Kaikille sopivaa työtä

Osatyökykyisten auttamisesta työelämään puhutaan paljon. Osatyökykyisyys määritellään usein tarkoittamaan toimintakyvyn vajausta, joka haittaa työn tekemistä. Lainsäädännön (Laki julkisista työvoima- ja yrityspalveluista) mukaan osatyökykyinen on henkilö, jonka vamma tai sairaus vaikeuttaa työllistymistä.

Itse en haluaisi käyttää tätä sanaa, sillä minun korvissani se on vähättelevä termi. Jokainen meistä on osatyökykyinen joskus – kukaan ei pysty aina täysipainoisesti työskentelemään. Toisaalta jos olen itselleni sopimattomassa työssä, olen varmasti osatyökykyinen. Henkilö, joka on yhteen työhön nähden osatyökykyinen, saattaa suoriutua toisesta tehtävästä täysipainoisesti. Olisikin tärkeämpää miettiä, miten jokaiselle löytyy sopivaa työtä. En siis pidä osatyökykyinen -termistä, mutta ei minulla ole tähän parempaa sanaa ehdottaa.

Toinen ongelma on se, ettei meillä ole yhteistä ymmärrystä siitä, mitä tällä käsitteellä oikeastaan tarkoitetaan. Ongelma koskee myös lainsäädäntöä ja meitä poliitikkoja. Koska emme tiedä mistä tai kenestä me puhumme, emme voi myöskään löytää kohdennettuja ja vaikuttavia toimenpiteitä asiaan vastaamiseksi.

Ns. osatyökykyiset ovat siis hyvin heterogeeninen ryhmä ja siksi heidän niputtamisensa yhteen on erittäin ongelmallista.

Osatyökykyisyys on aina yksilöllistä ja sidoksissa osatyökykyisyyden syyhyn, tehtävään sekä työhön ja sen vaatimuksiin. Osatyökykyisyyden taustalla voi olla monenlaisia tekijöitä. Osatyökykyiset voivat olla pitkäaikaissairaita, vammaisia, elämänkriisin kokeneita tai työ- ja toimintakyky on voinut alentua sosiaalisten syiden takia.

Työkyky voi myös vaihdella esimerkiksi elämäntilanteen mukaan ja osatyökykyisyys voi olla tilapäistä. Osatyökykyinen voi olla työllinen, työtön tai työpaikan ulkopuolella, esimerkiksi opiskelemassa.

Tällä hetkellä meillä ei ole riittävän selkeää käsitystä osatyökykyisyydestä, osatyökyvyn eri kategorioista ja osatyökykyisten työllisyydestä ja siksi tiedonkeruuta tulisi kehittää. Ilman kattavaa ja vertailukelpoista tietoa, seurantaa ja toimenpiteiden vaikuttavuutta on vaikea arvioida.

Vammaisten yhdenvertainen oikeus työhön

Valitettavan usein esimerkiksi kaikki vammaiset määritellään osatyökykyisiksi, vaikka näin ei ole. Monet vammaiset pystyvät tekemään kokoaikaista työtä, jos työyhteisössä on tehty kohtuullisia mukautuksia. Kohtuullisilla mukautuksilla tarkoitetaan tapauskohtaisesti toteutettavia tarpeellisia ja asianmukaisia muutoksia ja järjestelyjä, joilla ei aiheuteta suhteetonta tai kohtuutonta rasitetta, ja joilla varmistetaan vammaisten ihmisten mahdollisuus olla osallisena yhteiskunnassa ja myös työelämässä.   Mukautuksia ovat esimerkiksi työoloihin, työn organisointiin ja työmenetelmiin tehtävät muutokset. Työnantajilla on mahdollisuus saada työolosuhteiden järjestelytukea, mutta selvitysten mukaan työnantajat eivät tunne järjestelytuen mahdollisuuksia riittävästi.

Esimerkiksi digitaalisuus ja teknologiset innovaatiot mahdollistavat erityisryhmiä olemaan yhä enemmän mukana työelämässä. On muistettava, että kuka tahansa voi koska tahansa olla tilanteessa, että ainoa mahdollisuus jatkaa työelämässä on teknologisten välineiden käyttö. Etenkin johtajien tietämys teknologian ja digitalisaation mahdollisuuksista ja asenteet niiden hyödyntämiseen osatyökykyisten työntekijöiden työllistymisessä ja työn tekemisessä on tärkeä.

