Keltaisen lumen koirasankari kaupungin laidalta

Sarjassa “Suuret yhteiskuntarauhaa uhkaavat ongelmat” aloitan tänään aiheilla koira ja keltainen lumi. Koskaan ei ole liian aikaista koiranpissakeskustelun avaamiseen!

Aion puhua myöhemmin myös käsipaperin väärinkäytöksistä ja laturaivosta. Mutta ensin kirjoitan keltaisesta ja ruskeasta lumesta!

Meidän fifi kun lähtee Tavisvägeniä tallustamaan, niin sillä on aina hihnan toisessa päässä aivot. Itse se ei nimittäin selviäisi ihmisen luomien normien kanssa: pitäisi kävellä jalkakäytävällä, ettei litisty pannukakuksi, koirankuva ylitettynä henkseleillä ei olekaan tarkoitettu merkkikepiksi,  naapurin koiran irvistykseen ei saa vastata räyhäämisellä.

Onneksi on nämä tavanomaisesti toimivat aivot siellä hihnan toisessa päässä, sillä muuten olisimme päätyneet sellaisiin ratkaisuihin, joita käyttävät vähemmän lahjakkaat koirantaluttajat. Heidän toimintaansa ohjaavat lähinnä ne hihnan alapäässä olevat aivot, eläimelliset vaistot ja spontaanius. Ettekö ymmärtäneet? Antakaas kun selvennän.

Jos oma koirani saisi päättää, miten lenkillä käyttäydytään, se kusisi heti ulos päästyä portaiden juureen. “Tässä asun minä”, se julistaisi ylpeästi!

Sen jälkeen naapurin portaiden juureen ja jokaisen talon kohdalla tai ainakin kulmauksissa. Minulla on käsitys siitä, että se on epäsopivaa, mutta koira ei siitä välitä, sillä se levittää omaa minä-viestiään riemulla. Osa koiranomistajista on valinnut jännittävän välimallin: omaan pihaan ei saa kusta, mutta viereisen talon pihaan saa.

 

Minä olen ottanut erilaisen, koiran näkemyksen ohittavan ajatustavan: minusta koiran ei ole soveliasta kusta oman kerrostalon rappusille eikä edes naapuritalon kohdalla, vaan vasta kadun päästä alkavalla joutoalueella. Otan siis katsekontaktin koiraani ja juttelen sille tai pidän sitä hihna tiukalla koko Tavisvägenin kulkiessamme. Näin me emme omalta osaltamme lisää Tavisvägenin lumen keltaisuutta.

Mikä on joutoalue, kysyy koiranomistaja. Hyvä kysymys!

Joutoalue on sellainen kohta kaupunkia, jolla ei ole istutuksia eikä rakennuksia (voi olla vaikka hylätty rakennus), yleensä sitä leimaa vahva pajukko. Alue ei ole missään käytössä. Sellaisella alueella keltaisella lumella ei ole niin kovin suurta merkitystä, koska kukaan ei harrasta siellä lenkkeilyä tai telmimistä lumessa. Tällaisia kohtia löytyy kaupungista paljon, kun niille avaa silmänsä. Ilman etsimistä me emme niitä näe, sillä silmämme hakevat kauneutta ja symmetrisiä muotoja ja mielellään ohittavat huomiotta tällaisen ryteikön.

Miksi olisi hyvä käyttää koira tarpeillaan joutoalueella ja sitten jatkaa lenkkeilyä siihen tarkoitetuilla ulkoilureiteillä ja jalkakäytävillä?

Talvinen keltainen lumi on vain jäävuoren huippu, näkyvä osa ongelmaa. Koiranpissa on kuitenkin moniaistinen kokemus. Visuaalisen keltaisuuden tilalle heinäkuun helteisiin astuu pistävä haju, joka on lähes kaikkien mielestä epämiellyttävä leijuessaan siinä asuinkadulla, talojen välissä, kun heinäkuun ja nykyisin ehkä enemmän elokuun helteet lämmittävät katua ja sadepäivät ovat jääneet tulevaisuudessa tuonnemmaksi ja menneisyydessä jo unohtuneet. Oikein pitkällä hellejaksolla nurmikko jopa palaa pissatuista kohdista. Samoin ulkoilureiteillä solmukohdissa tietää siinä olevan koirien viestikohdan, kun silmiä vähän kirvelee.

Siksi minä en suosittele nopeita ja helppoja ratkaisuja, kuten koirankusettamista naapurin pihaan. Talvella ongelma on keltaisuus, kesällä kasvien liiallinen lannoitus ja hajuhaitta.

Puhutaan vielä jäätikkökakasta eli ruskeasta lumesta.

Osaa koiranomistajia vaivaa omituinen tietämättömyys siitä, että elämme lumenkin suhteen kvartaalitaloudessa: talven mittaan kertyvä lumi sulaa poikkeuksetta seuraavalla tai ainakin sitä seuraavalla vuosineljänneksellä (kansanomaisen ilmaisun mukaisesti “keväällä”) ja paljastaa sitten huolella keräämänsä arktiset aarteet. Punertavanruskeat läjät ovat kaikki sievästi rivissä siinä naapuritalon pihassa tai kadunvarressa. No mutta jos joku muu hoitaisi, onhan ne kätevä kerätä kerran vuodessa siitä…. eiku!

