Suomessa on yli miljoona yhden ihmisen taloutta. 70 prosenttia yli 65-vuotiaista asuu yhden hengen talouksissa. Heistä noin 4 – 5 prosenttia kokee jatkuvampaa yksinäisyyttä.

Kesän aikana ikäihmisten yksinäisyydestä on kirjoitettu ja puhuttu paljon. Usein puhujina ja kirjoittajina ovat asiantuntijat ja harvemmin ikäihmiset itse. Sain keväällä lahjaksi Eeva Kilven kirjan ”Sininen muistikirja”, jossa hän puhuu omien kokemusten kautta samasta asiasta. Kirjasta pari ajatusta:

”Hiljaisuus on järkyttävää. Se sisältää kaikki ainekset, niin kuin yksinäisyyskin. Yksinäisyys ja ikävöinti ovat niin kovat asiat, että niiden kestäminen riittää muodostamaan suorastaan elämäntarkoituksen.”

”Ei sitä olisi arvannut, että kaiken jo kestetyn jälkeen tulee kestettäväksi vielä yksinäinen vanhuus.”

Suomessa yksinäisyydellä on vain yksi sana, kun monissa muissa kielissä erotetaan toisistaan vapaaehtoinen yksin oleminen ja pakotettu yksinäisyys. Yksin eläminen voi olla oma valinta eikä se aina tarkoita kielteistä yksinäisyyden tunnetta. Yksin eläminen voi olla vapauttavaa ja itsenäistä eli myönteistä yksin olemista. Monet ikäihmiset eivät koe yksin olemista pahana asiana. Vastentahtoinenkin yksinäisyys voi olla hyvin kestettyä. Vain ihminen itse pystyy määrittelemään, miten hän kokee yksin olemisen ja tätä kokemusta tulee kuulla ja arvostaa.

On myös yksinäisyyttä, joka sairastuttaa. Sitä on vastentahtoinen yksin jääminen, jonka kestämiseen ei ole löytynyt keinoja. Tällainen yksinäisyys voi käydä jopa hengen päälle. Monien tutkijoiden mukaan vastentahtoinen yksinäisyys tappaa suomalaisia enemmän kuin sydän- ja verisuonisairaudet, koska se altistaa monille fyysisille ja psyykkisille sairauksille. Se aiheuttaa masennusta ja aktiivisuuden heikkenemistä. Masennus on riskitekijä muun muassa muistisairauksille. Aktiivisuuden väheneminen heikentää toiminta- ja liikuntakykyä. Yksinäisyyteen voi liittyä lisäksi univaikeuksia, pelkoa, hylätyksi tulemisen tunnetta ja ahdistusta.

Lisäksi on muistettava, että yksin elämiseen liittyy ikäihmisillä muita väestöryhmiä suurempi köyhyysriski. Eläke ei riitä elämiseen ja monelle ikäihmiselle toimeentulotuen hakeminen on vaikeaa. Monet tinkivät mieluummin jopa lääkkeistä tai ruuasta -puhumattakaan harrastuksista tai kulttuuritapahtumista. Paljon sairastavalla ikääntyvällä palveluiden tarve nousee merkittävään osaan, eikä heillä välttämättä ole mahdollista käyttää palveluita tai hankkia niitä riittävästi mm. korkeiden asiakas- ja palvelumaksujen vuoksi. Myös tämä lisää yksinäisyyden ja hylätyksi tulemisen tunnetta. Erityisesti juhlapyhät ja viikonloput ovat monelle yksinäiselle ikäihmiselle psyykkisesti raskasta aikaa.

Mitä voidaan tehdä yksinäisyyden vähentämiseksi? Keinoja on monia ja tärkeintä olisi kuulla ihmistä itseään. Näin tapahtuu valitettavan harvoin ja asiantuntijat tuntuvan tietävän ikäihmisten asiat paremmin kuin ikäihmiset itse. Tämä näkyy esimerkiksi mantrasta, jossa kerrotaan, että oma koti on jokaiselle ikäihmiselle paras paikka. Tiedän ja tunnen kuitenkin monia ikäihmisiä, jotka haluaisivat päästä muuttamaan esimerkiksi yhteisökotiin, koska kokevat turvattomuutta, yksinäisyyttä ja pelkoa omassa kodissaan. Heidän toiveitaan ei kuitenkaan kukaan kuule.

Toki yhteiskunnassakin päättäjien ja asiantuntijoiden, joihin kuuluvat myös kokemusasiantuntijat, on yhdessä mietittävä ratkaisukeinoja kielteisen yksinäisyyden vähentämiseen. Seuraavassa joitakin ehdotuksia, joista monesta on jo kokemuksia eri puolilta Suomea:

– vapaaehtoisia voidaan kouluttaa toimimaan kulttuuri- ja kauppakummeina

– järjestöjen toimintamahdollisuuksia on parannettava

– kuljetuspalvelut ja henkilökohtaisen avun palvelut on saatava kuntoon, niin että apua tarvitsevan ikäihmisen on mahdollista päästä harrastamaan mieleisiään asioita

– kotihoidon henkilöstölle mahdollistettava aikaa kohtaamiseen, ulkoiluun ja asioiden yhdessä tekemiseen ikäihmisten kanssa

– etsivää vanhustyötä on lisättävä, jotta yksinäiset, apua tarvitsevat ikäihmiset pääsevät avun pariin tarpeeksi ajoissa

– yksinäisyyden käsittelyyn on tarjottava apua – kotihoitoon palkattava esimerkiksi psykiatrisia sairaanhoitajia

– uudenlaisia yhteisöllisiä asumisen muotoja ja yhteisöasuminen kortteleita on rakennettava lisää ja erilaisia yhteisöllisyyden muotoja kehitettävä

– eri ikäisten ihmisten yhteisiä palvelupisteitä on lisättävä – esimerkiksi lapsilla ja ikäihmisillä yhteisiä ruokailupaikkoja ja liikuntapuistoja, joissa kaikenikäisten ihmisten tarpeet huomioitu

– yhteisöllisiä toimintatiloja ja kokoontumispaikkoja, jotka ovat auki myös viikonloppuisin ja pyhäpäivinä tarvitaan lisää

– kaikkien palvelut ovat esteettömiä ja saavutettavissa olevia

– eläkeläisköyhyyttä on tavoitteellisesti vähennettävä.

Tarvitaan myös asennemuutosta. Jokainen voi mennä myös omaan itseensä ja kysyä, voisiko edes joskus kysyä tuntemaltaan ikäihmiseltä, haluaako hän lähteä käymään kaupassa tai konsertissa tai vaikkapa pyytää hänet kahville.

Eeva Kilpi kertoo kirjassaan hyvin, mistä yksinäisyydessä on kysymys:

”Ei yksinäisyyden rasitusta niinkään aiheuta se, ettei ole ihmissuhteita, vaan se ettei ole suhteutusmahdollisuuksia. Yksinäinen leijuu kuin avaruudessa ilman kiinnekohta ja häntä huimaa ja pyörryttää eikä hän tiedä mihin tarttua. Hänen persoonallisuudellaan ei ole laitoja, jotka kiinteyttäisivät hänen olemassaoloaan. Hän ikävöi rajojaan, hän haluaa tulla muotoilluksi ja hän tarvitsisi siihen toisten reaktioita, etenkin läheistensä. Hän kaipaa vuorovaikutusta.”

 

-Merja Mäkisalo-Ropponen

kansanedustaja (sd)