Hyvä – paha yksinäisyys?

Suomessa on yli miljoona yhden ihmisen taloutta. Yksinelävien määrää on lisännyt suurperherakenteen murtuminen, avioerojen yleistyminen ja miesten vaimojaan lyhyempi elinikä. 70 prosenttia yli 65-vuotiaista asuu yhden hengen talouksissa. Arvion mukaan joka kolmas yli 65-vuotias tuntee itsensä ajoittain yksinäiseksi, mutta vain 4 – 5 prosenttia kokee jatkuvampaa yksinäisyyttä. Yksinäisyyttä voi kokea ihmisten keskelläkin, jos ihmissuhteet eivät tunnu merkityksellisiltä. Esimerkiksi palvelutalossa asuminen ei sinällään suojaa yksinäisyydeltä.

Suomessa on yksinäisyydelle vain yksi sana, kun monissa muissa kielissä erotetaan toisistaan vapaaehtoinen ja pakotettu yksinäisyys. Yksin eläminen voi olla oma valinta eikä se aina tarkoita yksinäisyyttä, vaan moni viihtyy hyvin itsensä kanssa. Yksin eläminen voi olla vapauttavaa ja itsenäistä eli myönteistä yksinäisyyttä. Vastentahtoinenkin yksinäisyys voi olla hyvin kestettyä.

Lisäksi on yksinäisyyttä, joka sairastuttaa. Sitä on jatkuva pakotettu yksinäisyys, jonka kestämiseen ei ole löytynyt keinoja. Tällainen yksinäisyys voi käydä jopa hengen päälle. Monien tutkijoiden mukaan pakotettu yksinäisyys tappaa suomalaisia enemmän kuin sydän- ja verisuonisairaudet, koska se altistaa monille sekä fyysisille että psyykkisille sairauksille. Se aiheuttaa masennusta ja aiheuttaa aktiivisuuden heikkenemistä. Masennus on riskitekijä muun muassa muistisairauksille. Aktiivisuuden väheneminen heikentää toiminta- ja liikuntakykyä. Liian vähäinen liikunta ja passiivisuus ovat riskitekijöitä monelle sairaudelle. Yksinäisyyteen voi liittyä lisäksi univaikeuksia, pelkoa, hylätyksi tulemisen tunnetta ja ahdistusta.

Kati Närhi Jyväskylän yliopistosta on tutkinut ikäihmisten yksinäisyyttä ja todennut, että yksinäisyyden kokemus nakertaa monen ikäihmisen elämänlaatua. Yksinäiset ikäihmiset haluavat päästä ulos kotoa, vaikka esimerkiksi liikuntakyky olisi heikko. Vertaisten tapaaminen on tärkeä asia, mutta se ei yksin korjaa yksinäisyydestä kärsivän huonompaa elämänlaatua. Rinnalle tarvitaan tietoa palveluista ja toiminnoista. Tilannetta hankaloittaa se, että ikäihmisten yksinasuminen altistaa pienituloisuudelle ja köyhyydelle. Yksin asuminen on kalliimpaa ja heikko toimeentulo voi rajoittaa kotoa lähtemistä samoin kuin avun puuttuminen. Pelkällä kansaneläkkeellä olevat yksineläjät ovat erityisen vaikeassa taloudellisessa tilanteessa.

Vaikka ikääntyneiden yksinäisyyden ilmenemismuodot ja syyt vaihtelevat, erityisesti syksy ja talvi ovat ikäihmisille vaikeaa aikaa. Suomessa vuoden lopussa on paljon kirkollisia ja valtiollisia juhlapäiviä. Joulu, joka on poikkeuksellisen perhekeskeinen juhla, voi olla yksinäisille koettelemus. Luonnon kierron vuosirytmin lisäksi kulttuurisesti määräytyvä viikkorytmi voi syventää yksinäisten yksinäisyyden tunteita. Viikonloppuisin on hiljaisempaa kuin arkipäivinä.

Kun yksinäisyys nakertaa hyvinvointia, siitä tulee puhua. Yksinäisyys myös leimaa ja siksi sen myöntäminen ja tuen hakeminen voivat tuntua vaikealta. Kuitenkin lähes jokainen meistä on kokenut yksinäisyyttä. Tämän tosiasian lausumalla yksinäisyydestä tai sen pelosta on helpompi aloittaa keskustelu. Yksinäisyydestään kertovaa on syytä kuunnella, sillä hänelle kohtaaminen ja kuulluksi tuleminen voivat olla harvinaisuuksia. On kovin harmillista, että kotihoidon henkilökunnalla on hyvin harvoin aikaa kuunnella yksinäistä asiakasta. Kuuntelemisen lisäksi ikäihminen voi tarvita saattajaa, joka auttaa lähtemään toimintaan tai tilaisuuksiin. Jokainen meistä voi olla tällainen saattaja lähimmäisille. Enemmän tarvitaan myös etsivää vanhustyötä, jotta löytäisimme yksinäiset, apua tarvitsevat ikäihmiset tarpeeksi ajoissa. Lisäksi tarvitaan enemmän matalan kynnyksen kohtaamispaikkoja, jotka ovat auki myös iltaisin viikonloppuisin ja kesällä.

