Ikäihmisten kaltoinkohtelu on viheliäinen ongelma

Viime viikolla kyselytunnilla eduskunnassa keskusteltiin Valviran selvityksen perusteella hoitoyhteisöissä tapahtuvasta ikäihmisiin kohdistuvasta kaltoinkohtelusta. Valviran kyselytutkimukseen vastanneista sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijöistä jopa 93 prosenttia on havainnut ikäihmisten kaltoinkohtelua.

Hyvä, että keskustelua käytiin, mutta valitettavasti kaltoinkohtelun syyt jäivät vähäiselle käsittelylle. Vanhusten hoidon heikko taso johtuu monista tekijöistä, mutta hallitus ei voi paeta vastuuta siitä, että tekemillään päätöksillä se on vaikeuttanut ja vaikeuttaa vanhustenhoidon tilannetta.

Mitä kaltoinkohtelu on?

Kaltoinkohtelu on toimintaa, jossa toiselle ihmiselle aiheutetaan fyysistä, psyykkistä, sosiaalista tai hengellistä kärsimystä. Se on teko tai tekemättä jättämistä, joka vaarantaa ikääntyneen hyvinvoinnin, turvallisuuden tai terveyden. Kaltoinkohtelua on esimerkiksi potilaan suojaamatta jättäminen, ylilääkitseminen sekä epäasiallinen ja alentava käyttäyttyminen ja puhuminen. Hoidon laiminlyöminen (esimerkiksi wc:ssä käyttämättä jättäminen asiakkaan sitä pyytäessä) on myös yksi kaltoinkohtelun muoto. Kaltoinkohtelun syitä on monia ja jos Ilmiö halutaan poistaa on mentävä juurisyihin. Käsittelen seuraavassa joitakin keskeisiä syitä.

Mistä kaltoinkohtelu johtuu?

Uupuneet työntekijät eivät jaksa käyttäytyä asiallisesti. Uupumisen syitä voi olla monia, mutta varmuudella voidaan todeta, että liian vähäinen henkilökunta altistaa uupumiselle. Monille hoitotyöntekijöille ammatti-identiteetin ja todellisuuden välinen ristirita aiheuttaa uupumusta. Suurin osa hoitotyöntekijöistä haluaisi tehdä työn hyvin, mutta olemassa olevilla resursseilla se ei ole mahdollista.

Hallituksen päätös pienentää henkilöstömitoitusta 0,4:ään on huono päätös. Se ei muuksi muutu, vaikka ministeri Rehula kuinka yrittää selittää sitä, etteivät mitoitukset ole ratkaisevia. 0,4 mitoitus tarkoittaa sitä, että esimerkiksi 15 asukkaan hoitoyhteisössä aamu- tai iltavuorossa on väkisinkin vain yksi hoitaja. Jokainen voi ymmärtää, ettei tämä täytä laadukkaan hoidon kriteereitä ja jatkuva työskentely tällaisissa olosuhteissa altistaa hoitajat uupumiselle ja jopa kaltoinkohtelulle.

Hoitotyössä tarvitaan hyvin koulutettua henkilökuntaa. Olen kirjoittanut europarlamentikko Sirpa Pietikäisen kanssa Helsingin Sanomien Vieraskynäpalstalla 9.5 artikkelin (linkki blogin lopussa), jossa ilmaisimme huolemme sairaanhoitajakoulutuksen laadusta ja sen antamista valmiuksista esimerkiksi ikäihmisten hoitoon ja kuntoutukseen. Hallituksen ammattikorkeakouluihin kohdistuvien säästöjen takia kontaktiopetus on vähentynyt ja yhä enemmän kursseja suoritetaan verkossa ja etäopiskeluna myös sosiaali- ja terveysalalla. Kriisissä olevan ihmisen kohtaamista tai muistisairaan auttavaa kohtaamista ei opita verkkokurssilla. Toisaalta myös opettajien osaamista voi kyseenalaistaa jos ja kun joissakin ammattikorkeakouluissa sosiaali- ja terveysalalla ammattiaineiden opettajina voi toimia kemisti, kielitieteilijä tai matemaatikko eli henkilö, joilla ei ole minkäänlaista sosiaali- ja terveydenhuollon koulutusta. Joidenkin ammattikorkeakoulujen toiminnasta on valitettu opetusministeriöön, mutta ministeri Grahn-Laasosen mukaan asiaan ei voida puuttua, sillä ammattikorkeakouluilla on autonomia. Voiko autonomia olla perustelu siihen, ettei näin vakaviin epäkohtiin puututa? Jos valmistuneen työntekijän ammatilliset valmiudet eivät riitä ymmärtämään esimerkiksi muistisairautta sairastavan käyttäytymistä ja/tai kohtaamaan häntä ammatillisesti, niin tästä voi syntyä tilanteita, jotka johtavat jopa kaltoinkohteluun, esimerkiksi sitomiseen tai rauhoittavien lääkkeiden antamiseen.

Tiedon ja taidon lisäksi tarvitaan oikeaa asennetta ja motivaatiota. Kaikista ei ole työskentelemään hoito- ja hoivatyössä. Kaltoinkohtelun syynä voi olla myös organisaatiokulttuuri ja johtamisen ongelmat. Liian monessa työyhteisössä on vallalla ”maton alle lakaisemiseen” ja epäkohtiin puuttumattomuuden kulttuuri. Kulttuurin uudistamisessa lähijohtajan rooli on merkittävä. Omavalvonta ei auta, jos työyhteisön eettinen taso ei ole riittävän korkealla tasolla. Siksi valvontaviranomaisilla on jatkossakin oltava riittävät resurssit tehdä  tarkastuksia hoitoyhteisöihin.

Minun ja Sirpa Pietikäisen Vieraskynä-kirjoitus Helsingin Sanomissa:
Merja Mäkisalo-Ropponen
Kansanedustaja (sd)

Jätä kommentti

*