Muistiliiton vuoden teema: Oikeus hyvää elämään kotiympäristössä – Miten koti määritellään?

Syyskuuta vietetään maailman Alzheimerkuukautena. Suomessa puhumme mieluummin muistikuukaudesta, sillä Alzheimerintauti on vain yksi muistisairaus muiden sairauksien joukossa, emmekä halua korostaa mitään tiettyä sairautta. Tänä vuonna Muistiliitto haluaa tuoda esille erityisesti muistisairaan henkilön oikeutta hyvään elämään kotiympäristössä.

Vanhuspalvelulaissa korostetaan, että ikäihmisten hoito ja huolenpito toteutetaan ensisijaisesti kotona tai kodinomaisessa ympäristössä. Laitoshoitoon turvaudutaan vain, jos se on lääketieteellisesti tai arvokkaan elämän ja turvallisen hoidon kannalta muuten perusteltua. Lain hengen mukaan esimerkiksi terveyskeskuksen vuodeosastolla ei saa hoitaa ihmisiä, jollei siihen ole lääketieteellistä tai muuta perusteltua syytä. Esimerkiksi muistisairaus tai välimuotoisten hoitopaikkojen puute ei riitä perusteluksi. Valitettavan monessa kunnassa tehostetun palveluasumisen, ryhmäkotien ja vastaavien kodinomaisten asumis- ja hoitoyhteisöjen vähäisyyden takia ikäihmisiä on turhan takia laitoshoidossa. Toisaalta kotihoidossa on ihmisiä, joiden oikea asumispaikka ei turvattomuuden tai muistiongelmien takia ole enää koti.

Viimeaikaisessa julkisessa keskustelussa laitoshoidon purkamisesta käsitteet ovat menneet osittain sekaisin. Tehostettu palveluasuminen ja ryhmäkotiasuminen eivät ole laitosasumista. Laitosasumisella tarkoitetaan terveyskeskusten pitkäaikaisvuodeosastoja. Käsitteiden selkeyttämiseksi olemme Muistiliitossa ryhtyneet puhumaan yhteisökodeista, sillä haluamme korostaa, että palveluasuminen, tehostettu palveluasuminen ja ryhmäkotiasuminen ovat kotona asumista ja toiminta ja palvelut on järjestettävä sen mukaisesti. Kodinomaisuudesta on puhuttu jo vuosia, mutta käsite tehostetun palveluasumisen yksikkö ei kuulosta kodilta.

Koti on meille jokaiselle tärkeä, mutta miten koti määritellään? Koti on enemmän kuin seinät ympärillä. Koti on myös tunnetila. Hilkka Tervaskari on kysynyt tutkimuksessaan ikäihmisiltä, mikä tekee asunnosta kodin – olipa se sitten oma koti, yhteisökoti tai ryhmäkoti. Ikäihmiset itse korostivat seuraavia asioita:

  • tunne vapaudesta, itsemääräämisestä, autonomiasta ja omasta päätösvallasta,
  • pitää olla mahdollisuus elää itsenäistä elämää ja kokea elämänhallintaa ja olla omatoiminen,
  • sosiaalisten suhteiden ylläpitäminen on oltava mahdollista,
  • asuinympäristön tulee olla esteettinen ja luontoa lähellä,
  • oikeus tulla arvostetuksi ja kokea elämän arvokkuutta,
  • tasavertainen suhde avunantajien ja hoitajien kanssa,
  • saa turvallisesti olla oma itsensä sekä
  • mahdollisuus ilmaista tunteita.

Muistiliitto teki vastikään selvityksen siitä, miten muistisairauteen sairastuneet määrittelevät kodin. Tärkeimmiksi asioiksi mainittiin turvallisuus ja vapaus. 93 % vastanneista mainitsi nämä kaksi asiaa. 86 % vastanneista halusi olla ikiomassa kodissa mahdollisimman pitkään, mutta samalla kolme neljästä vastanneesta kertoi olevansa valmis muuttamaan yhteisökotiin, jos avun ja tuen tarve lisääntyy huomattavasti. Yhteisökodeilta toivottiin yksilöllistä, tarpeisiin vastaavaa, oman näköisen elämän mahdollistavaa ja tukevaa palvelua ja toimintaa.

Näistä asioista syntyy siis koti. Mielestäni nämä samat asiat takaavat myös arvokkaan vanhuuden. Asuipa ikäihminen missä tahansa, hänellä tulee olla oikeus kokea olevansa kotona. Se, onko tämä tunne mahdollista, riippuu hyvin paljon yhteiskunnan, päättäjien, omaisten, läheisten ja hoitajien arvoista ja asenteista.

Merja Mäkisalo-Ropponen

Muistiliiton puheenjohtaja

Jätä kommentti

*