Viikonloppuretki Salamajärvellä

Kuva: Heikki S.

Viikonloppuna retkeilimme Salamajärven kansallispuistossa. Reittimme kulki Vaatimen reittiä vastapäivään ja teimme piston Heikinjärven kohdalta Sysilammen varaustuvalle yöksi. Ensimmäisenä päivänä kävelimme 20 kilometriä (joista noin 5 oli liikaa jälkikäteen ajateltuna) ja toisena päivänä 10 km. Matkalle mahtui hienoa suomaisemaa ja kivikkoa sekä ihan tavallistakin metsää. Pitkospuita riitti!

Vuokrasimme perjantaina auton Jyväskylästä ja ajoimme Koirasalmen luontotuvalle, ajomatka taukoineen kesti pari tuntia. Kun pääsimme perille, kokkasimme vielä yhteiskeittiössä vähän iltaevästä ja pakkasimme rinkat uudelleen hieman huolellisemmin. Menimme hyvissä ajoin nukkumaan (olimme varanneet kahden hengen huoneen, joten saimme olla rauhassa muilta retkeilijöiltä) ja heräsimme aikaisin, söimme tukevan aamiaisen ja lähdimme matkaan. Olimme kumpikin nukkuneet huonosti yön, joten alkumatka meni tavoitellessa seesteistä vaeltajan mielentilaa, mutta kun reitti oikein kunnolla alkoi, oli mielikin jo parempi.

Menossa metsään. Alkutaival oli hyvin perinteistä maastoa. Kuva: Heikki S.

Eka pysähdys oli Ahvenlammella, jossa mutustelimme energiapatukoita hetken aikaa ihaillen maisemia. Jatkoimme Pyydyskosken laavulle, jossa laitoimme ruokaa. Sydämentykytystä aiheutti, kun jostain kodan ulkopuolelta alkoi kuulua rapinaa, kopinaa ja kolinaa ja me ajattelimme, että siellä joku retkeilijä tulee tervehtimään. Nousimme seisomaan ja varovasti kuikimme ulos kodasta. Mitään ei näkynyt ulkopuolella kuitenkaan, ja menimmekin takaisin istumaan. Sen että peppu kosketti penkkiä, alkoi taas ääni. Huhhuh, se oli varmaan joku villieläin sitten, mutta miten se ehti piiloon aina meidän mentyä ulos?

Siinä kun hetken pyörimme, paikallistimme äänen lähteen ja näimme pikkuisen hiirulaisen ämpärissä. Joku mäntti kun oli unohtanut olevansa roskattoman retkeilyn huudeilla ja oli tiputtanut roskia ja kertakäyttömukeja peltiämpäriin, jonne hiiri oli kiivennyt. Siellä se juoksenteli ämpärin pohjaa ympäri ja kolisteli mukeja seinämiin. Ahneen loppu olisi ollut karmiva nälkäkuolema, mutta teimme hiirelle pienen sillan ja se pääsikin kiipeämään pois ämpäristä pienen harjoittelun jälkeen. Että sellainen peto oli eväitämme vaanimassa!

Eväät olikin oikein maukasta pussipastaa, mitä nyt unohdin hapenpoistajan sinne pussiin, kun kaadoin kuumaa vettä päälle. Toivottavasti siitä ei liuennut kovin pahoja myrkkyjä, sama kävi lauantaina vielä kahteen muuhunkin pussiin. Toisessa merkissä kun näitä pusseja ei ole, niin sehän tuli vähän yllätyksenä, mitäpä niitä ohjeita lukemaan etukäteen!

Hiirenpelastusoperaatio. Kuva: Heikki S.

Hiirenpelastusoperaatio. Kuva: Heikki S.

 

Heikinjärven laavulla oli muita retkeilijöitä ja tulet valmiina, joten kaivoimme esiin vaahtokarkit ja käristelimme niitä nuotiolla. Suurin osa onnistui oikein hyvin, mutta epähuomiossa Heikki sytytti yhden karkin palamaan. Jos tarvitsette sytykkeitä reissun päällä, niin vaahtokarkki näkyy olevan aikamoinen, se palaa isolla liekillä.

 

Lähellä taukopaikkaa ilta-aurinko värjäsi maiseman jo kovin syksyiseksi. Salamajärvellä riittää pitkospuita. Maisema on välillä tavallista keskisuomalaista metsää, välillä tuntuu kuin olisi tipahtanut Lappiin kesken matkan: suota, suota ja suota. Kuva: Heikki S.

