Sote-uudistus luo puitteet sisältöjen kehittämiseen – vammaisten ja ikäihmisten oikeudet kehittämisessä keskiöön

Sote-rakennelaki hyväksyttiin eduskunnassa viime viikolla. Sote-uudistus ei ole täydellinen ja kokemusten perusteella joudutaan varmaan tekemään vielä korjauksia, mutta nyt hyväksytty laki luo riittävän hyvät rakenteet toimintojen kehittämiselle. Hyvinvointialueilla on nyt pidettävä huolta, että lain hyvät tavoitteet pannaan toimeen.

Uudessa laissa on myös useita vammaisten ihmisten asemaa parantavia säännöksiä koskien muun muassa palvelujen saatavuutta ja saavutettavuutta, vammaisneuvostojen asemaa sekä osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia.

Lain toimeenpanossa on erityisesti huomioitava, että sekä kunnissa että hyvinvointialueilla varmistetaan vammaisten oikeuksien yhdenvertainen toteutuminen. On opittava tekemään vammaisvaikutusten arviointia kaikessa päätöksenteossa ja ymmärrettävä, että vammaisten yhdenvertaisuus edellyttää myös myönteistä erityiskohtelua. Vammaiset ovat heterogeeninen ryhmä ja siksi ainoa tapa järjestää laadukkaita palveluita on yksilöllinen lähestymistapa.

Näissä asioissa tarvitaan asennemuutoksia ja erityisesti palvelujen järjestämisessä sen ymmärtämistä, että vammaisten kohdalla ei palveluita voi järjestää ”kaikille kaikkea samalla tavalla” -periaatteella. Vammaispalveluissa oleellista on pohtia, miten palveluilla autetaan vammainen henkilö samalle viivalle ei-vammaisten kanssa.

Sote-palvelujen parantamiseksi tarvitaan myös sisältölakeja. Yksi merkittävä on esimerkiksi 1.7. voimaan astuva uusi asiakasmaksulaki, joka pienentää yli miljoonan suomalaisen sosiaali- ja terveyspalvelujen maksuja.

 

Vammaispalvelulain uudistaminen etenee

Vammaisten yhdenvertaisuuden kannalta merkittävän sisältölain eli vammaispalvelulain uudistaminen etenee nyt ministeriössä. Tämän kevään aikana on järjestetty useita avoimia, että tietyille kohderyhmille kohdennettuja kuulemisia.

Näiden kuulemisten ja asiasta tehtyjen selvitysten perusteella, kuten esimerkiksi Osallisuustyöryhmän raportti, lakiesitystä valmistellaan niin että esitys lähtisi lausuntokierrokselle tulevana syksynä. Laki on tarkoitus saada voimaan vuoden 2023 alusta.

Uudistuksen tavoitteena on:

  1. Toteuttaa vammaisen henkilön yhdenvertaisuutta, osallisuutta ja osallistumista yhteiskunnassa.
  2. Ehkäistä ja poistaa esteitä, jotka rajoittavat vammaisen henkilön yhdenvertaisuuden, osallisuuden ja osallistumisen toteutumista yhteiskunnassa.
  3. Tukea vammaisen henkilön itsenäistä elämää ja itsemääräämisoikeuden toteutumista.
  4. Turvata vammaisen henkilön yksilöllisen tarpeen mukaiset, riittävät ja laadultaan hyvät palvelut.

Tuomalla kaikki vammaiset ihmiset saman lain piiriin pääsemme eroon diagnoosipohjaisesta lähtökohdasta kohti entistä enemmän yksilöllisistä tarpeista lähtevää palveluiden järjestämistä. Tarvelähtöisyys tarkoittaa sitä, että myös yhä useammalla muistisairaalle tulee olla oikeus vammaispalveluihin.

Meillä on tällä hetkellä yli 7000 työikäistä muistisairasta, joten muistisairaudet eivät ole pelkästään ikäihmisten sairauksia. Lailla on tarkoitus nykyistä paremmin tukea perustuslain ja YK:n vammaissopimuksen tärkeää lähtökohtaa jokaisen henkilön itsemääräämisoikeudesta ja oikeudesta olla osallinen. YK:n vammaissopimuksen soveltamisalaan kuuluvat oikeusasiamiehen mukaan myös mielenterveysasiakkaat ja muistisairaat, kuten oikeusasiamiehen kertomuksessa painotetaan.

 

Itsemääräämisoikeuden varmistaminen osana ihmisoikeuksia

Vammaispalvelulain rinnalla valmistellaan myös itsemääräämisoikeuslainsäädäntöä, jota on jo monen hallituksen aikana yritetty saada valmiiksi. Asia on haasteellinen, koska on tärkeää tarkastella tilannetta kaikkien eri asiakasryhmien näkökulmasta ja tuoda säännökset myös terveydenhuoltoon ja samalla edistää käytännön toimintamalleja.

