Mielenterveyskuntoutujat – yhteiskunnasta syrjään heitetyt?

Sain muutama viikko sitten lahjaksi Ville Lähteen ja Johanna Vehkoon kirjan ’Jakautuuko Suomi?’, jossa tutkijat, toimittajat ja taiteilijat kuvaavat suomalaista eriarvoisuutta omista lähtökohdistaan käsin. Itseäni puhutti erityisesti Anu Silfverbergin ja Antti Järven kirjoitus: Terveiden ja sairaiden maailmojen rajalla, jossa käsiteltiin mielenterveyskuntoutujien tilannetta. He toteavat kirjoituksessaan, että tuetuissa asumispalveluissa asuvat mielenterveyskuntoutujat ovat yhteiskunnan vähäosaisimpia liki kaikilla mittareilla laskettuna.

Köyhyys sulkee mielenterveyskuntoutujat seinien sisälle ja palvelut on järjestetty niin, että ihmisen elämänpiiri pienenee ja pyörii suljetussa ”mielenterveysmaailmassa”. Mielenterveyskuntoutujien asumispalveluissa aikuisten elämää rajoitetaan laitosmaisilla säännöillä, joista osa loukkaa jopa ihmisten perusoikeuksia. Esimerkiksi kyläily voi olla rajoitettua, kahvia saa keittää vain tiettyinä aikoina ja jopa seurustelusuhteet ovat kiellettyjä. Niin sanottu kuntoutus on pelkkää arjen rutiinien tukemista – siivousvuoroja ja päivärytmejä, Keskusteluapua, psykiatrista hoitoa ja kohtaamista tai terapiaa ei ole tarjolla. Mielenterveyskuntoutujat eivät myöskään pääse osalliseksi tarvitsemista sosiaali- ja terveyspalveluista. Fyysisetkin oireet selitetään usein psyykkiseen sairauteen liittyväksi.

Kirjan lukemisen jälkeen Itä-Suomen kansanedustajia kävi tapaamassa Itä-Suomen aluehallintoviraston henkilökuntaa ylijohtaja Sirkka Jakosen johdolla. Aluehallintoylilääkäri Marja Kuronen kertoi mielenterveys- ja päihdepalveluista samanlaista surullista tarinaa, mitä luin Jakautuuko Suomi? – kirjasta Itä-Suomen aluehallintoviraston alueen psykiatrisissa palveluissa on vakava psykiatripula, joka osittain on syynä hoidon laadun heikentymiseen ja saatavuuden puutteisiin.

Aluehallintoviraston valvonta on jouduttu aloittamaan useissa psykiatrian erikoissairaanhoidon toimintayksiköissä hoitoon pääsyyn ja hoidon laatuun liittyen. Samoin mielenterveyskuntoutujien asumispalvelujen terveyspalveluissa ja itsemääräämisoikeudessa on vakavia potilasturvallisuuden vaarantumisia. Palvelut ovat lähes kokonaan yksityisiä. Palvelujen kilpailutusten pääkriteeri tuntuu olevan vain hinta. Se sopii harvoin yksiin laadun kanssa. Toisaalta myös kuntavalvonnassa on puutteita.

Mielenterveyskuntoutujat eivät nouse barrikadeille eivätkä kovaan ääneen vaadi oikeuksiaan ja siksi heidät on helppo jättää syrjään. Itsekään en ollut aiemmin tajunnut mielenterveyskuntoutujien hoidon ja kuntoutuksen vakavia puutteita. Oma kummiyritykseni on ilomantsilainen Ilona-koti, jossa mielenterveyskuntoutujat saavat ammattitaitoista ja laadukasta kuntoutusta sekä myös psykiatrista hoitoa ja keskusteluapua. Käyn siellä säännöllisesti ja olen luonut sen perusteella myönteisemmän kuvan mielenterveyskuntoutujien asumispalvelujen laadusta kuin mitä se kokonaisuudessaan on.

Onneksi myös aluehallintoylilääkäri Marja Kuronen osasi kertoa Itä-Suomessa toteutuvasta hyvästä mielenterveys- ja päihdepuolen kehittämistyöstä. Hän mainitsi esimerkkeinä Essoten nuorisopsykiatrian Välkkäri-työryhmän, Ylä-Savon soten avohoidon kehittämisen, Siun Soten Tehoavon ja Kuopion Päihde-palvelusäätiön.

Kunpa nämä hyvät käytännöt leviäisivät nopeasti kaikkialle ja mielenterveyskuntoutujat saisivat oikea-aikaista ja heitä eteenpäin auttavaa apua ja tukea!

 

-Merja Mäkisalo-Ropponen

kansanedustaja (sd)

 

 

Jätä kommentti

*