Onko se vain hyvää onnea, jos kovin usein lykästää?

Koska olen vain keittiötasoinen psykologi, en lupaa, että jorinani itsensä hyväksymisestä ja kehittämisestä olisivat päteviä. Tarinani perustuvat usein omiin kokemuksiin ja siihen, mikä minua on auttanut. Jos sinulla siis on alakuloa ja elämäsi tuntuu mahdottomalta, hae ammatillista apua.

Onko onni mitattavissa? Mitkä asiat tekevät elämästä elämisen arvoista ja kuinka voisi olla samalla tehokas ja rento? Miksi jotkut ihmiset jatkuvasti onnistuvat ja itsellä kaikki takkuaa?

Minä en usko hyvään onneen enkä kohtalon johdatukseen, mutta on vaikea laittaa omaksikaan ansioksi kaikkia minulle tapahtuneita hyviä asioita. Ehkä uskon jonkinlaiseen tasapainoon? Itsellä kun vastoinkäymiset ja onnistumiset ovat tasapäisesti molemmat sotkeneet elämää ja onnekseni olen huonomuistinen sen suhteen, miten suuria ongelmia minulla on joskus ollut.

Esimerkiksi työelämässä olen löytänyt polkuni ja olen kuitenkin edennyt tai “edennyt” (kaikki uranvaihdokset eivät ole ylöspäin vaan joskus voi liikkua yrityksessä tai eri ammattien välillä myös sivusuunnassa) huolimatta siitä, että työllisyystilanne on heikko. Työpaikkani on sellainen, jonka aika moni kiertäisi kaukaa ennakkoluulojen vuoksi, teenhän asiakaspalvelutyötä puhelimessa, mutta itse pidän arkeani mielenkiintoisena ja vaihtelevana, työporukkaa yhtenä parhaista tiimeistä ikinä ja olen ylpeä työstäni. Päädyin työhöni itse asiassa alun perin tekemällä puhelinmyyntityötä: vaikka työ ei houkuttanut, piti jotain tehdä, että saan laskut maksettua ja se johti pian muihin tehtäviin yrityksessä ja sitä kautta nykyiseen, mahtavaan työpaikkaan. Eräänlainen pakkotyöllistyminen johti siis varsinaiseen kutsumustyöhön!

Henkilökohtaisessa elämässä onnistumiset ja epäonnistumiset rytmittävät elämää: välillä on vaikeaa ja raskasta, sitten taas mukavaa ja onnellista. Alamaissa olen ollut joskus ihan diagnoosinkin puolesta ja usein jokin elämän peruspilareista on ollut silloin hyvin hauraalla pohjalla. Ikä on tuonut sen suhteen helpotusta, että kukaan ei oikein odota enää minulta mitään, joten saan tehdä mitä ikinä haluan. Työelämä on ollut minulle suopea, joten pysyn suunnittelemaan ja toteuttamaan mukavia asioita vapaa-ajalla: esimerkiksi matkustaminen vaatisi paljon enemmän suunnittelua ja säästämistä, jos ei olisi työpaikkaa.

Elämäni paperilla näyttää hieman kyseenalaiselta, jos lasketaan työn luonne, siitä saatava palkka ja asumiskulut, kaikki ne keskeytyneet koulut ja työpaikkojen vaihtuminen, epäonnistumiset parisuhteissa, sairastelut ja muut esteet: Excel elämästäni näyttäisi varmasti loppusummassa miinusta, mutta silti tunnen olevani parhaassa vaiheessa elämää ja vain muutamia kertoja elämässä on tuntunut siltä, ettei olisi menossa “paras vaihe tähän mennessä”. Jos on ollut menossa huono vaihe, on ollut kuitenkin toivoa paremmasta eli valoa tunnelin päässä. Hyvin harvoin on tuntunut, ettei tästä mitään tule.

Entäs jos vain päättää olla onnellinen ja tehdä niistä olosuhteista, joissa joka tapauksessa joutuu olemaan, itselle suotuisat? Miten se onnistuisi? Saisiko siihen jostain apua, jos omin voimin ei osaa eikä jaksa parantaa elämäänsä?

Ei pidä vaatia itseltään liikoja tai joskus pitääkin, ja pitää tehdä rohkeita valintoja sen sijaan, että jäisi paikoilleen. Olen vakuuttunut siitä, että kaikenlaisia once in a lifetime -tilaisuuksia tulee jatkuvasti ja sen takia olen uskaltanut niistä välillä kieltäytyäkin, kun elämäntilanne ei pysty joustamaan. Vaikka välillä sanonkin tilaisuuksille ei, elämäni on silti aktiivista ja minulla on ollut onnea osallistua moneen asiaan matkan varrella. Tärkeimpänä pidän sitä, että kuljen aina silmät auki, luen paljon ja pohdin aktiivisesti elämäni laadun nostamista.

Koska olen vain keittiötasoinen psykologi, en lupaa, että jorinani itsensä hyväksymisestä ja kehittämisestä olisivat päteviä. Tarinani perustuvat usein omiin kokemuksiin ja siihen, mikä minua on auttanut. Jos sinulla siis on alakuloa ja elämäsi tuntuu mahdottomalta, hae ammatillista apua.

Jätä kommentti

*