Erityislapsiperheiden tilanteesta puhutaan liian vähän

Erityislapsi-käsitteellä ei ole tarkkaa määritelmää, mutta usein sillä viitataan lapseen, jolla on erityisen tuen tarvetta. Kirjoitin ennen joulua Savon Sanomien blogissa erityislapsiperheiden palveluiden puutteista ja siitä, että monet erityislapsiperheet kokevat riittävän ja oikea-aikaisen avun ja tuen saamisen hyvin vaikeaksi. Kaikista palveluista ja tukimuodoista joutuu erikseen taistelemaan, eikä voimat siihen aina riitä. Vanhemmat kertovat myös, että oikeuksien vaatiminen johtaa helposti hankalaksi vanhemmaksi leimaamiseen.

Esimerkiksi lapsiperheiden kotipalvelua ei ole erityislapsiperheille riittävästi saatavilla vaikka Sosiaalihuoltolain kotipalvelu on tarkoitettu tukemaan lapsiperheitä haastavissa perhe- ja elämäntilanteissa.  Kotipalvelu on tarkoitettu vanhemmuuden ja arjessa selviytymisen tukemiseksi ja perheen omien voimavarojen vahvistamiseksi.

Kotipalvelua voidaan perheen tarpeen mukaan tarjota rinnakkain perhetyön tai muun sosiaalipalvelun kanssa. Lapsen ollessa erityispalveluiden, kuten lastensuojelun tai vammaispalvelun asiakkaana, lapsella ja perheellä on oikeus saada myös sosiaalihuoltolain mukaista palvelua, kuten kotipalvelua.

Kotipalvelun tarkoituksena on vahvistaa tuen saantia lasten ja lapsiperheiden pulmiin ja ongelmiin varhaisessa vaiheessa. Tärkeää on rakentaa palvelusta sellainen, että se vastaa henkilön tai perheen tuen ja avun tarvetta.

Kotipalveluna annettava apu voi olla myös auttamista kotitöissä eli konkreettista siivoamista tai tiskaamista. Erityisesti uupuneet vanhemmat kaipaavat käytännön siivous- ja muuta kodinhoitoapua ja sijaishoitajapalveluja.  Monet kunnat ovat kuitenkin rajanneet siivouksen ja lastenhoidon pois tai muuttaneet palvelut maksullisiksi.

Erityislapsiperheissä tarvitaan joustavia palveluja nopeasti muuttuvissa perhetilanteissa ja nimenomaan kodinhoidollista apua. Kotipalvelun avulla vanhemmille annetaan mahdollisuus levätä vaativan elämäntilanteen keskellä, hoitaa parisuhdetta, saada hetkeksi omaa aikaa tai käydä asioilla tai vaikkapa järjestöjen vertaistoiminnassa.  Kotipalvelu tukee vanhempien osallisuuden tunnetta, mielenterveyttä sekä vähentää tätä kautta myös lastensuojelun asiakkuuksia.

Ulla Särkikankaan väitöskirjassa (2020) ”Sosiaali- ja terveyspalveluiden käyttö erityisperheiden arjessa – toiminnan ja ajankäytön näkökulma” tuli esiin palvelujärjestelmän kuormittavuus sekä se, kuinka palveluiden kanssa toimiminen saattaa heikentää perheiden arjen sujuvuuden kokemusta.

Erillään toimivien ja erilaisilla toimintamalleilla toimivien palveluiden hallinta edellyttää perheiltä työlästä tiedon etsintää sekä tiedon jakeluun ja ajanhallintaan liittyvää toimintaa. Tutkimus osoitti myös sen, ettei erityisperheitä tunnisteta riittävän hyvin eikä palveluita osata tai kyetä tarjoamaan räätälöidysti juuri arjen tarpeisiin.

 

Erityislapsiperheiden tuen vaihtoehtoiskustannus on suuri

Erityislapsiperheiden tilanteet ovat vaihtelevia, eikä kaikilla perheillä ole lisääntyvää tuen ja avun tarvetta.  Kuitenkin monet erityislasten perheet tarvitsevat pitkäkestoisesti runsaasti palveluita. Merkittävä osa erityisperheistä kuuluu siihen noin kymmeneen prosenttiin väestöstä, joka kerryttää 70-80 prosenttia sote-palveluiden kustannuksista. Perheet ovat siis yhteiskunnan kannalta merkittäviä sote-asiakkaita.

Ulla Särkikangas kuitenkin kysyy tutkimuksensa perusteella, onko kunnissa ja alueilla riittävästi tietoa, millaisia vaikutuksia palveluilla on perheiden jokapäiväiseen elämään? Pystytäänkö palveluiden avulla tukemaan ja ylläpitämään perheiden arkea niin, etteivät vanhemmat joudu luopumaan työssäkäynnistä tai pahimmassa tapauksessa jopa lapsesta?

Jokainen huostaanotettu lapsi maksaa yhteiskunnalle noin 130 000 euroa. Sen voi ehkä tulkita yhdeksi kotona tapahtuvan hoidon ja hoivan vaihtoehtoiskustannukseksi. Jos vanhempi joutuu uupuessaan luopumaan työnteosta, hän mahdollisesti muuttuu veronmaksajasta sosiaalitukien käyttäjäksi. Ei ole kenenkään etu siis jättää erityislapsiperheitä oman onnensa nojaan.

 

Ongelma ei ole lainsäädännössä vaan sen soveltamisessa

Lainsäädännössä on tällä hetkellä hyvät periaatteet erityislapsiperheiden tukemiseen, mutta tätä lainsäädäntöä tulkitaan eri puolella Suomea kuitenkin hyvin eri tavoin. Siksi kysyin kirjallisella kysymyksellä ministeri Krista Kiurulta kuinka varmistetaan erityislapsiperheille heille lain mukaankin kuuluvat palvelut, sekä selkeytetään ohjeistusta kunnille niin että ettei lapsiperheiden kotipalvelun myöntämisessä tule erilaisia tulkintoja eri puolilla Suomea, joiden takia osa perheistä jää ilman heille lain mukaan kuuluvaa apua ja tukea.

Ministeri korosti vastauksessaan, että kuntien on huolehdittava lakisääteisten palvelujen saatavuudesta. Sosiaalihuoltolain mukaan lapsiperheellä on oikeus saada perheen huolenpitotehtävän turvaamiseksi välttämätön kotipalvelu esimerkiksi sairauden, vamman tai erityisen perhe- ja elämäntilanteen perusteella. Kotipalvelun kesto ja sisältö määritetään aina perheen yksilöllisen tarpeen mukaisesti. Tarvittaessa sosiaalihuollon asiakas voi hakea muutosta saamaansa päätökseen.

Vika ei ole siis lainsäädännössä, vaan sen soveltamisessa. Siksi on tärkeää, että perheen kokiessa, ettei heille myönnetä heidän tarvitsemiaan palveluita, päätöksestä valitetaan ja tarvittaessa tehdään kantelu aluehallintoviranomaisille.

Erityislapsiperheiden tukeminen on tulevaisuusinvestointi monella tavalla, sillä se auttaa sekä lasta että koko perhettä ja säästää tulevaisuuden kustannuksia.

 

-Merja Mäkisalo-Ropponen

kansanedustaja (sd)

 

 

Jätä kommentti

*