Reeniä, rikoo on riskillä ruma eli fatness-alkeet

Useimmiten viikko alkaa kuntosalilta, tätä olen noudattanut nyt tällä erää kokonaisen vuoden ja aiemminkin hyviä pätkiä. Vuorotyö, lapsen kasvaminen (voitelee itse omat voileipänsä) ja miehen kannustus mahdollistavat riippuvuussuhteen syvenemisen ja kelpo urheiluhullu minusta onkin kehkeytynyt. Mielellään kolme, joskus kaksi kertaa viikossa hiki irtoaa paikassa, jonne maksetaan siitä, että sinne saa mennä nostelemaan raskaita esineitä.

Sali, jolla käyn,  on kunnon hehtaarihalli eli GoGo Express, Savossa ette ole näistä kuulleetkaan, mutta täällä Nykäskylässä ja Tampereella ja Helsingissä on ainakin. Niin ja #Lahes. Neliöitä piisaa ja vehkeitä. Kun itse ainakin kärsin siitä liiketaloudellisia tosiasioita unohtavasta dilemmasta, että sali ei saisi maksaa juuri mitään, mutta ei saisi olla paljon muita ihmisiä eli ruuhkaa, niin sehän aamuisin on ratkaistu juurikin käymällä GoGolla, iltaisin taas saa kärsiä lievästä paniikista porukkaa väistellen, mutta olen selvinnyt muutamista iltatreeneistäkin vaurioitta. Isossa hallissa kun riittää tilaa kuitenkin. Sekin on todettu turhaksi huoleksi, että paremmilla rungoilla varustetut katselisivat pitkin nenänvarttaan: joko he keskittyvät omaan treeniinsä tai sitten minä, koska en ole huomannut. Tuolla hehtaarihallillahan ei sellaisia ryhmähäpeäjumppatuntejakaan saa, joten ne on järjestettävä itse siihen tarkoitetulla alueella pomppimalla aina oikeaan suuntaan peilin edessä, kahvakuulat tömpsähdellen välillä väärään kohtaan, musiikin saa valita itse mutta laulamista ei suositella. Pari kertaa olen kokeillut osallistua jonkun muun vetämään jumppaan, mutta vaivihkaa: toisia vähän vaklaamalla saa vinkkejä omiin jumppaliikkeisiin.

Kun menen salille, lämmittelen ensin juoksemalla juoksumatolla. Uskomattoman typeräähän se on siinä tuijottaa ostos-TV:tä tai teipattua akkunaa, mutta kun polvet ei vielä kestä kirmailua ulkosalla. Totutan niitä pikkuhiljaa pidempiin rykäisyihin ja samalla tuotan lämpöä lihaksiin muita hommia varten. Tavoitehan on, että ensi kesän Hetta-Pallasvaelluksella en tuuperru ensimmäiseen tai toiseenkaan mäkeen eikä polvet huuda enää hoosiannaa. Sinänsä tätä on nyt tullut testailtua ulkonakin salin lisäksi, ja kilometrimäärät kivuitta kasvaa.

Minähän en ole mikään fitness-ihme, pikemminkin fatness-tyyppi, eli kun vuosien varrella olen kerrostanut aidon minän ympärille eristyskerroksen, ensisijainen tavoite on muuttaa tuo rahalla syöty läski tiiviimpään muotoon eli lihakseksi. Ei harmita, jos joku gramma häviääkin, mutta alustava tutkimus on jo osoittanut, ettei se noin vaan katoa. Liikunnalla kun ei voi kuluttaa esimerkiksi niitä kaloreita, jotka tuli siitä, kun ostoslistassa luki “kaikki jäätelöt”. Sen sijaan liikunnalla pystyy tasapainottelemaan niitten kaloreitten kanssa, jotka tuli jauhelihakeitosta, koska ne on pienempi porukka.

Saliohjelman minulle on tehnyt alan ammattinainen, tosin välillisesti, koska koostan sen muutaman kirjan mukaan, kuitenkin vähän laskeskellen, että koko kroppa saa rangaistusta joka kerralla. Jos kävisin useammin (mihin minulla ei ole aikaa), pitäisi olla erikseen niitä “jalakapäeviä” ja “selekäpäeviä”, joista kaikki varoittelee. Nyt kuitenkin jää aina lepopäivä tai kaksi väliin, eli koko kroppa joutuu töihin jokaisella kerralla. Kolme kuukautta mennään yhdellä ohjelmalla, korkeintaan, jos ilmenee ongelmia niin toki välilläkin voi vaihdella liikkeitä. Alussahan innostuin liikaa tekemään selkäasioita ja vatsa-asioita ja vaikka ne tärkeitä onkin, oli pakko ottaa askel helpompien tehtävien suuntaan, kun seurasi selkäsärkyä. Kun sitten tein “aloittelijan” liikkeitä sitkeästi kolmisen kuukautta ja sitten uudelleen siirryin tekemään noita alkuperäisen suunnitelman mukaisia lihasliikkeitä, ei enää tullut kipuja. Kuunnelkaamme siis ruhoa! Se lihaskehittymiskipeily, joka on okei, on vähän eri asia kuin kipu, joka tuntuu niin, ettei tahdo voida suorassa kulkea: silloin on liikaa otettu painoja tai tehty liike väärin. Helpommalla kuin minä, pääsee pyytämällä kuntosalilta ohjelman omien tosiasioiden ja tavoitteiden mukaan.

Joku sitten miettii, että eikö vuodessa jo kisalavoille ala olla valmis, miksei tässä naisessa näy tuloksia? Syntyyhän niitä! Jo puolen vuoden treenin jälkeen hengästyminen työmatkalla oli vähentynyt huomattavasti ja portaiden nouseminen käy keveästi. Sieltä sun täältä on läski muuttunut erilaiseksi, valitettavasti yleensä ylimenovaiheessa pehmeämmäksi, kunnes alkaa sulaa pois, joskus, jos oppii vähemmän pupeltamaan ruokaa. Ei se kaikki läski välttämättä koskaan häviä, mutta jos terveyden saisi takaisin ja jaksaisi toisessa harrastuksessa eli retkeilyssä, voisi jo olla onnellinen! Tässä kohtaa, vuoden riehuttua, tuntuu vähän epämääräisiä lihaksia pehmeän kerroksen alla ja kaikenlaiset akrobaattiset liikkeet, kuten varpaankynsien lakkaaminen, ovat helpompia suorittaa.

Tämmöisenä sitä paitsi tarjoaa ihmisille kovasti itsetunnon vahvistusta ja hupia. Eräs jos toinenkin liikasyömiseltä välttynyt tuttava silloin tällöin miettii ääneen tai esimerkiksi Facebook-seinällään, että on käynyt siellä ja täällä ja KAIKKI muut on lihoneet paitsi hän itse. No, miksi viedä hältä se onni: jos olisin laiheliini, olisi siellä ehkä toinenkin, jonka voisi kuvitella pysyneen mitoissaan. Voin siis mielelläni olla se pienen vahingonilon kohde: ei siitä tullut mitään ja lihonutkin on. Kotona voin makeasti naureskella, että ette tiedäkään, mitä kaikkea onnea elämässäni on, vaikka pehmusteet ovatkin ympärillä.

Jätä kommentti

*