Osatyökykyisten työllistäminen unohdettu

Osatyökykyisyys tarkoittaa toimintakyvyn vajausta, joka haittaa työn tekemistä. Lainsäädännön mukaan osatyökykyinen on henkilö, jonka vamma tai sairaus, vaikeuttaa työllistymistä (Laki julkisista työvoima- ja yrityspalvelusta).

Viime syksynä sosiaali- ja terveysministeriö julkaisi Tuija Oivon ja Raija Kerättären selvityksen ”Osatyökykyisten reitit työllisyyteen – etuudet, palvelut, tukitoimet”. Raportin keskeinen viesti oli selkeä: Pitkäaikaistyöttömän asiakkaan palvelutarvetta, työkykyä ja kuntoutustarvetta ei selvitetä riittävän yksilöllisesti ja monialaisesti, joka johtaa useiden työttömien jäämiseen palveluiden ja etuuksien ulkopuolelle. Johtopäätöksenään raportin kirjoittajat ehdottavat perustettavaksi kokonaisvaltaisen, yli hallituskausien ulottuvan työkykyohjelman, jonka tarkoituksena on osatyökykyisten ja pitkäaikaistyöttömien henkilöiden työelämäosallisuuden lisääminen ja heidän tarvitsemien palveluiden ja etuuksien varmistaminen. Vaikka YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskeva yleissopimus edellyttää yhdenvertaista kohtelua kaikille kansalaisille, töihin haluavat vammaiset ohjataan edelleenkin sosiaalitoimistoon eikä työvoimapalveluihin.

Osatyökykyisten työllistymisen ongelmista on puhuttu vuosikausia, mutta käytännössä asian suhteen on edistytty kovin hitaasti. Tulevaisuusvaliokunnassa käsitellään parasta aikaa tulevaisuusselontekoa, jonka aiheena on työn tulevaisuus. Siinäkin osatyökykyisten työllistyminen ohitetaan muutamalla lauseella. Jos työn tulevaisuutta tarkastellaan hyvinvointitalouden näkökulmasta, keskeiseksi asiaksi muodostuvat osallisuus ja kaikkien ihmisten pääseminen työelämään ja yhteiskunnallisen arvon tuottaminen. Hyvinvointitalouden kannalta keskeiset yhteiskunnalliset tavoitteet ovat osallisuuden vahvistaminen, hyvinvoinnin ja hyvän elämän edellytysten luominen sekä yhdenvertaisuuden takaaminen. Sen sijaan, että pohdittaisiin, miten saadaan ihminen mukautettua työhön sopivaksi, olisi syytä pohtia, miten jokaiselle löytyy sopiva työ. Tämä tarkoittaa sitä, että yksilölle asetettujen vaatimusten rinnalle asetetaan vaatimuksia työllekin. Esimerkiksi osatyökykyisille ja pitkäaikaistyöttömille tulisi aktiivisesti räätälöidä sellaisia työ- ja osallistumismahdollisuuksia, joihin he voisivat aidosti tarttua ja josta he saavat palkkaa.

Investoimalla sellaisiin palvelurakenteisiin ja toimintamalleihin, jotka tehokkaalla tavalla tukevat toimintakykyä, lisäävät osaamista ja torjuvat syrjään joutumista, voimme pitkällä aikavälillä päästä tilanteeseen, jossa nopeatkaan muutokset työssä ja työelämässä eivät synnytä suunnattomia ongelmia yksilötasolla tai yhteiskunnassa. Vaikka lyhyellä tähtäimellä ihmisten tukemiseen panostaminen tuottaa taloudellisia kustannuksia (esimerkiksi julkinen työllistäminen), pitkällä aikavälillä toteutuvat hyvinvointihyödyt tekevät panostuksista taloudellisesti kannattavia. Mikäli panostukset ihmisten hyvinvointiin jätetään tekemättä, se näkyy väistämättä yhteiskunnan huono-osaisuutena, syrjään joutumisena ja niistä aiheutuvina kustannuksina. Hyvinvointitalousajattelussa on tärkeää osata arvioida ja laskea näiden vaihtoehtoiskustannusten hinta.