Kaupoissa myydään näille kakoille pusseja myös talvisin. Ja salaisuuden voin kertoa täällä loppupuolella saarnaani: siellä joutoalueella ne läjät olisi aivan luvallista jättää maahan. Tämä löytyy ainakin Tavisvägenin sijaintikaupungin säännöistä ja ohjeista, kun osaa etsiä. Silti kohtelias koirankakattaja kerää aina jätökset pois, jotteivat nuo joutoalueetkin täyty ruskeasta kullasta.

Jos tarvitset apua pussien valinnassa, ota yhteyttä!

Tulen näyttämään, kuinka ne kakkapussit löytyvät yleensä jopa kahdesta sijainnista päivittäistavarakauppaa: siitä koiranruokahyllyn vierestä ja sieltä mistä kaikki muutkin muovipussit eli siivousosastolta. Jos ostat koirallesi kallista ruokaa muualta kuin ruokakaupasta, sielläkin on yleensä näitä saatavilla.

Ainakin Jyväskylässä koirankakka tulee laittaa sekajätteeseen, sillä maatuvat pussit eivät maadu riittävän nopeasti biojäteprosessissa. Tarkista kuitenkin oman kuntasi kierrätys- ja lajitteluohjeet!

Koira ei muuten tarvitse koiranpapuja, jotka on värjätty ilmineeraamaan porkkanaa tai salaattia ja lihaa erilaisilla väriaineilla. Punaiseksi värjätty koiranruoka ei ole ikinä osoitus laadusta ja sonnan määrä on suurempi, kuin kunnon kuivaruoassa. Hajukin on paremmassa ruoassa miedompi, jos oksennusrefleksin herääminen on ollut syy siihen, miksi et ole kerännyt koirasi jätöksiä!

Iloisia ulkoiluhetkiä kaikille koiranomistajille!

Teksti: Anne Sulander
Kuvat: Heikki Sulander

Kommentit

  • Eino J. (maallikkona)

    Mukavasti pohdittu – oikein hyvin!

    Lapsena maalla kotona oli aina koira pihassa, joten aihe on tuttu. Metsästykseen ja pihan rauhan vahtimiseen se oli omiaan. Kaupungissa koiran pitämiselle ei liene perusteita. Niitä lienee kuitenkin Suomessa jo lähes miljoona (tarkempi tieto oli muistaakseni SS:n uutisissa).

    “Punertavanruskeat läjät ovat kaikki sievästi rivissä siinä naapuritalon pihassa tai kadunvarressa. … ”
    – Ajattelin aivan samaa ’80-luvulla kun kotikadun reunat ja puistokäytävät alkoivat sulaa – koirien ulkoiluttajien kuullen – että taas kukkivat ‘nuo läjät’ ja rentukat.
    – Kuopiossa Sankaripuisto on ollut siisti jo pitkään, joko läjät korjataan, talviaurataan tai lemmikkien ulkoiluttamiskieltotolppa on purrut.
    – Ja naapurikortteliin ne “muutkin” näyttävät koiransa tuovan, ainakin mitä satunnaisesti noita ulkoiluttajia tapaa – luikkivat eri kadulle meidän portilta
    – Niin, toiset kuuluvat tähän läjienkeräilijäjoukkoon, toiset keräävät esimerkiksi sieniä, toiset eivät, kuten kaupungintalon puistikossa toisinaan kävellessään havaitsee – useimmat kylläkin, mistä kiitos – siisteys ja ns. koirakuri on kaltaistesi esimerkin tulosta!

    (ehkä joskus pohdin sitä, että pula-ajan tullen kiinalaiset ravintolamme varmaankin osaavat noista hyvin ruokituista lemmikeistämme valmistaa kunnon herkkuja?) Perheelläsi on komea koira!

    • Anne Sulander

      Tämä on veitsenterällä astelua, tämä yhteiskuntamme ongelmista kirjoittaminen! Kirjoitan kuitenkin koiranomistajana koiranomistajille, minulla on kokemus läjän molemmin puolin ja joskus siihen kävelleenäkin!

      Kaupungistakin löytyy kuitenkin hyviä piilopaikkoja koiran tehdä tarpeensa, eikä edes kovin hankalasti. Sitten vain kerätään läjät mukaan ja lähimpään roskikseen, ei se sen kummempaa ole, joskin näyttää käytäntö olevan teoriaa vielä jäljessä…

      Kiitos kommentistasi! Toivotaan, ettemme joudu miettimään lemmikkien kohtaloa padassa. Sen sijaan nautimme näistä karvaisista kavereista niiden tullessa ovelle vastaan ja heiluttaessa häntäänsä, niiden kanssa harrastaessa ja myös siellä lenkillä.

    • Johanneksena

      Miksei kaupungissa ei ole koiranpitoon perusteita?

      • Allu Hukka

        Se on eläinrääkkäystä.

Jätä kommentti

*