Yksinäisyyttä ei aina voi poistaa, mutta sen käsittelyyn ja sietämiseen voi saada apua. Olennaista on tunnistaa kullekin ihmiselle sopivia, mieleisiä asioita ja voimavaroja. Jokaiseen päivään tulisi löytää edes yksi ilon aihe. Kysymys on myös välittämisestä. Yhteiskuntamme tarvitsee lisää välittämistä: ihmisiä, jotka haluavat ja uskaltavat kysyä vieraaltakin, kuinka voit ja tarvitsetko apua. Suomalaisessa yhteiskunnassa on perinteisesti aina pidetty huolta toisista ja se on ollut vahvuutemme. Toivon, ettemme kadota tätä vahvuutta ja viisautta.

Pari vuotta sitten saimme Muistiliittoon ikävän viestin, joka sai meidät käynnistämään välittämisen kampanjan. Muistisairas nainen oli paleltunut pakkasessa harhailtuaan tuntikausia ulkona kevyet sisävaatteet yllään. Kun hänet löydettiin, hän oli pahasti paleltunut ja kuoli saamiinsa vammoihin sairaalassa. Tämä tapahtui päiväsaikaan yli 20 000 asukkaan taajamassa. Miksi kukaan ei tehnyt mitään? Miksi ihmiset kävelevät ohi tällaisessa tilanteessa? Jokainen ihminen on lähimmäisemme. Kysymys on yksinkertaisesti välittämisestä.

Outokumpulainen Esko-Pekka Tiitinen on tiivistänyt viestin seuraavaan runoon:

”Joka ei välitä pienimmästä,
ei välitä suuremmastakaan,
joka ei katso lasta ja vanhusta silmiin,
ei katso ollenkaan,
joka näkee naapurin,
näkee kauemmaksikin,
joka tuntee kaupungin kodikseen,
tuntee muutakin.”

Merja Mäkisalo-Ropponen
kansanedustaja (sd)

 

Kommentit

  • plokkariukki

    Kuulun ” hyvästä yksinäisyydestä” nauttijoihin, silloin tällöin. Kun on ikänsä palvellut toisia ihmisiä, kaipaa välillä totaalista yksin olemista, itse valittua. Nyt ovat nämä kännykät ja muut reaali-ajassa pitävät yhteydenpito-välineet; ei aina ollenkaan hyvä. Onko niin, että me, osa porukasta, olemme väsyttäneet itsemme jo niin loppuun, että se pienikin auttaja, seuranpitäjä tahtoo jäädä jonnekin piiloon, kun yksinkertaisesti ei jaksa? Vai olenko vain itsekäs, siinä pulma?

  • seija sanaleikkimökistään

    Tärkeä kirjoitus, jonka toivoisi leviävän kaikkien välineiden kautta mahdollisimman monen luettavaksi.
    Kännykät ovat hyvä väline yhteyden pitoon, mutta soittamisella tai tekstarilla on myös helppo jättää henkilökohtainen käynti tekemättä.
    En tiennyt, että yli 65-vuotiaista on yksinäisiä noin paljon.
    Etsivä vanhustyö on tärkeä asia, sitä voi kuka tahansa tehdä. Tutkailla, onko lähipiirissä yksinäisiä ja mitä voisi asian hyväksi tehdä.
    Kiitos että annat kirjoituksellasi ajattelemisen aihetta.

  • Eino J. (maallikkona)

    kiitos ajatuksista, täytyy lukea, muistaakseni on jotenkin tuttu, tuo Närhi.

    Yhdysvalloissa lienee niin, että aviossa oleva mies elää seitsemän vuotta yksin elävää pitempään (muistikuva jossain esiintyneestä tiedosta).
    Tosiaankin, nykyisin vauvoista huolehtivat päiväkodin maisterit eivätkä ukki ja mummo, kuten ennen maalla kun sukupolvenvaihdokseen liittyi syytinki – vanhuuden turva. Kumpaakaan ei ole, yhteiskunta vastaa. Tosin lapset ovat nykyisin sosiaalisempia kuin me aikoinaan, Joten, ehkäpä nuo laumat palaavat, jos siksi ei lueta yrityksen henkilökuntaa – seurat, kerhot, yhteinen kerrostalon keittiö-ruokala, oma siivousvuoro käytävissä ja naapurissa, käynti säännöllisesti iltaa istumassa …?

  • Merja Mäkisalo-Ropponen

    Plokkariukki, minäkin nautin yksinäisyydestä. Mielestäni se ei ole itsekkyyttä. Jokainen tankkaa voimia omalla tavallaan ja minulle tankkaustapa on vetäytyä yksikseni hiljaisuuteen – ja usein myös luontoon.

  • Merja Mäkisalo-Ropponen

    Seija, kiitos palautteestasi. Jokainen meistä voi katsoa ympärilleen ja olla kanssakulkijana, mutta varsinainen etsivä työ on sitten ammattilaisten ”heiniä”. Etsivää nuorisotyötä on ollut jo kauan, mutta nyt olisi oikea aika myös etsivälle vanhustyölle, sillä monet yksinäiset ikäihmiset eivät hae apua, vaikka sitä tarvitsisivat!

  • Merja Mäkisalo-Ropponen

    Eino J., Totta puhut maailma on muuttunut, mutta minäkin olen huomannut saman eli sen, että monet nuoret pitävät toisistaan huolta hyvin ja he ovat myös verkostoituneet keskenään. Jospa seuraava sukupolvi olisi hiukan sosiaalisempia ja toisistaan välittävämpiä kuin me!

Jätä kommentti

*