Tilanne on viime vuosina huomattavasti parantunut esimerkiksi kehitysvammaisten kohdalla. Sitä vastoin epäkohtia ilmenee edelleen paljon erityisesti muistisairaiden kohtaamisessa. Tästä ihmisoikeuskeskukselta ilmestyi kesäkuun alussa raportti, jonka otsikkona oli Itsemääräämisoikeuden toteutuminen ikääntyneiden ympärivuorokautisissa palveluissa. Siinä ilmeni muun muassa, että perus- ja ihmisoikeuksien rajoittaminen pitkäaikaishoivaa tarjoavissa asumispalveluyksiköissä on edelleen yleistä.

Rajoitustoimiin kuuluvat yleisimmin erilaiset fyysiset rajoitteet, kuten esimerkiksi erilaiset liivit, hihnat, vyöt ja muut sidokset, joilla asiakas sidotaan esimerkiksi joko vuoteeseen tai tuoliin. Myös pyörätuolien ja geriatristen tuolien jarrujen lukitusta ja pöytätasoja saatetaan käyttää rajoittamistarkoitukseen. Hygieniahaalarit, sänkyjen laitojen nosto ja ovien lukitus kuuluvat myös rajoitustoimiin. Fyysisten rajoitustoimien lisäksi myös esimerkiksi rauhoittavia lääkkeitä voidaan käyttää rajoittamismielessä, samoin kuin erilaisia digitaalisia valvontajärjestelmiä.

Myös kehitysvammaisten hoidossa ja hoivassa käytettiin aiemmin yleisesti näitä rajoitustoimenpiteitä, mutta Kehitysvammalakiin vuonna 2016 otetut itsemääräämisoikeuden vahvistamista ja rajoitustoimenpiteiden käyttöä erityishuollossa koskevat säännökset ja niiden toimeenpano ovat selvästi muuttaneet toimintakäytäntöjä parempaan suuntaan. Koulutuksia on järjestetty paljon ja asioista on alettu puhua aivan eri tavoin kuin ennen.

Nykyisin kehitysvammatyössä usein mietitään itsemääräämisoikeuden vahvistamisen keinoja eikä aina vain lähdetä suoraan miettimään, miten rajoitustoimenpiteitä voitaisiin käyttää. Erityisen tärkeää on kiinnittää toiminnassa huomiota vuorovaikutukseen ja osaamiseen. Laki on pakottanut muuttamaan toimintaa siihen suuntaan, että henkilön rajoittaminen on aina viimesijainen keino.

Nyt olisi tärkeää, että nämä hyvät käytännöt leviäisivät muistisairaiden kohtaamiseen ja myös niihin kehitysvammaisten ryhmäkoteihin ja vastaaviin, joissa rajoitustoimenpiteet ovat edelleen yleisesti käytössä. Kysymys on ennen kaikkea ihmisoikeuksien toteutumisesta. Itsemääräämisoikeuslakia tarvitaan asian toteutumisen varmistamiseen.

 

Lopuksi

Lainsäädännön lisäksi tarvitaan valvontaa. Vammaisten yhdenvertaisten oikeuksien varmistamiseksi tarvitsisimme kenties vammais- ja harvinaissairausvaltuutetun Suomeen, sillä vaikka oikeusasiamies, ihmisoikeuskeskus, yhdenvertaisuusvaltuutettu, aluehallintoviranomaiset ja VALVIRA kyllä tekevät tärkeitä toimia vammaisten yhdenvertaisuuden edistämiseksi, heidän työssään on monia muitakin osa-alueita.

Lapsiasiainvaltuutettu on esimerkillisesti nostanut esille haasteet lasten oikeuksien toteutumisessa ja tuleva vanhusasiavaltuutettu tulee edistämään ikäihmisten oikeuksien toteutumista. Olisiko nyt aika käynnistää myös vammais- ja harvinaissairausvaltuutetun toimen edistämistyö?

Tämä oli tämän kevään viimeinen blogini. Jään ”huilaamaan” muutamaksi viikoksi ja palaan näille linjoille elokuun puolen välin jälkeen.

Oikein hyvää ja virkistävää kesää kaikille lukijoilleni!

 

-Merja Mäkisalo-Ropponen

kansanedustaja (sd)

Eduskunnan Vammaisasianyhteistyöryhmän puheenjohtaja

Muistiliiton puheenjohtaja

 

 

Jätä kommentti

*