Normien purkua vai parempia normeja?

 Olin muutama viikko sitten valtakunnallisilla Green Care -päivillä puhumassa minulta pyydetystä aiheesta otsikolla: ”Green Care ja norminpurkutalkoot”. Normien purku ymmärretään yleisesti lainsäädännön keventämisenä ja ”turhien” säädösten purkamisena. Minulle – yli 10 vuotta työyhteisökouluttajana ja – valmentajana toimineelle – normien purkaminen tarkoittaa enemmänkin työyhteisöjen toimintatapojen muuttamista ja kehittämistä. Monessa työyhteisössä vallitseva normi on pitäytyä vanhassa ”meillä on aina tehty näin” –ajattelussa. Sosiaali- ja terveydenhuollossa sekä hoito- ja hoivatyössä Green Care -ajattelu on vielä uutta. Puhuinkin seminaarissa siitä, miten saada ”myydyksi” hyväksi ja toimivaksi havaittu uusi ajattelutapa ja toimintamalli perinteiseen ajattelutapaan tottuneille henkilöille ja tahoille.  

Mietin esitystä valmistellessani nykyistä lakinormien purkamiskeskustelua. Siitä tulee helposti mieleen, että Suomessa olisi erityisen paljon ihmisten elämää vaikeuttavia turhia lakinormeja. Varmasti niitäkin on ja lakeja on syytä aika ajoin tarkastella siitä näkökulmasta, soveltuvatko ne tähän päivään. Lakinormien tehtävänä on kuitenkin turvata kansalaisten oikeudenmukainen ja yhdenvertainen kohtelu, jonka vuoksi normien purkamisessa on oltava tarkkana.  

Hyvänä esimerkkinä voi pitää hallituksen esitystä purkaa rakentamisen esteettömyysnormeja. Mielestäni tätä ei ole ajateltu loppuun asti. Esteettömyys on kaikille kansalaisille hyväksi eikä esteettömän ympäristön rakentaminen tule yhtään kalliimmaksi, jos se otetaan jo suunnitteluvaiheessa huomioon. Kansalaisten yhdenvertaisuuden näkökulmasta on hyvin kyseenalaista, jos esimerkiksi uusissa kerrostaloissa vain tietyissä kerroksissa olisi esteettömiä asuntoja kuten on ehdotettu. Kyllä vammaisenkin henkilön tulee saada itse valita, mistä kerroksesta hän kodin itsellensä haluaa. 

Usein väitetään, että vain Suomessa on tiukkoja lakinormeja, jotka rajoittavat kansalaisten ja yritysten toimintaedellytyksiä. Green Care -seminaariin valmistautuessani keräsin esimerkkejä Saksasta ja Italiasta: 

Saksa:

1. Onkiminen on sallittua vain onkiluvan suorittaneille. Luvan suorittaminen edellyttää onkikurssin suorittamista. Kurssin kesto on kolme päivää ja sen päätteeksi on 60 kysymyksen tentti, joka on läpäistävä.

2. Koirat pitää olla kiinni kytkettyinä. Hihnan käytöstä vapautetaan vain ne koiranomistajat, jotka ovat suorittaneet koiran käsittelyluvan.

3. Siirtolapuutarhojen käytöstä määrätään laissa. Jokaisen siirtolapuutarhayhdistyksen pitää kouluttaa joku jäsenistään siirtolapuutarhaneuvojaksi. Kurssin suoritettuaan osallistuja saa kirjallisen luvan neuvoa muita puutarhureita

4. Jos kaataa puun omalta tontiltaan, onnistuu se ilman virallista lupaakin. Jos auttaa ystäväänsä ja kaataa puun hänen tontiltaan, tarvitsee moottorisahan käyttöluvan. Lupaa varten on käytävä sahauskurssi. 

Italia:

1. Sieniä saavat kerätä vain paikallisen sieniseuran jäsenet, jotka ovat maksaneet jäsenmaksun. Joillakin alueilla jäsenkortilla saa vain sienestyskortin suorittamalla

2. Sienestämiselle on erilaisia rajoituksia esimerkiksi liittyen tiettyihin sienestyspäiviin, sienten kokoon, kuljetuskapasiteettiin ja päivittäin kerättävien sienten määrään. Sääntöjen noudattamista valvovat metsänvartijat, jotka voivat määrätä rikkomuksista sakkoja. 

Normien kehittämistarpeita on siis muuallakin!

 

Merja Mäkisalo-Ropponen
Kansanedustaja (sd)

 

Ps. Olen erittäin innostunut Green Care -ajattelusta osana biotaloutta, viihtyisää ympäristösuunnittelua ja ympäristökasvatusta, matkailua, kuntoutusta sekä hoitoa ja hoivaa. Siitä lisää joku toinen kerta.

Jätä kommentti

*