Omaishoidon moninaisuus

Suomessa on tällä hetkellä 44 000 sopimusomaishoitajaa, jotka saavat omaishoidon tukena taloudellista tukea, säännöllisiä vapaapäiviä ja tukipalveluita. Lisäksi Suomessa arvioidaan olevan 20 000 omaista, jotka olisivat oikeutettuja omaishoidon tukeen hoidon sitovuuden ja vaativuuden perusteella, mutta eivät näitä palveluita saa.

Itse en ole koskaan ollut omaishoitajan statuksella, mutta tiedän, mitä on olla etäomaishoitaja. Monella muullakin suomalaisella on kokemusta siitä. Vaativasti läheistään hoitavia arvioidaan olevan lähes miljoona, joista 700 000 on työelämässä. Minulla oli reilu 10 vuotta sitten elämäntilanne, jossa äitini ja hänen kaksi sisartaan asuivat omissa kodeissaan yksin ja olivat kaikki avun ja tuen tarpeessa. Yksi asui Joensuussa, toinen Ilomantsissa ja kolmas Tohmajärvellä. Vuoden verran ajoin lähes viikoittain tätä ympyrää, kun kävin heitä vuorollaan auttelemassa, hoidin etänä heidän asioitaan ja kannoin huolta heidän pärjäämisestään. Etäomaishoitajien tilanteesta puhutaan melko vähän, eikä heidän työnsä tai huolensa määrää kovin usein muisteta mainita.

Omaishoito mielletään usein erityisesti ikäihmisten hoitomuotona ja esimerkiksi erityislapsia hoitavien läheisten ja omaisten tilanteet helposti unohtuvat keskustelussa. Olen iloinen siitä, että Leijonaemot ry on kovaäänisestikin tuonut erityisperheiden vaikeita ja joskus kohtuuttoman vaikeita tilanteita julkisuuteen. Oma tyttärenpoikani sairastui diabetekseen yksivuotiaana. Tyttäreni kuvasi tilannetta minulle seuraavasti: ”Kaikesta saa taistella, kaikesta pitää ottaa itse selvää. Mitään Sinulle kuuluvaa etuutta et saa, jos et ota itse selvää ja osaa itse sitä vaatia. Joskus vaan on niin väsynyt, että ei jaksa…. ”. Uskon monen omaishoitajan tunnistavan tämän tunteen.

Vasta lähiaikoina on tietoisuuteen noussut alaikäiset lapset ja nuoret, jotka suorittavat säännöllisesti merkittäviä tai huomattavia hoitotehtäviä tai ottavat sellaista vastuuta esimerkiksi vanhemmistaan, joka kuuluisi normaalisti aikuiselle. Puhutaan nuorista hoivaajista, joita Suomessa arvellaan olevan vähintään 20 000. Omaishoitajaliitolle kuuluu kiitos siitä, että he ovat nyt aktiivisesti jatkaneet ja laajentaneet FinFamin eli Mielenterveysomaisten keskusliiton aloittamaa työtä nuorten hoivaajien tilanteen tunnistamiseksi ja heille sopivan avun kehittämiseksi.

Olen tehnyt ministeri Saarikolle kaksi kirjallista kysymystä nuorten hoivaajien tilanteesta. Vastausten perusteella vaikuttaa siltä, ettei ilmiötä edes kunnolla tunnisteta. Ikään kuin nuoria hoivaajia ei olisikaan. Paljon on siis työtä tehtävänä.

Omaishoidon tuki on merkittävä omaishoitoperheille myönnettävä tukimuoto. Omaishoitoa tukemalla yhteiskunta säästää noin kolme miljardia euroa vuosittain. Siksi onkin surullista, että monin paikoin omaishoidon tuen rahat loppuvat kesken vuoden ja palvelujen saatavuudessa on edelleen paljon puutteita. Lisäksi omaishoidon tuen kriteerit vaihtelevat eri puolilla Suomea ja keskittyvät usein pelkästään hoidettavien fyysisen toimintakyvyn arviointiin psyykkisen toimintakyvyn jäädessä arvioimatta. Esimerkiksi vain kolme prosenttia omaishoidon tuen saajista on henkilöitä, jotka saavat tukea hoidettavan psyykkisen sairauden perusteella. Tarve olisi huomattavasti suurempi.

Omaishoitajien tilanne ei ole parantunut riittävästi yhteiskunnassamme, vaikka valtio on ohjannut omaishoitoon lisärahoitusta. Kunnat ja maakunnat päättävät lopulta, mihin rahat ohjautuvat. Hallituksella on omaishoidon ja kotihoidon kärkihanke nimeltään ”Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa”. Hankkeen tavoitteet ovat hyvät. Eri puolilta Suomea olen kuitenkin saanut viestejä, joissa kerrotaan, ettei hanke ole riittävästi parantanut omaishoitajien tilannetta.

Rahallisen korvauksen lisäksi lakisääteisten vapaapäivien sujuva järjestäminen on omaishoitajien jaksamisen kannalta tärkeää. Hyviä kokemuksia on saatu esimerkiksi perhehoidosta, jossa hoidettava menee aina samaan perhehoitokotiin omaishoitajan vapaapäivien ajaksi tai vaihtoehtoisesti kiertävä perhehoitaja tulee hoidettavan kotiin. Myös erilaista päivätoimintaa tarvitaan lisää. Olisi tärkeää, että jokainen vuorohoitojakso ja -kerta olisi kuntouttavaa – ei säilyttävää.

Saamieni viestien johdosta olen pariinkin otteeseen kysynyt ministeriltä omaishoitajien tilanteesta ja siitä, miten hallitus seuraa rahojen käyttöä. Ministeri Saarikko lupasikin, että tämän vuoden aikana toteutetaan omais- ja perhehoidon seuranta, jossa selvitetään omaishoidon peittävyys ja laajuus, omais- ja perhehoitolakien toimeenpano maakunnissa sekä omais- ja perhehoidon kehittyminen, kustannukset sekä omais- ja perhehoitajien kokemukset.

Jään mielenkiinnolla odottamaan seurannan tuloksia!

Merja Mäkisalo-Ropponen

 

Jätä kommentti

*