Lakiesitys syrjii muistisairaita ja ikääntyviä ihmisiä

Sosiaali- ja terveysministeriö antoi 17.5.2017 luonnoksen laiksi vammaisuuden perusteella järjestettävistä erityispalveluista. Lain tarkoituksena on muun muassa toteuttaa vammaisen henkilön yhdenvertaisuutta, edistää itsenäistä suoriutumista ja turvata riittävät ja laadultaan hyvät palvelut. Nämä tavoitteet ovat kannatettavia. Luonnoksessa kuitenkin esitetään lain soveltamisalaan rajausta, jonka mukaan lakia ei sovellettaisi vanhuspalvelulaissa tarkoitettuun iäkkääseen henkilöön, jonka avun tai tuen tarve johtuu pääasiassa korkean iän myötä alkaneista, lisääntyneistä tai pahentuneista sairauksista tai vammoista taikka korkeaan ikään liittyvästä rappeutumisesta.

Tällaista ikään liittyvää rajausta voidaan pitää yksilöiden yhdenvertaisen kohtelun näkökulmasta ongelmallisena. Se on epämääräinen erityisesti muistisairaiden ihmisten näkökulmasta. Muistisairaudet ovat eteneviä neurologisia sairauksia eivätkä kuulu normaaliin ikääntymiseen. Kansainvälisesti yleinen käsitys on, että muistisairaat ihmiset ovat vammaisia ja että esimerkiksi YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskeva yleissopimus koskee myös heitä. Sopimuksessa ei rajata mitään ikä-, sairaus- tai vammaryhmää oikeuksien ulkopuolelle. Päinvastoin korostetaan yhdenvertaisuutta. Suomi ratifioi YK:n vammaissopimuksen vuonna 2016.

Näkemyksemme mukaan ehdotus uudeksi vammaispalvelulaiksi on eri sairaus- ja vammaryhmien yhdenvertaisen kohtelun näkökulmasta jopa syrjintää tukeva. Lakiluonnoksen perusteluissa todetaan, ettei kategorista ikärajaa aseteta. Samalla kuitenkin viitataan vanhuspalvelulain hallituksen esitykseen, jossa todetaan että ”yleensä ihmisen toimintakyky heikkenee ja palvelujen tarve kasvaa merkittävästi noin 80-85 ikävuoden vaiheilla”. Nähdäksemme tämä voi ohjata virheelliseen tulkintaan, jonka mukaan tietyssä iässä vammautuminen liittyisi lähes aina korkeaan ikään. Lisäksi tällaisten ikärajojen mainitseminen on nähdäksemme selkeä lain tulkintaa ohjaava viittaus.

Lakiesityksen perusteluissa ohjataan palveluprosessissa arvioimaan sitä, mikä on normaaliin ikääntymiseen liittyvää toimintakyvyn heikkenemistä käyttämällä vertailuryhmänä henkilön ikäryhmän tavanomaista toimintakykyä. Tämä lisää eriarvoisen kohtelun mahdollisuutta ja riskiä, että palveluprosessissa päätöksiä tekevät henkilöt tulkitsevat virheellisesti esimerkiksi tiettyjen neurologisten sairauksien liittyvän normaaliin ikääntymiseen.

Lain soveltamisalan perustelut asettavat ihmiset eriarvoiseen asemaan myös saman sairaus- ja vammaryhmän sisällä. Perusteluissa mainitaan esimerkkinä tilanne, jossa 50-vuotiaan toimintakyky heikkenee sellaisesta syystä, joka on tyypillinen yli 80-vuotiailla. Hallituksen esitysluonnoksen mukaan henkilöä ei pelkästään tästä syystä voitaisi sulkea pois ehdotetun lain piiristä. Toisin sanoen työikäisenä Alzheimerin tautiin sairastuneella voisi olla yhdenvertainen oikeus vammaispalveluihin, mutta 80-vuotias suljettaisiin lain soveltamisalan ulkopuolelle.

Pykäläperusteluissa myös todetaan, että niissä tilanteissa, joissa yksilö jäisi vammaispalvelulain soveltamisalan ulkopuolelle, palvelut järjestettäisiin vanhuspalvelulain ja sosiaalihuoltolain mukaisesti. Vanhuspalvelulaki tai sosiaalihuoltolaki ei kuitenkaan takaa vammaispalvelulakiin kirjattuja oikeuksia erityispalveluihin, kuten esimerkiksi henkilökohtaiseen apuun.

Kaikilla vammaisilla henkilöillä tulee olla yhdenvertainen oikeus saada tarvitsemansa apu ja tuki vamman laadusta tai syntyperusteesta riippumatta. Pidämme nyt kaavailtua vammaispalvelulain soveltamisalan rajausta paitsi YK:n vammaissopimuksen tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta koskevan 5. artiklan myös perustuslain yhdenvertaisuussäännöksen ja yhdenvertaisuuslain syrjinnän kieltoa koskevan säännöksen vastaisena. Perustuslain edellyttämää hyväksyttävää perustetta iän perusteella eri asemaan asettamiselle ei lakiluonnoksessa ole tuotu esiin.

Tällä hetkellä monessa kunnassa muistisairaat jäävät ilman riittäviä kuljetuspalveluita ja henkilökohtaista apua. Jos tähän lakiesitykseen ei tehdä korjauksia, muistisairaiden palvelut uhkaavat entisestään heikentyä. Sosiaali- ja terveydenhuollon resurssien niukkuus ei oikeuta syrjimään tiettyä vammaisryhmää ja laatimaan syrjintää mahdollistavaa lainsäädäntöä.

Merja Mäkisalo-Ropponen
Muistiliiton puheenjohtaja, kansanedustaja

Anna Mäki-Petäjä-Leinonen
Vanhuusoikeuden yliopistotutkija, Itä-Suomen yliopisto

Jätä kommentti

*