Kokeilukulttuuri on hyvä asia – mutta ei sovi kaikkeen kehittämiseen

Kokeilukulttuuri ei ole uusi asia. Jo lähes kymmenen vuotta sitten aiemmassa työssäni työyhteisökouluttajana ja -valmentajana olin viemässä kokeilukulttuurin ideaa työpaikoille. Mottoni työssäni oli: Parempi tehdä virheitä ja epäonnistua kuin epäonnistumisen pelossa olla tekemättä mitään.

Kokeilukulttuurissa on tärkeää muistaa, että epäonnistunutkin kokeilu on arvokas, sillä epäonnistumisen syitä tutkimalla on mahdollista oppia uutta. Kokeilukulttuuri on siis hyvä asia. Usein kuitenkin unohdetaan, että kokeiluihin olisi hyvä yhdistää aina myös tutkimuksellinen osio. Mitä suuremmasta kokeilusta – tai hankkeesta – on kysymys, sen tärkeämmäksi tulee selvittää ja tutkia kokeilun tarvetta, ennakko-odotuksia, prosessia ja tuloksia. Eettinen arviointi kuuluu aina kokeiluun valmistautumiseen ja sen toteuttamiseen.

Isoissa kokeiluissa toimintatutkimuksen periaatteiden mukaan eteneminen auttaa hyvin oppimaan prosessista. Hyvin kerätystä kokeilutiedosta on mahdollista rakentaa vähitellen hyvien kokeilujen kokeilukirjastoa tai tietopankkia, josta voidaan löytää tietoa hyvistä kokeiluista ja käytänteistä.

Toki tarvitaan myös uskallusta kokeilla paikallisesti spontaanisti ja nopealla aikataululla uusia asioita, mutta silloin on muistettava, että tällaisen kokeilun tuloksia ei saa yleistää. Niitä voi toki lähteä jatkossa tutkimaan ja kehittämään.

Verkossa oleva Innokylä – konsepti on hyvä alusta koota erilaisia kokeiluja hankkeita yhteen, mutta siellä pitäisi ehdottomasti olla kaksi alustaa: toinen, jossa esitellään hankkeita, joiden taustalla on näyttöön perustuvaa toiminta ja toinen, joka on tarkoitettu hankkeille, jossa näyttö ei ole mukana.

Kokeilukulttuuri ei sovi kaikkeen uudistustyöhön. Esimerkiksi lainsäädäntötyötä ei voi tehdä kokeiluina. Lakiesitysten tulisi pohjautua tutkimusnäyttöön ja riittävän laaja-alaisiin asiantuntijalausuntoihin, sekä kattaviin vaikutusarvioihin. Näyttöä ovat myös hyvin tehdyistä ja arvioiduista kokeiluista saadut tulokset. Sote-uudistuksessa – olipa se millainen tahansa – kannattaisi edetä vaiheittain, kuten peruskoulu-uudistuksessa tehtiin, jolloin eri maakunnissa saatujen kokemusten ja kerätyn tiedon perusteella on mahdollista korjata virheitä.

Isoissa yhteiskunnallisissa muutoksissa tarvitsemme uudenlaista komiteatyöskentelyä, jossa poliitikot parlamentaarisesti sekä asiantuntijat ja tutkijat työskentelevät yhdessä. Asiantuntijuutta on myös järjestöissä, joita hyödyntämällä myös kansalaisten ääni saadaan kuuluviin. Tällaisessa uudenlaisessa komiteatyöskentelyssä voisi hyödyntää laajemminkin kansalaisia esimerkiksi joukkoistamisen avulla.

Ehdotan, että sosiaaliturvauudistuksessa kokeillaan tällaista uutta toimintatapaa! Ennakko-oletukseni on, että uudistus etenisi nopeammin ja laadukkaammin kuin soteuudistus.

-Merja Mäkisalo-Ropponen

kansanedustaja (sd)

 

 

Kommentit

  • Asukki

    Nii kuin tämä Kulmunin työryhmä valtion työpaikkojen siirtämisestä syrjäkyliin?
    Tai Rinteen avustajien määrän lisääminen pilviin?

    Poliitikko on innokas kokeilemaan, mutta pitää huolen että äänestäjät maksavat haitat ja kulut.

    Politiikan suuri ongelma, annettu valta ei ole missään suhteessa kapasiteettiin, korostuu nykyisen hallituksen kokoonpanossa erityisesti.

  • Merja Mäkisalo-Ropponen

    Hyvä Asukki! Olen varmaankin kirjoittanut kovin epäselvästi, koska mitä ilmeisemmin viestini ei ole auennut lukijalle! Yritin tässä kertoa, että poliittisessa päätöksenteossa kokeiluja pitää käyttää hyvin harkiten ja niihinkin liittää tutkimusta rinnalle! Koko kirjoitukseni tärkein viesti siis oli, että kokeilukulttuuri sopii huonosti poliittiseen päätöksentekoon!

Jätä kommentti

*