Tavallinen elämä

Avustava lukukoira.

Huomasin, että moni kanssabloggaaja on kirjoittanut esittelyn itsestään tänne aloittaessaan. Onkohan myöhäistä kertoa, ettei tämä tavis ainoastaan matkusta, vaan myös arkeilee?

Blogini kertoo tavallisesta arjesta, joskin ekoille viikoille on sattunut poikkeuksellisen kaukainen sijainti kotoa. Normaali siirtyminen tapahtuu yleensä Jyväskylän taajama-alueella, tarkemmin yleensä välillä Aholaita-Lutakko. Siinä on teille nimittäin normcorea, kun arki alkaa taas: päivät puhelimessa asiakkaitten kanssa ja silloin tällöin laiteohjeita maailmalle, pyörällä kauppaan ja kaupasta kotiin, koirat ulos ja ruokaa uuniin, 48 viikkoa putkeen. Sitten taas loma ja 4 viikkoa kuvia uskomattomista maisemista. Puolentoista vuoden päästä saan jo talvilomaakin, jei!

Tavisvägen viittaa kotiin, joka on tavallisen kadun varrella oleva tavallinen 70-luvun pienkerrostalo kolmen talon taloyhtiössä, jossa meillä on 25,66 tavallista neliötä per henkilö käytössämme pankille annettavaa tavallisen suuruista lainanlyhennystä vastaan. Meillä asuu kaksi tavallista aikuista, yksi tavallinen teini ja kaksi tavallista koiraa.

En oikeastaan harrasta mitään, säännöllisyyttä elämään tuo treenaaminen kuntosalilla 2-4 kertaa viikossa ja työmatkapyöräily (matka on 2 kilometriä, mutta kiertoreittiä siitä tulee noin kymmenen kilometriä enemmän, jos huvittaa!), mutta teen paljon asioita, joita muut sanovat harrastuksiksi. Kutsun niitä itse kausiksi, koska en minä ikuisesti jaksa neuloa, ei kai harrastuksessa kuulu pitää kolmen vuoden taukoja? Olen kiinnostunut monista asioista, mutta asiantuntija olen ainoastaan työssäni. Olen myös erittäin pätevä kyökkipsykologi!

Tavallinen voi olla erinomaista, tervetuloa mukaan!