Ai että, kohta on Jykylän luontopolut tsekattu. Lauantaina käytiin oikein aarremaisemissa, ainoa haitake Sippulanniemen 4 kilometrin luontopolulla oli pieni pätkä golf-kenttää, jossa oli menossa tärkeä huitominen. Olimme visuaaliseksi häiriöksi hienostoväelle, poistuimme takaisin metsän siimekseen välittömästi.

Lähestyessämme golf-kenttää olin taas kerran ajoituksen mestari, sanoin: ”Eikös tässä lähellä ole se…” välissä kuului *klop* ja jatkoin: ”..Golf-kenttä?” ja se nauratti hetken matkaa.

Heti polulle lähtiessä päätimme syödä heti, kun sopiva kohta tulee vastaan ja melko alussa olikin kiva kallio, jolle virittelimme Trangian ja kiehautimme veden retkiruokaa varten. Ruoka oli sellaista pussitarviketta, tässä oli pastaa, kermakastiketta ja kasviksia. Tutustuimme näihin retkeilykurssilla keväällä ja nyt kävimme ekaa kertaa hakemassa yhden kokeiluun Erätukusta. Näitä saa myös Partioaitasta, Partioaitassa on isompi valikoima kuin meidän lähellä olevassa Erätukussa, jossa oli ehkä kolmea erilaista. Yhdessä pussissa on yksi annos, mutta me söimme tällä kertaa kevyen lounaan, pussi puoliksi. Juttelimme siitä, että ensi kesänä, jos pääsemme viikon reissulle pohjoiseen, otamme näitäkin mukaan, vaikka jotain pitää itsekin kuivata.

Jokainen luontopolku on yllättänyt maisemiensa monipuolisuudella ja korkeusvaihteluillaan. Tämä polku ei ollut poikkeus. Neljän kilometrin reippailun jälkeen, ihan polun loppupäässä, on aivan mahtava yllätys, yhtäkkinen kallioaukea, aivan mahtava! Siinä oli mahtavaa makailla hetki auringossa ja sitten lähteä pyöräilemään kotiin.

Kalliolle kukkulalle. Kuva: Heikki S.

Jos muuten mietitte, että onpas naurettavan pieniä lenkkejä nuo luontopolut, niin ensinnäkin, suosittelen lähtemään liikkeelle pyörällä auton sijaan. Meillä paras setti taitaa olla vielä käymättä, mutta se taisi olla 12 kilometriä pyöräilyä ja sitten 1,7 kilometriä luontopolkua, vähän naurattaa jo etukäteen tämä sitkeytemme ja se, että enemmän on pyörään tullut kilometrejä kuin jalkoihin. Pitikin haastaa itsensä! Nyt olemme pyöräilleet aina vain noin 6-8 kilometriä ja sen jälkeen tarponeet 3-4 kilometriä metsässä. Kolme kilometriä metsässä on muuten rankempaa kuin kolme kilometriä asfalttia Jyväsjärven ympäri, siellä on koko ajan pieni hengästyminen päällä ja jos on eväät mukana repussa, selkä märkänä. Minun polvinivelille on kuitenkin paljon armollisempaa kuljeskella metsässä kuin kovalla alustalla, vaikka maasto olisi miten epätasaista. Siksi pyrin tekemään lyhyetkin lenkit poluilla. Töihin ei pääse kuin asfalttia myöten, eli jokapäiväinen lenkki menee asfalttia pitkin.

Tällä kertaa retkivarusteina:

• kevyet retkivaatteet, kuitenkin pitkälahkeiset housut punkkien takia
• takki sateen varalta
• vedenkestävät lenkkarit
• päiväreppu
• yksi retkikippo, toinen söi kannesta ja toinen astiasta
• kaksi haarukka-lusikka-veistä
• pussiruokaa
• jälkiruoaksi pähkinöitä ja rusinoita
• vettä sekä juotavaksi että ruokaan
• Trangia
• tulitikut
• retkikeittimeen sopivaa polttoainetta (joku T-Röd taitaa olla tämä meidän)
• kosteuspyyhkeitä (tavallisesti päiväretkellä on märkää paperia Minigrip-pussissa, nämä ovat jäänteitä Jenkkilästä, poiskaan ei voi heittää niin on käytettävä!)
• koirankakkapussi roskia varten

Tällä kertaa oli kompassi ja kartta vaan puhelimessa, kun merkitylle polulle oltiin tulossa ja jos olisimme eksyneet, se golf-rata tosiaan on siinä polun keskellä. Muutenkin nämä kaupunkipolut on kyllä itsessään aika hiljaisia, ei ole muita retkeilijöitä yleensä haitaksi asti, mutta ympärillä kulkee usein kuntopolkuja, jonne voi sitten huudella apua, jos nuljauttaa nilkkansa kesken retken. Oman puhelimenkin jätin kotiin, vahingossa tosin jäi laturiin. Miehen puhelimesta jouduttiin etsimään vielä lähtiessä ohjetta, kun polun pää oli niin hyvin piilotettu ja kaupungin sivuilla vähän harhautettiin etsimään toisesta kohdasta.

Olen niin yllättynyt siitä, miltä tämä polkuhaaste on tuntunut! Jokainen polku on ollut tauko hektiseen työelämään, lomathan on jo pidetty tältä kesältä. Työpäivän jälkeenkin on retkeily maittanut, kun pari kertaa on tehty lähtöä ihan arkena. Metsä on mahtava rauhoittumisen paikka, olkoonkin vaikka kuinka helppo kaupunkipolku ja hieman liikenteen meteliä taustaäänenä.

Suo, kuokka ja minä. Umpeen kasvanutta vesistöä reitin varrella, Kuva: Heikki S.