Anna aivoille hyvä loma

Aivot tarvitsevat taukoa työstä ja siksi lomalla olisi tärkeä huolehtia aivojen hyvinvoinnista. Olen itse työorientoitunut ihminen ja siksi aivojen loma-asentoon laittaminen on vaikeaa. Tänä kesänä yritän olla lomalla yhteensä viisi viikkoa kahdessa eri jaksossa, sillä heinäkuussa yksi viikko menee työtehtävissä Suomi-Areenalla, Porissa. Loma keskeytyy tänä kesänä myös siksi, että eduskunta kutsutaan koolle Britannian EU-kansanäänestyksen tuloksen johdosta. Mielestäni on tärkeää, että eduskunta pääsee tuoreeltaan keskustelemaan asiasta ja siitä, millaisia vaikutuksia päätöksellä on Suomeen ja Eurooppaan. Elokuu ei ole enää kansanedustajilla lomakuukausi, vaikka täysistuntokausi alkaakin vasta syyskuun alussa.

Lapset osaavat heittäytyä lomalle ja siksi ajattelinkin kysyä lapsenlapsiltani mitä minun kannattaisi tehdä, että saisin aivot edes hetkeksi loma-asentoon.

Kolmestatoista lapsenlapsestani yhdeksän vastasi kysymykseeni, millainen on hyvä loma ja mitä kesällä kannattaa tehdä. Kolme lastenlasta ei osaa vielä vastata ja teini ei halua. Seuraavia ohjeita sain. Suluissa oleva luku kertoo sen, kuinka moni lapsista mainitsi asian.

  • Uiminen ja rannalla oleminen (7)
  • Ulkona oleminen, leikkiminen, pelien pelaaminen, pyöräily ja retkeily (5)
  • Auringosta ja lämmöstä nauttiminen (3)
  • Jäätelön syöminen (3)
  • Kotona, perheen kanssa oleminen (2)
  • Kavereiden kanssa oleminen (2)
  • Olla vain, Juhliminen (synttärit), Kalassa käyminen, Ukkosesta nauttiminen, Nukkuminen

Lapsenlapsieni antamat neuvot ovat mitä parhainta aivoterveyden edistämistä. Myös asiantuntijat korostavat liikuntaa, ulkoilua, sosiaalisia suhteita, itselle mieluisten asioiden tekemistä, arjesta nauttimista, riittävää unta ja rauhoittumista.

Lähden siis tekemään kaikkea tätä – ja toivottavasti mahdollisimman paljon teen näitä asioita yhdessä lastenlasteni kanssa. Mummoilu on aivoille erittäin terveellistä.

Kaija Pakkasen lorun sanoin hyvää kesää kaikille:

Hyttysen hyrinä

ukkosen jyrinä.

Perhosen lento

vanamo hento.

Purojen juoksu

mataran tuoksu.

Matojen tonkija

onnekas onkija.

Hehkuva katu

kuutamosatu

Mansikkamaito –

– Kesä on aito.

 

Merja Mäkisalo-Ropponen

Kansanedustaja (sd)

 

Jätä kommentti

*