Kulttuurin ja taiteen voimaannuttava vaikutus kuuluu kaikille – myös muistisairaille

Kulttuurin ja taiteen terveys- ja hyvinvointivaikutuksista on jo melko paljon tutkimusnäyttöä ja käytännön kokemuksia. Taiteen ja kulttuurin avulla voidaan esimerkiksi edistää aivoterveyttä. Muistisairauden etenemistä voidaan myös hidastuttaa taiteen ja kulttuurin keinoin. Kulttuuriosallistumisen on lisäksi havaittu vähentävän riskiä masennuksen kehittymiseen. Kulttuurin ja taiteen tuominen hoitolaitoksiin ja osaksi vanhustyötä erilaisten hankkeiden avulla ei ole myöskään uusi asia. Suomessa tähän liittyvää käytännön kehittämis- ja hanketyötä on tehty jo vuosikymmeniä.

Hyvistä hankkeista huolimatta suuri ongelman on se, ettei hyviä käytäntöjä levitetä riittävästi ja hankkeiden tulokset ja tuotokset harvoin juurtuvat organisaation syvärakenteisiin. Hankeaika, esimerkiksi kaksi – kolme vuotta, on yleensä liian lyhyt vakiinnuttamaan toimintaa. Hankkeiden avulla voidaan kehitellä uusia malleja, herätellä uusia ajattelutapoja ja jopa testata niitä, mutta hankkeet harvoin ”muuttavat maailmaa”, jos asiaa ei saada siirrettyä hankkeen aikana osaksi normaalia toimintaa. Kiireen keskellä, hektisessä ja paineissa työelämässä toimiville työntekijöille hyväkään ideaa ei aina myy, vaikka sen hyödyt olisivat miten selkeitä tahansa.

Juurruttamista voitaisiin edistää sillä, että kaikkiin hankkeisiin lisätään pakollinen jälkiseuranta ja -arviointi, johon varataan määräraha ja seurannan ajankohta jo hankkeen rahoituspäätöksessä. Lisäksi arviointiin tulisi luoda yhteisiä mittareita, jotta saadaan vertailutietoa ja löydetään vaikuttavat toimintamallit. Jokaiseen hankkeeseen tulisi kuulua myös tutkimuksellinen osio.

 

Tarvitaan toimintakulttuurin ja ajattelutavan muutosta

Pysyvän toimintatavan muutos edellyttää muutoksia organisaatiokulttuurissa. Edelleen monissa hoitoyhteisöissä vallitsee vahva vanhanaikainen laitoskulttuuri, mikä passivoi ikäihmisiä ja erityisesti muistisairaita. ”Meillä on aina tehty näin” – toimintatapa on edelleen yleinen. Esimerkiksi palveluasumisessa ja hoivakodeissa toimitaan usein kuten laitoshoidossa aiemmin.

Laitoskulttuurissa esimerkiksi muistisairaaseen suhtaudutaan usein niin, ettei hän kykene, osaa, pysty tekemään asioita tai ilmaisemaan itseään. Laitoskulttuurissa ei ole sijaa kulttuurille ja taiteelle.

Jotta muistisairas voisi elää oman elämäntarinansa näköistä elämä ja saada jopa uusia ulottuvuuksia elämäänsä, tarvitaan uudenlaista ajattelua. Entiset ja uudet harrastukset ovat tärkeitä vireyden ja omatoimisuuden sekä omanarvontunteen säilyttämisessä. Tavoitteena on omien kykyjen, tietojen ja taitojen käyttö. Samalla voidaan aktivoida kognitiivisia taitoja ja helpottaa masennusta.

Mielekkään toiminnan ja harrastusten puute sekä arvostamattomuuden ja kykenemättömyyden kokemukset voivat johtaa apatiaan, ahdistuneisuuteen, levottomuuden tai aggressiivisuuteen. Kulttuuri ja taide kuuluvat kaikille ja jokaisella on oltava oikeus olla taiteen tuottajana ja kuluttajana iästä, sairaudesta, toimintakyvystä tai elämäntilanteesta riippumatta. Taide ja taidetoiminta tulee nähdä ikään liittymättömänä perustarpeena merkityksellisen elämän ja kokemusten käsittelemiseen.

 

Miten asia huomioidaan laatusuosituksissa ja lainsäädännössä?

Ikäihmisten kulttuuristen perusoikeuksien tulisi ohjata myös parhaillaan käynnissä olevaa ikäihmisten hoidon laatusuositusten sekä ns. vanhuspalvelulain uudistamistyötä. Näin ei valitettavasti ole.

Kuluneen kesän aikana olivat sekä vanhuspalvelujen laatusuositukset että vanhuspalvelulain muutos lausuntokierroksella ja valitettavasti ikäihmisten kulttuurisia perusoikeuksia ei niissä riittävästi tunnisteta. Kulttuuri toki mainitaan ikääntyneiden terveyttä ja hyvinvointia lisäävänä seikkana, jolloin toimintakykyä ja hyvää elämää ja kykyä nauttia kulttuurista halutaan pitää yllä mahdollisimman pitkään. Kulttuuri nähdään kuitenkin ensisijaisesti ikäihmisen kulutustottumuksena, joka valitettavasti voi päättyä, kun toimintakyky heikkenee.

Kulttuurihyvinvointipooli otti kantaa molempiin edellä mainittuihin ehdotuksiin ja totesi muun muassa että kulttuuri- ja harrastustoimintaa on pystyttävä järjestämään suunnitelmallisesti ja sen toteutumista arvioimaan osana palvelusuunnitelma. Kulttuuristen oikeuksien toteutuminen ei tarkoita vain jotain extraa silloin tällöin, vaan niiden tulee olla osa ikäihmisten oman näköistä elämää riippumatta iästä, sairaudesta tai asuinpaikasta.

 

-Merja Mäkisalo-Ropponen

kansanedustaja (sd)

Muistiliiton puheenjohtaja

Kulttuurihyvinvointipoolin puheenjohtaja

 

Jätä kommentti

*