Voi pojat, että minä olin joskus väsynyt.
Minä olin kuutisen vuotta kokopäivätyössä ja huomasin, että usein työpäivän jälkeen väsytti.
Tiedättekö, mikä ei auttanut siihen ollenkaan?
Lepääminen.
Kun oikein huolellisesti työpäivän jälkeen lepäsin, ei yöllä nukuttanut enää ollenkaan. Tosin välillä sitten nukutti siitäkin edestä, yötä päivää.
Joskus kuulen kaverin huokaavan: voi kunpa minäkin jaksaisin ulkoilla työpäivän jälkeen, mutta kun minulla menee illat ja viikonloput levätessä.
Minä en olisi koskaan aloittanut retkeilyharrastusta ja ulkoilublogin kirjoittamista, ellen olisi lopettanut sitä ainaista lepäämistä. Jos en olisi aloittanut näitä harrastuksia, minulla ei olisi nykyistä työtä eikä laajaa ystäväpiiriä, jossa harvat lepäilevät kaikkea vapaa-aikaansa.
Jos sohva voittaa aina, tulisi epäillä jo masennusta ja siihen taas pitää hakea apua.
plokkariukki
Väsymyksen tunne on pitkälti masennusta ja kyllästymistä/väsymistä työhön/elämään. Nyt kun on päässyt (ikävästä)työstä eroon, jaksaa painaa eläkkeelläkin ihan toisella tavalla aamusta iltaan ja kun voi valita tekemisiään. Oma työni oli miltei jatkuvasti stand-by-tilassa olemista, eli oli äkkilähtöjä hälyytyksiin yms. ja työ hyvin epäsäännöllistä, rasitti myös henkisesti. Olisi hyvä selvittää ennen ammatinvalintaa/työpaikkaa mahdollisimman pitkälle omat vahvuudet ja myös heikkoudet sietämisineen, toki aina siihen ei ole mahdollisuutta eikä edes ymmärrystä, ainakaan minulla ei ollut.
Anne Sulander
Näinhän se on. Monella työ on jotain, mitä ei valitsisi vapaaehtoisesti tai työnantaja on kiristänyt työehtoja vuosien mittaan. Tekisi mieli vaihtelua, mutta ei tahdota vaihtelua palkkaan, joten hyppääminen uuten jää haaveeksi.
Työelämä on pisin pätkä elämää, lapsuuden huolettomuuden ja eläkeiän joutilaisuuden välissä. Soisin sen olevan samalla myös oman hyvinvoinnin ylläpitämisen aikaa ja aikaa perheen ja ystävien kanssa, eikä vain seurustelua sohvan kanssa.
Ja huom! Päiväunet ja muu ”rangan oikasu” on hienoja renkejä, kunhan eivät ala elämän isänniksi!