Suomessa on tällä hetkellä lähes 200 000 muistisairasta. Jos jokaisella heistä ajatellaan olevan kaksi läheistä ihmistä, muistisairaudet koskettavat jo reilusti yli puolta miljoonaa suomalaista. Muistisairaudet eivät ole toivottomia sairauksia, sillä niitä voidaan ennaltaehkäistä, hoitaa tehokkaasti ja kuntouttaa. Eteneviin muistisairauksiin ei kuitenkaan toistaiseksi ole parantavaa hoitoa ja siksi jossain sairauden vaiheessa muistisairas tarvitsee toisen ihmisen apua, hoitoa ja hoivaa. Muistisairaus ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ihmiseltä voidaan viedä mahdollisuus elää oman elämäntarinansa näköistä elämää ja tehdä itsenäisiä päätöksiä. 

Yhteiskunnan yleisen asennoitumisen muistisairaita kohtaan tulisi parantua. Myös ammattihenkilöiden tiedoissa, taidoissa ja valmiuksissa on suuria puutteita. Tämä näkyy ammattihenkilöiden kannanottoina siitä, miten aggressiivisia tai ”vaarallisia” muistisairaat voivat olla. Liian usein lähtökohtana hoidon suunnittelussa ja toteutuksessa on, mitä muistisairas ei osaa tai kykene enää tekemään ja minkälaisia ongelmia hoidossa on. Ongelmia hoidetaan usein rajoitustoimenpiteillä ja rauhoittavilla lääkkeillä. Kuitenkin käytännön kokemukset selkeästi osoittavat, että jos ammattihenkilöillä on riittävä ammattitaito ja hoitoyhteisö tarjoaa riittävät resurssit muistisairaan yksilöllisten tarpeiden vastaamiseen, rajoitustoimenpiteitä tarvitaan äärimmäisen harvoin. 

Hallituksen esityksen lausuntokierros sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaan ja potilaan asemasta ja itsemääräämisoikeudesta (ns. IMO-laki) on ollut juuri lausuntokierroksella. Lakiesityksen tarkoitus ja tavoite ovat hyviä. Lailla pyritään varmistamaan sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaiden itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen. Hyviä asioita esityksessä ovat säännökset asiakkaan/potilaan päätöksenteon tukemisesta, hoitotahdosta sekä suunnitelman laatimisesta itsemääräämisoikeuden toteuttamiseksi. Lain perusteluissa sanotaan, että itsemääräämisoikeuden rajoittaminen on aina viimesijainen keino ja siihen voidaan turvautua vain, jos potilaan tai muun henkilön turvallisuus on uhattuna eivätkä muut keinot ole riittäviä. 

Muistiliitto on ollut mukana lakia valmistelevassa työryhmässä. Se joutui kuitenkin antamaan eriävän mielipiteensä työryhmän työhön, sillä hyvistä tavoitteista huolimatta muistisairaan kannalta lakipykälissä on vakavia huolenaiheita. Omassa lausunnossaan Muistiliitto toi myös esille nämä ongelmat. Laissa sallittaisiin useissa palvelumuodoissa voimakkaitakin rajoitustoimenpiteitä. Lakiesitys on jäänyt väljäksi ja se sallii sellaistenkin rajoitustoimenpiteiden käytön, joita ei tarvittaisi, jos henkilöstöresurssit olisivat riittävät ja hoitokäytännöt asianmukaisia. Lakiesitys nojaa pitkälti siihen, millaisia rajoitustoimenpiteitä tällä hetkellä käytetään eri palvelumuodoissa eikä kyseenalaista näitä käytäntöjä. Vaarana on, että laki ei suojele muistisairaita riittävästi turhien rajoitustoimenpiteiden käytöltä.  

Toivottavasti hallitus korjaa nämä puutteet ennen kuin tuo lakiesityksen eduskuntaan! 

Merja Mäkisalo-Ropponen
Kansanedustaja (sd)
Muistiliitto ry:n hallituksen puheenjohtaja