Muistisairaudet ja mielenterveys

Kuopiossa järjestettiin 24 – 27.10 kahdennentoista kerran vapaaehtoisvoimin upeat mielenterveyspäivät. Itse olin siellä puhumassa aiheesta muistisairaudet ja mielenterveys.

Kun puhutaan muistisairauksista ja mielenterveydestä, niin on muistettava puhua myös omaisista ja läheisistä, sillä sairaus vaikuttaa voimakkaasti myös heihin. Runoilija Marja Myyryläinen, jonka molemmat vanhemmat sairastuivat muistisairauteen, on kuvannut tuntojaan runossaan seuraavasti:

Miksei tullut vaikka syöpä!

Olisi ainakin järki pysynyt

Loppuun saakka.

Olisi voitu puhua ne puhumattomat asiat.

Ihan kaikki. 

Iankaikkisesti.

Aamen.

Suomessa on lähes 195 000 muistisairautta sairastavaa henkilöä, joista noin 8000 työikäisiä. Jos ajatellaan, että heillä kaikilla on keskimäärin kolme läheistä ihmistä, niin muistisairaudet koskettavat noin puolta miljoonaa suomalaista henkilökohtaisesti.

Kaikki vakavat sairaudet pysäyttävät ja ne ovat ihmisen elämässä eräänlainen elämäntarinan katkos, jossa tarinan juoni sekoittuu ja asiat täytyy miettiä uudelleen. Muistisairaudet ovat sairauksia, joihin edelleen valitettavasti liittyy häpeän leima. Tämä johtaa jopa siihen, ettei tutkimuksiin ja hoitoon hakeuduta ajoissa, sairastuneet ja omaiset jäävät yksin tai ystävät ja läheiset kaikkoavat sairauden etenemisen myötä.

Tämä on surullista, sillä muistisairauksia voidaan ennaltaehkäistä, hoitaa ja kuntouttaa ja jos ihminen häpeän takia jää hakeutumatta asiantuntijan luo, se tarkoittaa, että myös sairaudet huomataan liian myöhään. Mitä varhaisemmassa vaiheessa hoito ja kuntoutus aloitetaan, sen tehokkaammin voidaan hidastuttaa sairauden etenemistä.

Sairastuneen ja hänen omaisensa mielenterveyden kannalta huolestuttavaa on myös se, että diagnoosin saamisen ja lääketieteellisen hoidon aloittamisen jälkeen, ihminen ja hänen läheisensä jäävät usein yksin. Lääkitys määrätään ja seuraavat kontrollit annetaan, mutta mitä sitten? Ihminen jää oman onnensa nojaan ja tässä tilanteessa sairastuneen ja perheen yksin jääminen on mielenterveyden kannalta huono asia. Jokainen perheenjäsen käy omaa henkilökohtaista kriisiään läpi, eivätkä he silloin voi auttaa toinen toisiaan. Erityisen huolestuttava tilanne on silloin, jos perheessä on alaikäisiä lapsia.

Suru- ja kriisityö on käytävä läpi ja siinä sairastunut ja perhe tarvitsevat usein ulkopuolista apua. Muistihoitajat ovat tärkeitä henkilöitä tukijoina ja rinnalla kulkijoina. Surutyöhön kuuluu monenlaisia tunteita kuten kieltäminen, viha, syyttely ja masennus. Kaikki tunteet ovat oikeita ja sallittuja ja vasta tunteiden läpikäymisen jälkeen pääsee suuntautumaan uudelleen omassa elämässään ja kuromaan umpeen elämäntarinan katkosta.

Muistisairaudet eivät ole toivottomia sairauksia ja muistisairas voi elää hyvää ja onnellista elämää. Sairauden edetessä avun ja tuen tarve kasvaa, mutta kotona asumista voidaan tukea monin eri tavoin. Esimerkiksi muistiyhdistykset tukevat kotona asumista vertaistuen, ohjauksen, neuvonnan ja kuntouttavan toiminnan avulla. Ainakin isoimmissa yhdistyksissä on erilaista toimintaa eri sairauden vaiheissa oleville sairastuneille ja heidän omaisilleen. Esimerkiksi työikäisten ryhmässä tehdään aivan eri asioita kuin ikääntyneiden ryhmässä.

Kävin vierailulla Pohjois-Karjalan Muistin miesomaisryhmässä, jossa ryhmäläiset kertoivat auttavansa monella tavalla toinen toisiaan; vaihdetaan ruokaseptejä, mietitään arjen pyörittämistä, soitellaan illalla toisille, jos kotona tulee vaikea tilanne eteen, annetaan vertaistukea ja uskalletaan kertoa toinen toisilleen kielteisistäkin tunteista.

Sairastuneiden ryhmässä kuntouttavan toiminnan järjestäminen on tärkeää. Samaisessa Pohjois-Karjalan muistiyhdistyksessä taidelähtöiset menetelmät ovat kuntoutuksessa aktiivisessa käytössä ja esimerkiksi siellä kirjoitetaan runoja. Seuraavassa pari esimerkkiä, jotka ovat syntyneet naisten ryhmässä, jossa sairaus oli edennyt jo melko pitkälle!

Ryhmässä yhdessä tehty runo:

Ei mitään hauskaa, kun pää on tässä kunnossa!

Hassuja törmäilyjä, niitä on sattunut jo.

En muista mitään, että olisi mennyt heikosti

– unohdus armahtaa.

Heikot tapahtumat pitää jättää muistista pois!

– semmoinen nappula kun löytyisikin.

Mukavampi kun muistelee hyviä,

– muisti meidät armahtaa.

Sitten kun kotona asuminen ei enää onnistu, on henkilöllä oltava oikeus päästä asumaan yhteisökotiin. Muistiliitossa yhteisökoti on määritelty seuraavasti:

Yhteisökoti on asumisen vaihtoehto silloin, kun asuminen yksityiskodissa ei enää ole mahdollista. Koti merkitsee turvallisuutta, rauhallisuutta, menneisyyden muistoja ja tulevaisuuden suunnitelmia, se on paikka jossa ihminen kokee olevansa oma itsensä ja jossa hän voi tehdä itselleen tärkeitä asioita. Yhteisökodissa on mahdollisuus elää omannäköistä elämää, osallistua yhteisön ja lähiympäristön toimintaan omien voimavarojen ja toiveiden mukaisesti. Yhteisökodin yhteisöllisyys ja kuntoutumisen tukeminen ylläpitävät muistisairaan toimintakykyä ja elämänlaatua. Yhteisökoti voi olla esimerkiksi tehostetun palveluasumisen yksikkö tai senioritalo, jossa palveluja saa omaan asuntoon tarvittaessa.

Yhteisökodin tunnelman luominen vaatii riittävästi osaavia, luovia ja oikealla asenteella varustettuja hoitajia. Jos hallituksen kaavailemat vanhusten hoidon laadun ja määrään heikennykset toteutuvat, on tämän kaltaisen toiminnan järjestäminen mahdotonta. Toivotaan, että hallitus peruu epäinhimilliset ehdotuksensa.

Merja Mäkisalo-Ropponen

Jätä kommentti

*