 

Heikinjärven laavulta lähtiessä tajusimme, että kannattaa pistää vähän vauhtia töppösiin, että ehditään yöpaikkaan ennen pimeää. Auringonlaskuun sitten kävelimme ja ehdimmekin juuri auringonlaskun aikaan tuvalle, jossa keskityimme ensin ruokahommiin ja sitten vasta tsekkailtiin, oliko kamerassa vielä akkua tähteellä. Näin jäi komeat ilta-auringot kuvaamatta. Töppöset oli allekirjoittaneella sen verran kipeät, että jätimme saunomisenkin väliin ja menimme ruoan jälkeen koisaamaan, kellohan oli siis noin seitsemän illalla. Oikeasti juttelimme vielä maisemista ja päivitimme kuvia Facebookkiin, koska vastoin odotuksia tuolla tiettömän taipaleen takana oli kolme tolppaa LTE-yhteyttä kummankin kännykässä. Netti toimi siis täydellisesti.

 

Yövyimme Sysilammen varaustuvalla. Syyslomakaudesta huolimatta täällä oli vähän kulkijoita. Auringonlasku oli komea, olimme vielä kävelemässä tupaa kohti, kun taivaanranta loimotti vaaleanpunaisena. Perille saavuttua ruokahuolto ohitti valokuvauksen. Kuva: Heikki S.

Aamulla heräsimme virkeinä, tuvassa oli oikein lämmintä nukkua makuupussissa ilman kaminan sytyttämistäkin. Itselläni makuupussi on Varustelekan taattua laatua, sieltä kun ostaa, niin saa edullisesti toimivaa. Miinusta pussissa on se, että se vie aika ison tilan rinkasta ja painaa kaksi kiloa, mutta koska en ollut valmis investoimaan satasia, tämä riittää minulle. Samalla makuupussilla on kuulemma pikkupakkasella pystynyt joku testaaja ulkonakin yöpymään, tuotteen kohdalla olevien kommenttien mukaan.

 

Aamulla lähdimme kävelemään varhain, nähdäksemme kauniin sumuisen suon. Tunnelma oli osittain kuin Afrikan savannilla: tasaista keltaista maata ympärillä. Täysi hiljaisuus. Kuva: Heikki S.

Sunnuntaiaamuna suomaisema oli täynnä sumua ja kaikki oli niin kaunista, että melkein itketti. Itketti osin myös siksi, että koski vähän jalkoihin edellisen päivän liian pitkältä lenkiltä. Sillähän se lähtee, millä tulikin, joten matkaan!

Vaatimen kierroksen loppupätkällä oli kivikkoja vaikka muille jakaa. Hassua, kun näytti kauempaa, että tuolla on järvi, lähemmäs tullessa se olikin kiviä, kiviä, kiviä loputtomiin. Nuo ovat tosi hienoja, polkuhan menee aika kivasti siitä yli ja keskeltä.

 

Isot rakkakivikot eli mielestäni pirunpellot, olivat komeita. Näitä riitti reitin loppupuolella. Kuva: Heikki S.

Viimeiset kilometrit olivat vähän vaikeita kipeän polven takia ja lupasinkin sille, että jatkossa tehdään päivässä vain 10 kilometrin kävelyjä, varsinkin rinkan kanssa ja mieluummin ilman. Parkkipaikalla vaihdoin lenkkarit jalkaan ja unohdin kaikki kivut, mitä nyt pohkeet olivat juntturassa. Kävin ostamassa kangasmerkin rinkkaan kahviosta ja lähdimme ajelemaan kotiin. Matkalla maistui jopa ABC-pöperöt, koska jo sunnuntaina huomasin taas sen mahdottoman elimistön hetkelliseen nälänhätään ja liikaan raittiiseen ilmaan reagoimisen: luontoretkeltä palattua kun on nälkä ihan koko ajan torstaihin asti.

Lisää tietoa retkikohteestamme löydät kansallispuiston sivulta. Tutustu myös muihin kansallispuistoihin sivustolla! Tämän kirjoituksen kaikki kuvat on ottanut Heikki Sulander. Heikin kuvia löytää enemmän myös valokuvablogistamme.

Kommentit

  • plokkariukki

    Minäkin tein ennen pitkiäkin vaelluksia rinkka selässä. Vieläkin haluaisin, mutta ei kestä paikat rinkan painoa. Sentään teeripassiin suonlaitaan könkkään autolta muutamat sadat metrit. Syksyinen luonto, se on jotakin se ja ne pakkasen panemat karpalot. Tervaksen tuoksu tulilla ja kiireetön olo.

Jätä kommentti

*