Luin juuri, että jos on jokin hätätilanne, väriliidut palavat noin puoli tuntia.
Vaahtosaippuat, ne sellaiset, joista tulee pumpusta vaahtoa pelkän saippuan sijaan, ovat käteviä. Valikoima on kuitenkin suppea enkä halua maksaa vedestä, jota litku putelissa enimmäkseen on. Olen siis ostanut yhden putelin hienoutta keittiöön ja yhden kylppäriin ja täytän niitä nyt sekoittamalla ihan tavallista nestesaippuaa veteen. Näin saan juuri sen tuoksun, jonka haluan ja saippuaa kuluu melko vähän. Sekoitussuhde on noin 1/7, mutta kannattaa testailla itse.
Laimennan myös astianpesuaineen suihkepulloon, jolloin sitä menee vähemmän ja käsitiski on käsille ystävällisempää. Olen nähnyt kaverilla myös kivan idean, jossa ehkä vanhaan sokerikkoon? on laitettu vettä ja tiskiainetta ja harja hengailee siinä. En osaa sanoa, toimiiko, voi toimia!
Kengännauhat opin sitomaan kätevämmällä tavalla noin 5 vuotta sitten. Tiedättekö sen, kun laitetaan ne rusetin lenkit vielä kerran solmuun ja sillä lailla solmu pysyy paremmin? Sillä tavalla sidottuja nauhoja on joskus jäisinä tai muutenkin vaikea avata, mutta suosittelen tätä oppimaani toista tapaa: kun lenkit solmitaan, laitetaankin se solmittava lenkki vielä uudelleen läpi, jolloin rusetista tulee tiukka ja pysyvä ja sen kuitenkin voi avata vetämällä samalla lailla kuten tavallisen rusetin. Hmm. Tämä vaatinee videon vielä? Palataan vielä kengännauhoihin myöhemmin, niistä oli muitakin niksejä.
Käsiä kuivatessa useimmat henkilöt ottavat kaksi… kolme… neljäkin paperia automaatista! Älä tee niin! Paperia kuluu liikaa, se jää kuivana ja kuohkeana kasana roskikseen ja tukkii sen nopeasti. Sen sijaan ota yksi paperi ja hiero sitä käsiisi. Siitä tulee pieni, kostea rulla, joka ei vie juurikaan tilaa roskiksesta. Jos kädet jäivät vielä märiksi, ota vasta sitten toinen paperi. Kokeile! Kerro kaverillekin!
Olisiko sinulla kivoja niksejä jaettavaksi? Kerro kommenteissa! Jos annat luvan, liitän ne myös johonkin tulevaan niksijuttuuni.