Terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen merkitys tunnistetaan, mutta….

Viime viikolla järjestettiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella (THL) jo perinteiset hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen päivät. Olin mukana paneelissa keskustelemassa, mikä on terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen nykytila ja tulevaisuus kunnissa ja maakunnissa. Keskustelun taustamateriaalina oli Kuntajohdon tiedonkeruu 2017 -kyselyn tulokset.

Keskeinen tulos kyselyssä oli, että kunnissa ja maakunnissa ollaan hyvin eri vaiheissa. Kaikissa kunnissa ei edelleenkään laadita edes lakisääteisesti kerran valtuustokaudessa tehtäväksi määriteltyä hyvinvointikertomusta. Toisaalta kertomuksen tekeminen ei auta, jos siitä ei tehdä kunnollisia johtopäätöksiä ja siirrytä tarvittaviin toimenpiteisiin. Vaikka sote siirtyykin maakuntien hoidettavaksi, terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen jää jatkossakin kuntien perustehtäväksi. Merkittävä osa terveydestä ja hyvinvoinnista tuotetaan sote-sektorin ulkopuolella. Kuntien on nyt otettava ”homma haltuun” ja sisäistettävä, mitä terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen tarkoittaa. Se ei ole vain liikuntapaikkoja, vaan myös esimerkiksi kaavoitusta, kulttuuria, terveitä rakennuksia, riittävän pieniä ryhmiä päiväkodeissa ja kouluissa sekä osallisuutta. Esimerkiksi yksinäisyys voi olla valtava uhka terveydelle ja hyvinvoinnille.

Hyvinvointi- ja terveyserot ovat pitkälti sosioekonomisen ryhmien välisiä. Köyhyys ja huonosti toimivat perustason palvelut ovat myrkkyä terveydelle ja hyvinvoinnille. Terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen tarvitaan sairauksien ja ongelmien varhaista toteamista, oikea-aikaista hoitoa ja kuntoutusta. Keskeinen kysymys on, miten sote-uudistus jatkossa mahdollistaa nämä palvelut. Hallitus on asettanut sote-uudistukselle kolmen miljardin säästötavoitteen, jonka saavuttaminen voi edellyttää asiakasmaksujen nostamista ja/tai palveluvalikon karsimista. Jos näin käy, hyvinvointi- ja terveyserot tulevat lisääntymään ja eri ryhmien välinen kuilu palveluihin pääsyssä saattaa syventyä entisestään. Ruotsissa saatujen kokemusten valossa on todennäköistä, että hyvässä sosioekonomisessa asemassa olevat ja vähän sairastavat pääsevät palveluiden piiriin entistä paremmin. Sen sijaan palveluita eniten tarvitsevat jäävät edelleen jopa vaille palveluita tai tulevat pompotelluksi terveyskeskuksen ja maakunnan liikelaitoksen välillä.

Sote- ja valinnanvapausesityksissä ei ole tähän mennessä esitetty yhtään ratkaisua siihen, miten ne ihmiset, jotka eivät syystä tai toisesta tällä hetkellä hakeudu palveluihin, hakeutuisivat niihin jatkossa. Tämä on ratkaiseva kysymys terveyden ja hyvinvoinnin eriarvoisuuden pysäyttämisen kannalta.

Merja Mäkisalo-Ropponen
kansanedustaja (sd)
Eduskunnan terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen -ryhmän puheenjohtaja

Jätä kommentti

*