Yksi käyttökelpoinen mahdollisuus olisi pitkäkestoisten työpaikkojen luominen järjestöihin. Järjestöissä tehdään paljon yhteiskunnallisesti merkittävää ja tärkeää työtä esimerkiksi ikäihmisten kotiapuna. Puiden kantaminen, kaupassa käyminen ja lumityöt mahdollistavat ikäihmisen kotona asumisen pidempään. Lisäksi työntekijän näkökulmasta pienikin työnteko parantaa hyvinvointia ja lisää kokemusta yhteiskuntaan kuulumisesta. Jo pelkkä osallistuminen voi olla palkitsevaa ja voimaannuttavaa, mutta jos se ei johda riittävään toimeentuloon ja siten hyvinvoinnin rakentamisen kannalta keskeisten perusvoimavarojen riittävään tasoon, osallisuudesta saatu hyöty häviää.

Sosiaaliturvauudistus, joka huomioi joustavasti ihmisten erilaiset tilanteet, tarvitaan pikaisesti. Työnteko, yhteiskunnallinen aktiivisuus ja eri syillä maksettavat sosiaalietuudet on yhdistettävä nykyistä paremmin, jolloin ihmisten toimeentulo on kaikkina hetkinä turvattu. Joustavan perusturvan avulla on varmistettava, etteivät ihmiset joudu tilanteidensa muuttuessa tulottomiksi tai byrokratialoukkuihin, jotka estävät työnteon ja osallistumisen.

Digitaalisuus ja teknologiset innovaatiot mahdollistavat tulevaisuudessa asioita, joita emme vielä nyt osaa edes kuvitella. Jo nyt teknologia on auttanut erityisryhmiä olemaan enemmän osallisina yhteiskunnan toiminnoissa. Tekoäly, digitalisaatio ja teknologia tulevat helpottamaan osatyökykyisten henkilöiden polkua työelämään ja oloa työelämässä. Olemassa olevan työkyvyn ylläpitäminen ja hyödyntäminen ovat tärkeä kehittämisen kokonaisuus. On muistettava, että kuka tahansa voi koska tahansa olla tilanteessa, että ainoa mahdollisuus jatkaa työelämässä on teknologisten välineiden käyttö. Etenkin johtajien tietämys teknologian ja digitalisaation mahdollisuuksista ja asenteet niiden hyödyntämiseen osatyökykyisten työntekijöiden työllistymisessä ja työntekemisessä ovat tärkeitä.

Osatyökykyisten työllistymistä voidaan tukea sellaisilla työn mukautuksilla, joista ei välttämättä tule ylimääräisiä kustannuksia. Esimerkiksi työaikojen ja –vuorojen sekä työtehtävien mukauttaminen voi olla riittävä työskentelyä tukeva toimi. Työttömän osatyökykyisen palkkaamiseen on olemassa erilaisia taloudellisia tukimuotoja, joista monetkaan työnantajat eivät ole tietoisia. Niistä saa tietoa muun muassa TE-toimistoista. Osatyökykyisen rekrytointi, perehdytys ja opastaminen voivat edellyttää myös muuta kuin taloudellista tukea. Työvalmennus olisi tähän hyvä työmuoto, mutta sitä on edelleen tarjolla liian vähän.

Yhteiskuntamme jättää hyödyntämättä liian monen kansalaisen työpanoksen laiminlyömällä osatyökykyisten työllistämiseen tähtäävät toimenpiteet. Tässäkin asiassa asennevamma taitaa olla pahin vamma! 

Merja Mäkisalo-Ropponen
kansanedustaja (sd)
tulevaisuusvaliokunnan varapj.

 

Kommentit

  • Reiska

    Hyvä kirjoitus kaikkiaan.
    Mutta kun siellä paremmalla puolella, näistä osatyökykyisistä on 55-65 vuotiaat täysin työkykyiset.
    Eikä niitäkään huolita töihin. Mikä kokemus menetetään. Vai tarvitaanko sitä nykyään?

    Missä näette kuusikymmpisiä töissä?
    Palvelualoilla ainakaan ei missään. Sumi onkin kauniitten ja rohkeitten työmarkkina aluetta.

    Sitten puhutaan työvoimapulasta. Pitäisikö enemmän puhua hukatusta työvoimasta.

    Tuo kaikki on räikeässä ristiriidasa siihen, kun kuitenkin eläkeikää ollaan nostamassa.

  • Merja Mäkisalo-Ropponen

    Reiska, hyvä kommentti. Asennetyötä tarvitaan eri tahoilla. Hyvin sanottu, että eikö pitäisi puhua hukatusta työvoimasta. Järjetön systeemi!

Jätä kommentti

*