Lasten ja nuorten oikeudet mielenterveyspalveluihin eivät toteudu

Viime viikolla vietettiin sekä kansainvälistä lapsen oikeuksien viikkoa että mielenterveysviikkoa. Keskiviikkona eduskunnassa keskusteltiin myös terapiatakuu kansalaisaloitteesta. Aloitteessa vaaditaan mielenterveyspalveluiden tehostamista niin että hoidon tarpeen arviointi on tehtävä viimeistään kolmen päivän kuluessa yhteydenotosta ja hoitoon pääsy viimeitään kuukauden kuluessa. Terapiatakuualoitteessa on siis kysymys lapsen oikeudesta oikea-aikaisiin mielenterveyspalveluihin. Toki mielenterveyspalvelujen ongelmat ja puutteet koskevat kaikenikäisiä, sillä yli puolet suomalaisista kokee jossakin vaiheessa elämäänsä mielenterveyden häiriön, mutta vain puolet mielenterveyden häiriötä sairastavista saa tarvitsemaansa hoitoa. Tässä kirjoitan kuitenkin lapsista ja nuorista.

Apua tarvitsevaa lasta ei voida jättää odottamaan ”parempia aikoja”, sillä kysymys on hänen koko tulevaisuudestaan! Kun lapsen mieli järkkyy, on avun oltava mahdollisimman lähellä ja matalan kynnyksen takana. Tällöin niin lapsen kuin myös vanhempien ja koko perheen on voitava luottaa siihen, että palvelut ja tuki ovat saatavilla asuinpaikasta tai varallisuudesta riippumatta.

Vaikka suurin osa suomalaisista lapsista ja nuorista voi hyvin, olemme tarkastusvaliokunnassa kuulleet tämän syksyn aikana surullisia tietoja siitä, etteivät lasten oikeudet Suomessa toteudu kaikkien lasten kohdalla ja tämä näkyy muun muassa nuorten syrjäytymisenä – tai parempi olisi varmaan sanoa, että lapset ja nuoret jätetään ulkopuolelle. Kukaan nuori ei halua syrjäytyä!

Muutos on aloitettava perusasioista. Eilen juttelin yläkoululaisen Erikan ja lukiolaisen Iidan kanssa ja he kertoivat, että alakoulussa on aina oma opettaja, joka tuntee oppilaat, ja jonka kanssa on helppo mennä juttelemaan. Yläkoulussa tilanne muuttuu, eikä omaa opettaja enää ole ja lukiossa opiskelijat joutuvat selviytymään vieläkin itsenäisemmin. Molemmat korostivat, että myös yläkoulussa ja lukiossa olisi tärkeää olla pysyvämpi suhde edes johonkin aikuiseen, jolta olisi turvallista hakea ja pyytää apua silloin kun sitä tarvitsee. Oikea aikainen apu ja tuki tarkoittaa siis myös toimintakulttuurin muutoksia kouluissa.

Olemme siis epäonnistuneet monella tavalla Suomessa varhaisen tuen toteutuksessa ja tämä näkyy muun muassa huostaanottojen lisääntymisenä. Kodin ulkopuolelle oli vuoden 2018 aikana sijoitettuna kaikkiaan 18 544 lasta ja nuorta. Lukumäärä kasvoi 2,6 prosenttia edellisestä vuodesta. Puolet suomalaisista asuu kunnissa, joissa lastensuojelun asiakkuuteen joudutaan turvautumaan siksi, ettei mielenterveyspalveluja ole. Nuorten mielenterveyspalvelujen ja päihdepalvelujen painopistettä on saatava nopealla aikataululla siirrettyä ehkäisevään toimintaan ja peruspalveluihin.

Suuri ongelma palveluissa on se, että apua tarvitsevasta nuoresta ei oteta riittävän hyvissä ajoin koppia. Usein on kysymys resursseista ja myös rohkeudesta tai herkkyydestä puuttua. Tukiviidakko on sirpaleinen ja hajallaan.

