Lapset ovat tulevaisuutemme

 

Tulevaisuusvaliokunta julkaisi vuonna 2013 Uusi oppiminen -selvityksen, jonka yksi keskeinen viesti on edelleen puhutteleva. Selvityksessä todetaan, että jokaisen ihmisen sisällä on kukka. Jokin sellainen asia, jossa juuri hän on parhaimmillaan. Ei verrattuna muihin, vaan omana itsenään. Jos saan sen kukan itsestäni esiin, olisin niin hyvä Merja kuin Merja voisi olla. Tämän henkilökohtaisen kukan esille saaminen on varhaiskasvatuksen, koulujärjestelmän ja myös työelämän – esimerkiksi hyvän johtamisen – suurin tehtävä. Kukan kasvattaminen alkaa kodissa, mutta varhaiskasvatuksella ja koululla on siinä ratkaiseva merkitys. Onkin syytä kysyä, onko varhaiskasvatuksessa ja peruskoulussa kaikki hyvin?

Varhaiskasvatus ja peruskoulu ovat suomalaisen yhteiskunnan yhdenvertaisuuden vahvoja tukipilareita ja tasa-arvon vahvistaja. Jokaisella lapsella on lain nojalla oikeus kehittävään, oppimista edistävään, terveelliseen ja turvalliseen varhaiskasvatukseen ja koulutukseen. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että nämä periaatteet eivät enää toteudu suomalaisessa yhteiskunnassa ja lasten välinen eriarvoisuus on kasvanut.

Jos halutaan katkaista lasten ja nuorten eriarvoistumiskehitys on varmistettava muun muassa se, että varhaiskasvatuksessa ja kouluissa on riittävän pienet lapsiryhmät. Siksi onkin huolestuttavaa, että esimerkiksi Tehyn tekemässä kyselyssä varhaiskasvatuksen yksityisen ja kuntasektorin työntekijöille paljastaa vakavia puutteita henkilöstömitoituksessa ja molemmilla sektorilla säästetään erityisesti henkilöstökuluista. Tämä aiheuttaa henkilöstövajausta ja kiirettä, mikä vaikuttaa henkilöstön jaksamisen lisäksi varhaiskasvatuksen laatuun. Työvuorot venyvät jatkuvasti ja niitä vaihdellaan lyhyellä varoitusajalla. Myös työilmapiiri kärsii työntekijöiden uupuessa.

Isot ja äänekkäät ryhmät ovat riski lasten fyysiselle ja psyykkiselle kehitykselle sekä terveysriski lapsille ja työntekijöille. Useissa tutkimuksissa on havaittu, että melu- ja keskittymishaitat sekä lasten sairastavuus ovat suoraan verrannollisia lapsiryhmän kokoon. Melu kuormittaa lapsia ja myös henkilökuntaa. Suurissa ryhmissä aikuisten on vaikea huomioida kaikkien lasten erityistarpeita.

Tällä hetkellä eri puolilta Suomea kuuluu hälyttäviä tietoja myös erityislasten palvelujen heikentymisestä ja siitä, että kaikki erityislapset ovat kouluissa inkluusioperiaatteen muiden lasten kanssa isoissa ryhmissä. Inkluusio ei sinällään ole huono asia, mutta sen toteuttaminen edellyttää riittävää määrää erityisopettajia luokanopettajan tukena ja myös kouluavustajien käyttöä. Yksin isossa ryhmässä työskentelevä opettaja ei pysty huomioimaan riittävästi erityistä tukea tarvitsevia lapsia.

Eriarvoistumiskehityksen katkaisemiseksi jokaisella lapsella tulisi olla oikeus myös ainakin yhteen mieleiseen harrastukseen perheen taloudellisesta tilanteesta riippumatta. Lisäksi lapsiperheille kohdennettuja ennaltaehkäiseviä ja hyvinvointia lisääviä palveluita – kuten matalan kynnyksen kotipalveluita, erilaisia kohtaamispaikkoja ja vertaistukea, tulee olla saatavilla kaikille tarvitseville. Näin voidaan estää perheiden tilanteiden kiristyminen ja raskaampien sosiaali- ja terveyspalvelujen tarve.

Suosittelen kaikissa kunnissa ottamaan käyttöön Unicefin Lapsiystävällinen kunta- toimintamallin. Sen avulla opitaan päätöksenteossa sekä kunnan toimintojen suunnittelussa ja toteutuksessa huomioimaan lapset, nuoret ja heidän hyvinvointinsa. Tärkeä osa Lapsiystävällistä toiminta kunnissa on myös lapsivaikutusten arviointien tekeminen osana päätöksentekoa. Pienenä kansana meidän tulee huolehtia, että jokainen lapsi ja nuori voi kasvaa ja kehittyä omaan potentiaalinsa ja löytää oma sisäinen kukkansa. Lapsiin sijoittaminen kannattaa aina!

-Merja Mäkisalo-Ropponen

kansanedustaja (sd)

Jätä kommentti

*