Vammaiset ihmiset kokevat syrjintää monella elämän osa-alueella Suomessa. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että edelleenkin avoimille työmarkkinoille kykenevä ja haluava kehitysvammainen ohjataan usein sosiaalitoimistoon eikä työvoimapalveluihin. Kehitysvammaiset ovat ryhmä, joiden potentiaalia työelämässä ei nähdä. He saavat usein ns. työosuusrahaa, joka on 12 euroa päivässä, vaikka usein antavat paljon suuremman työpanoksen työyhteisön käyttöön. Meillä on paljon kehitysvammaisia, jotka pysyisivät toimimaan normaaleilla työmarkkinoilla, mutta heille ei tarjota tätä mahdollisuutta.

YK:n Vammaisyleissopimuksen 27 artiklan mukaisesti vammaisilla henkilöillä on oikeus tehdä työtä yhdenvertaisesti muiden kanssa. Työympäristön on oltava avoin, osallistava ja vammaisten henkilöiden saavutettavissa. Oikeus tehdä työtä on turvattava myös niille, jotka ovat vammautuneet palvelussuhteen aikana.

Vammaisille henkilöille ei tule luoda eriytyneitä työmarkkinoita, vaan heille tulee tarjota tarvittavat tukitoimet, jotta mahdollisimman moni voi toimia tavallisilla työmarkkinoilla tai yrittäjinä. Henkilökohtainen apu ja kuljetuspalvelut ovat keskeisessä osassa työelämäoikeuksien toteutumisessa. Vammaispalveluiden siirtyessä hyvinvointialueille on kiinnitettävä erityistä huomiota siihen, että alueilla on mahdollisimman yhtenäiset käytännöt.

Pitkäaikaistyöttömissä on paljon ns. osatyökykyisiä henkilöitä

Pari vuotta sitten ilmestyi sosiaali- ja terveysministeriön julkaisemana Tuija Oivon ja Raija Kerättären tekemä selvitys: Osatyökykyisten reitit työllisyyteen – etuudet, palvelut, tukitoimet. Raportin keskeinen viesti oli selkeä: Pitkäaikaistyöttömän asiakkaan palvelutarvetta, työkykyä ja kuntoutustarvetta ei selvitetä riittävän yksilöllisesti ja monialaisesti, mikä johtaa useiden työttömien jäämiseen palveluiden ja etuuksien ulkopuolelle. Johtopäätöksenään raportin kirjoittajat ehdottavat kokonaisvaltaista, yli hallituskausien ulottuvaa, strategista kokonaisuutta, työkykyohjelmaa. Sen tarkoituksena on osatyökykyisten ja pitkäaikaistyöttömien henkilöiden työelämäosallisuuden lisääminen ja heidän tarvitsemiensa palveluiden ja etuuksien varmistaminen. Nyt hyvinvointialueilla tulisi tehdä oma kokonaistavaltainen strategia, jossa eri toimijoiden väliset yhdyspinnat, yhteiset tavoitteet ja työnjako selkeytetään. Rajapintoja ei saa tulla, sillä rajoilla helposti asiat heitetään rajan toiselle puolelle, toisten hoidettavaksi. Juuri tällaisen pompottelun kohteeksi osatyökykyiset usein joutuvat

Hyvinvointitalous ohjaamaan työllisyystoimia

Toimin eduskunnassa tulevaisuusvaliokunnassa ja olemme siellä tulevaisuuden työn tarkastelun yhteydessä pohtineet asiaa hyvinvointitalouden näkökulmasta. Tästä näkökulmasta keskeiseksi asiaksi muodostuu osallisuus ja kaikkien ihmisten pääseminen kiinni työhön ja yhteiskunnallisen arvon tuottamiseen. Hyvinvointitalouden kannalta keskeiset yhteiskunnalliset tavoitteet ovat osallisuuden vahvistaminen, hyvinvoinnin ja hyvän elämän edellytysten luominen sekä yhdenvertaisuuden takaaminen. Sen sijaan, että pohdittaisiin, miten saadaan ihminen mukautettua työhön sopivaksi, on syytä pohtia, miten jokaiselle löytyy sopiva työ. Tämä tarkoittaa sitä, että yksilölle asetettujen vaatimusten rinnalla asetetaan vaatimuksia myös työlle. Esimerkiksi osatyökykyisille ja pitkäaikaistyöttömille tulisi aktiivisesti räätälöidä sellaisia työ- ja osallistumismahdollisuuksia, joihin he voisivat aidosti tarttua ja josta he saavat palkkaa.

