Yksi pieni matkalaukku lähti aurinkoa päin

Lentokoneessa saa olla mukana kolmen kokoisia laukkuja: se, joka menee ruumaan sekä kaksi käsimatkatavaraa eli sellainen minimatkalaukku ja jokin pieni käsiveska.

Koko tämänkertaisella reissulla vasta Köpiksestä Helsinkiin tuli se tyypillinen todella ärsyttävä epäloogisen täyttämisen virhe, tapahtuu etenkin vanhemmissa, pienissä koneissa: kun siinä jakkaran päällä on tilaa tasan yhdelle minimatkalaukulle, niin kun nyt ekana pääsit koneeseen, aloita reippaasti viemällä kolmen laukun tila siitä ylhäältä laittamalla sinne takit ja tuliaiskassit ja käsiveskat! Siinä tulee nätti dominoefekti, kun kaikki tekee näin ja lopulta kone on puoli tuntia myöhässä, kun laukut otetaan pois ja pakataan uudelleen niin, että kaikkien tavarat mahtuu mukaan. Huomaa, ne siis mahtuvat mukaan ja olisivat mahtuneet jo ensimmäisellä pakkaamisella, jos liian moni ei olisi rohmunnut itselleen: minä itse ja minun ja onneksi ehdin käyttää kolmen henkilön pakaasitilan!

Laita siis käsiveska edessäsi olevan penkin alle ja takki siihen tai oman minimatkalaukkusi päälle. Kiitos.

Kommentit

  • Eino J.

    Hei ”allakantekijä” (tulee leppoisesta kuvastasi mieleen lapsuuden tv-mainos). Tuttavilleni olen ”kateellinen lomamatkoista tietyn kaavan mukaan: välimatka, loman pituus jne. lisäävät kateusviikkoja, vatsatauti, laukkujen häviäminen ja ongelmat jne. sitä lyhentävät.

Kommentointi on suljettu.