Kohti ikäystävällistä Suomea!

 

Minulta usein kysytään, miten SDP haluaa parantaa ikäihmisten asemaa yhteiskunnassamme? Puolue on johdollani valmistellut ikäpoliittisen ohjelman: Oikeus omannäköiseen ja hyvään elämään – myös ikääntyneenä.

Ohjelman voi lukea kokonaisuudessaan netistä osoitteesta https://sdp.fi/fi/blog/ikapoliittinen-ohjelma/

Ohjelma sisältää seitsemän keskeistä tavoitetta, jotka ovat:

  1. Ikäihmisten roolia aktiivisena ja oman elämänsä asiantuntijana on vahvistettava – Ikäihmiset ovat yhteiskunnan voimavara ja vahvuus
  2. Kaikkien aistien esteetön ympäristö ja saavutettavissa olevat palvelut ovat perusoikeus. Esteettömät ympäristöt ja saavutettavissa olevat, kohtuuhintaiset palvelut vahvistavat ikäihmisten osallisuutta
  3. Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen hyvän ikääntymisen perustana ja kaiken toiminnan kivijalkana
  4. Jokaisella ikäihmisellä on oikeus turvallisuuteen ja inhimillisen elämän mahdollistavaan toimeentuloon. Ikääntyneen kasvava palveluiden tarve ei saa aiheuttaa taloudellista ahdinkoa.
  5. Oikea-aikaiset ja tarpeenmukaiset hoito-, hoiva- ja kuntoutuspalvelut taattava yhdenvertaisesti kaikille.
  6. Ikäihmisten palveluiden kehittämisen tarvitaan tutkitun tiedon hyödyntämistä, asenteiden muutosta ja hoitokulttuureiden kehittämistä
  7. Lainsäädännön on turvattava ikäihmisten oikeuksien sekä hyvinvoinnin ja osallisuuden toteutuminen yhteiskunnassa.

Jokaisen tavoitteen alla on konkreettisia keinoja siitä, miten tavoite saadaan toteutumaan.

Tarvitaan lisää välittämistä!

Ikäystävällisen yhteiskunnan rakentamisessa tarvitaan myös lisää välittämistä; ihmisiä, jotka haluavat ja uskaltavat kysyä vieraaltakin, kuinka voit ja tarvitsetko apua? Välittävässä yhteiskunnassa pidetään kaikista huolta. Vastuu tästä kuuluu kaikille ja tähän kasvattaminen on aloitettava jo varhaiskasvatuksesta. Välittävässä yhteiskunnassa luodaan tietoisesti eri-ikäisten ja erilaisessa elämäntilanteissa olevien kohtaamisareenoita ja siellä toteutuu toinen toisiltaan oppiva vuorovaikutus ja dialogi.

Nykyisessä, nopeasti muuttuvassa yhteiskunnassa tarvitaan myös riippumatonta tahoa, joka edistää esimerkiksi ikäihmisten oikeuksien toteutumista. Erityisesti muistisairaiden oikeuksien toteutumisen valvontaan on syytä panostaa huomattavasti nykyistä enemmän. Ikäihmisten äänen tulisi kuulua nykyistä enemmän yhteiskunnallisessa keskustelussa, erityisesti palveluja suunniteltaessa. Tällä hetkellä moni ikäihminen kokee, ettei heidän elämänkokemustaan, tietojaan ja osaamistaan hyödynnetä yhteiskunnassa. Vanhusneuvostojen ääni on saatava paremmin kuuluviin!

Edellä mainittujen epäkohtien korjaamiseksi tarvitsemme Suomeen vanhusasiavaltuutetun. Valtuutetun tehtäviin kuuluisi muun muassa ikäihmisten aseman ja oikeuksien vahvistaminen ja ikäihmisten asemaa parantavien ja yhteiskunnassa esiintyvien epäkohtien tunnistaminen ja aloitteiden tekeminen. Epäkohtien esille nostamisen lisäksi olisi tärkeää tuoda esille hyviä käytäntöjä. Yksi tärkeimmistä asioista vanhusasiavaltuutetun toimenkuvassa olisi ikäihmisten – myös paljon apua tarvitsevien – äänen esille nostaminen nykyistä kuuluvammin yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Välittävässä yhteiskunnassa ikäihmisten hoito ja hoiva ovat inhimillistä ja laadukasta. Kotihoidossa ja asumispalveluissa viime aikoina esiin tulleet lukuisat epäkohdat edellyttävät asiaan nopeaa puuttumista, kehittämistyötä ja ennaltaehkäisyn vahvistamista niin turvallisuuden kuin laadun varmistamisen näkökulmasta. Palveluiden laadunvalvonnan resurssit tulee varmistaa nykyistä paremmin, sillä Valviran ja aluehallintovirastojen resurssit ovat liian niukat. Mahdollisuudet esimerkiksi ennalta ilmoittamattomiin tarkastuskäynteihin ovat liian vähäiset. Omavalvonta ei ole riittävä toimenpide laadun varmistamisessa.

Välittävässä yhteiskunnassa lainsäädäntö luo perustaa ikäihmisten kunnioittamiselle ja hyvän elämän mahdollistamisella. Esimerkiksi vanhuspalvelulakiin on tehtävä tarkennuksia. Siihen on muun muassa kirjattava minimi henkilöstömitoituksena 0,7. Myös omaishoitolakia on tarkasteltava kriittisesti ihmisoikeuksien ja yhdenvertaisuuden näkökulmista.

Mitä tämä maksaa?

Kysymys ei ensi sijassa saa olla taloudellinen vaan inhimillinen. Kysymys on siitä, haluammeko olla sivistynyt yhteiskunta. Toisaalta tämä ei maksa enempää sen jälkeen, kun esimerkiksi terveyttä- ja hyvinvointia edistävät sekä toimintakykyä ylläpitävät rakenteet on saatu valmiiksi. Toki voimavarojen lisääminen kuntoutukseen, kotihoitoon ja asumispalveluihin maksaa aluksi, mutta tämä on nähtävä investointina. Panostaminen ennaltaehkäisyyn, terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen ja kuntoutukseen kannattaa, sillä niiden avulla saadaan säästöjä pidemmällä aikavälillä! Jotta asia konkretisoituu, otan yhden esimerkin tähän loppuun:

Lonkkamurtuman hoito maksaa 27 000 – 37 000/murtuma vuodessa tai 50 000 euroa, jos henkilö jää ympärivuorokautiseen hoivaan. Vuosittain noin 6000 yli 65-vuotiaan lonkka murtuu. Tutkimuksista tiedämme, että iäkkäiden liikuntaa lisäämällä, terveelliseen ruokailuun ohjaamalla sekä hankkimalla liukuesteet talvikenkiin, voidaan lonkkamurtuman riskiä selvästi vähentää. Jos näillä toimenpiteillä saataisiin esimerkiksi 10 prosenttia lonkkamurtumista vähenemään, tuloksena olisi jo miljoonasäästöt!

Vastaavanlaisia esimerkkejä siitä, miten saadaan säästöjä inhimillisellä tavalla aikaan, voisi kertoa lukuisia. Eurot eivät kuitenkaan yksin riitä, vaan tarvitaan myös ajattelutavan kokonaisvaltaista muutosta.

-Merja Mäkisalo-Ropponen

kansanedustaja (sd)

Jätä kommentti

*