Erityislasten tilanne on vaikeutunut monin paikoin. Esimerkiksi ADHD, kehitysvammaisuus, autismi, Asperger ja vastaavat tilanteet tuovat perheeseen huolta ja uupumista. Lapsille ja nuorille sekä heidän perheilleen kohdennettuja palveluita myöntävät vammaispalvelut, psykiatria, neurologia ja lastensuojelu. Saamieni viestien perusteella voi todeta, etteivät perheet saa riittävää apua resurssipulaan takia. Haettavaa tukea ei myönnetä säästösyistä tai lapsi laitetaan jonottamaan tarvitsemaansa apua. Lisäksi monessa koulussa erityislapset ovat samassa suuressa ryhmässä muiden kanssa ilman henkilökohtaista avustajaa. Tilanne on opettajillekin kohtuuton – puhumattakaan lapsista.

Hoidon ja avun pitäisi olla lapsen ja nuoren kannalta yksilöllistä ja oikea-aikaista. Huomio ja tarmo tulee keskittää lapsen toipumisen ja kuntoutumisen edistämiseen, ei eri viranomaistahojen toimialueiden selvittämiseen. Niin kodin, koulun, nuorisotyön sekä sosiaali- ja terveyspalveluiden tulee puhaltaa yhteen hiileen ja luoda yhdessä parhaat mahdolliset edellytykset toipumiselle. Tähän tarvitaan paitsi riittäviä resursseja, mutta myös uutta yhdessä toimimisen tapaa. Näin voidaan ehkäistä vanhempien uupumista ja oireiden lisääntymistä ja tilanteen pahenemista.

Apua tarvitsevaa lasta ei voida jättää odottamaan. On myös kohtuutonta pompotella lapsia ja nuoria ja heiden perheitään paikasta toiseen. Nykyinen systeemi tuntuu joskus jopa pompotteluun johdosta poiskäännyttävän apua tarvitsevia palvelujen parista. Palvelujen riittävät resurssit on turvattava ja koko perhe on kohdattava kokonaisuutena ja tuki on myös osattava suunnata perheen ja läheisten jaksamiseen. Ajoissa saatu tuki ja rinnalla kulkeminen ovat parhaita keinoja auttaa. Lasten ja nuorten kohdalla on kyse koko heidän tulevaisuudestaan.

Terapiatakuu – kansalaisaloite on tärkeä ja kannatettava, sillä siinä on otettu esille yhteiskunnassamme oleva vakava epäkohta, joka on päässyt pahenemaan usean vuoden aikana. Nykyinen hallitus on sitoutunut mielenterveyden parantamiseen. Hallituksella on useita toimenpiteitä, joilla vastataan tämän kansalaisaloitteen tavoitteisiin. Mielenterveysstrategiaa ollaan uusimassa. Strategian tarkoituksena on hoitoon pääsyn nopeuttaminen sekä palvelujen oikea-aikuisuus ja laatu. Hoitotakuuta perusterveydenhuollossa ollaan myös tiukentamassa. Seitsemän päivän hoitotakuun käyttöön ottoon liittyvä lainsäädäntövalmistelu on jo käynnissä. Hoitotakuu piiriin kuuluvat myös mielenterveyspalvelut.

Matalan kynnyksen mielenterveys- ja päihdepalvelut ovat myös osa lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelmaa. Tavoitteena on varhainen puuttuminen ja tuki. Keskeistä on myös integroida eri tahojen työ.

Nuorten auttamiseksi on perustasolle tarkoitus tuoda ja vakiinnuttaa yleisimpiin mielenterveyshäiriöiden lyhyitä varhaisinterventioita eli nopeasti, tiiviisti ja matalalla kynnyksellä tarjottavia lyhytterapiajaksoja. Mallin valmistelu on käynnissä ja tarkoitus on, että toimeenpano ja siihen liittyvä koulutus voidaan suunnitella ja toteuttaa paikallisesti sovitulla tavalla. Nämä varhaisinterventiot eivät ratkaise kaikkia ongelmia. Jatkossakin tarvitaan vankkaa ennaltaehkäisevää työtä sekä erikoissairaanhoitoa vakaville mielenterveyden ongelmille.

Tässä muutama esimerkki nyt käynnissä olevasta kehittämistyöstä, joilla voidaan vastata myös hyvän kansalaisaloitteen esille nostamiin haasteisiin.

 

-Merja Mäkisalo-Ropponen

kansanedustaja (sd)

Tarkastusvaliokunnan vpj.

 

Jätä kommentti

*