Investoimalla sellaisiin palvelurakenteisiin ja toimintamalleihin, jotka tehokkaalla tavalla tukevat toimintakykyä, lisäävät osaamista ja torjuvat syrjään joutumista, voimme pitkällä aikavälillä päästä tilanteeseen, jossa nopeatkaan muutokset työssä ja työelämässä eivät synnytä suuria ongelmia yksilötasolla tai yhteiskunnassa. Vaikka lyhyellä tähtäimellä ihmisten tukemiseen panostaminen tuottaa taloudellisia kustannuksia (esimerkiksi julkinen työllistäminen), pitkällä aikavälillä toteutuvat hyvinvointihyödyt tekevät panostuksista taloudellisesti kannattavia. Mikäli panostukset ihmisten hyvinvointiin jätetään tekemättä, se näkyy väistämättä yhteiskunnan huono-osaisuutena, syrjään joutumisena ja niistä aiheutuvina kustannuksina. Hyvinvointitalousajattelussa on tärkeää osata arvioida ja laskea näiden vaihtoehtoiskustannusten hinta.

Kun lasketaan esimerkiksi järjestöihin suunnatun palkkatuen vaikuttavuutta, on muistettava laskea myös työstä aiheutuvan hyödyn hinta. Järjestöissä tehdään sellaista tärkeää yhteiskunnallista työtä, mitä mikään muu taho ei järjestä. Esimerkiksi ikäihmisten luona tehtävät lumityöt, kaupassa käynti apu ym. kotitalkkaritoiminnan kaltainen järjestöjen tarjoama apu mahdollistaa ikäihmisen kotona olemisen kauemmin. Tästä hyötyvät niin yksilö kuin yhteiskunta.

Työntekijän näkökulmasta pienikin työnteko parantaa hyvinvointia ja lisää kokemusta yhteiskuntaan kuulumisesta. Jo pelkkä osallistuminen voi olla palkitsevaa ja voimaannuttavaa. Sen hyöty kuitenkin usein heikkenee, jos se ei johda riittävään toimeentuloon.

Tämän mahdollistamiseksi tarvitaan pikaisesti sosiaaliturvauudistus, joka huomioi joustavasti ihmisten erilaiset tilanteet. Työnteko, yhteiskunnallinen aktiivisuus ja eri syillä maksettavat sosiaalietuudet on nykyistä paremmin yhdistettävä, jolloin ihmisten toimeentulo on kaikkina hetkinä turvattu. Sosiaaliturvan pitäisi toimia siltana eri elämäntilanteiden välillä. Joustavan perusturvan avulla on varmistettava, etteivät ihmiset joudu tilanteidensa muuttuessa tulottomiksi tai byrokratialoukkuihin, jotka estävät työnteon ja osallistumisen.

Osatyökykyisten työllistymistä voidaan tukea sellaisilla työn mukautuksilla, joista ei välttämättä tule ylimääräisiä kustannuksia. Esimerkiksi työaikojen ja –vuorojen sekä työtehtävien mukauttaminen voi olla riittävä työskentelyä tukeva toimi. Työttömän osatyökykyisen palkkaamiseen on olemassa myös erilaisia taloudellisia tukimuotoja, joista monetkaan työnantajat eivät ole tietoisia. Osatyökykyisen rekrytointi, perehdytys ja opastaminen voi edellyttää lisäksi muuta kuin taloudellista tukea. Työvalmennus olisi tähän hyvä työmuoto, mutta sitä on edelleen tarjolla liian vähän. Jokaisen ihmisen elämäntilanteen yksilöllinen huomioiminen ja tarvittaessa rinnalla kulkeminen työllistymisprosessissa ovat erityisen tärkeitä toimia.

Yhteenvetona voi todeta, että yhteiskuntamme jättää hyödyntämättä liian monen kansalaisen työpanoksen laiminlyömällä osatyökykyisten työllistämiseen tähtäävät toimenpiteet. Tässäkin asiassa asennevamma taitaa olla pahin vamma! Jos haluamme saavuttaa työllisyystavoitteet, edellyttää se osatyökykyisten ja vammaisten työllisyyden parantamisesta. Tavoitteiden saavuttamisessa tarvitaan kaikkien toimijoiden yhdessä tekemistä ja myös tasavertaista kohtaamista palveluja tarvitsevan ihmisen kanssa. Henkilö, joka on ollut syystä tai toisesta pitkään työttömänä on usein menettänyt täysin itseluottamuksensa ja ilman itseluottamusta ja uskoa omiin kykyihinsä ja mahdollisuuksiinsa on melko mahdotonta lähteä työllistymisen polulla eteen päin.