Työttömiä kuullaan liian harvoin

Työllisyystilanteen paranemisesta huolimatta erityisesti pitkäaikaistyöttömyys on edelleen suuri ongelma. Julkisuudessa asiantuntijat ja poliitikot analysoivat työttömien tilannetta, mutta liian harvoin pitkäaikaistyöttömiltä itseltään kysytään, miten he kokevat työttömyyden ja mikä auttaisi heitä eteenpäin. Kävin tapaamassa viikko sitten Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistyksen työllisyyshankkeiden yhteydessä aloittaneen työttömien asiakasraadin jäseniä. Raati on perustettu 1,5 vuotta sitten ja se toimii ratkaisukeskeisesti. Sen tarkoitus on vertaistuen lisäksi tehdä muun muassa aloitteita te-keskuksen ja kuntien työttömille kohdennettujen palvelujen parantamiseksi.

Hallituksen keino hoitaa työttömyyttä keppiä tarjoamalla kertovat asenteista työttömiä kohtaan. Raatilaiset korostivat kokevansa paljon syyllistämistä omasta tilanteestaan. Heihin suhtaudutaan kuten työttömyys olisi heidän oma vikansa ja johtuisi siitä, että he eivät hae, eivätkä halua tehdä työtä.

Eräs kokemusasiantuntija kertoi tuntemuksistaan seuraavasti:

”Jo syntymästä lähtien lähtökohtamme ovat eriarvoiset. Kukin ponnistaa omista juuristaan. Fakta. Toinen fakta on yhteiskunta. Demokraattisessa yhteiskunnassa, ainakin teoreettisesti, jokaisella sen jäsenellä on oikeus valita ja vaikuttaa. Onko ihmisen siis etsittävä itsestään syytä työttömyyteensä, masennukseensa, arvottomuuden tunteeseensa? Työttömyys on usean tekijöiden summa. Annetaan niille, joilla ei ole, ei taida olla ratkaisu ongelmaan, koska kukaan ei luovu omastaan. Vai luopuuko? Masennuksen takaa löytyy milloin uupumusta, milloin rakkaudettomuutta tai elämän tarkoituksettomuutta. Kehotus ryhdistäytymään – ilman muuta apua ja tukea – ei missään tapauksessa ole ratkaisu ongelmaan.”

Työttömien joukossa on monenlaisia ihmisiä, mutta ns. ”työtä vieroksuvia” on hyvin vähän. Kysymys on useimmiten siitä, että työtä ei ole ja pitkään työttömänä ollut henkilö tarvitsee työllistyäkseen työvalmennusta ja apua työnetsinnässä. Työttömien joukossa on myös paljon henkilöitä, joiden työllistyminen edellyttäisi kuntoutusta ja koulutusta. Näitä palveluja yhteiskunta ei edelleenkään tarjoa riittävästi. Suuri ongelma tällä hetkellä on järjestöille osoitettujen työllisyysmäärärahojen väheneminen valtion talousarviossa. Monet sellaisetkin henkilöt, jotka eivät pysty työskentelemään avoimilla työmarkkinoilla, voisivat tehdä yhteiskunnallisesti merkittävää työtä näillä ns. välityömarkkinoilla. On käsittämätöntä, ettei hallitus näe tämän työn arvoa yksilölle ja yhteiskunnalle, vaan mieluummin sallii heidän jäävän kotiin ja syyllistää heitä lisäämällä valvontaa ja sanktioita. Hyvänä esimerkkinä tästä on pakollisten työnhakujen lisääminen. Jos työtön ei hae riittävän montaa työpaikkaa tietyn määräajan sisällä, hänelle tulee sanktioita.

Hallitus hehkuttaa kolmen kuukauden välein tapahtuvia haastatteluja, joiden tarkoituksena on auttaa ja tukea ihmistä työn löytämisessä. Haastattelut ovat hyvä toimintatapa tukea ja auttaa työtöntä, mutta te-toimiston henkilökunnan vähentäminen on aiheuttanut sen, ettei tapaamisia pystytä järjestämään. Yhden asiakasraatilaisen oma kokemus asiasta:

”Mol.fi sivustolle tuli tieto, että minuun otetaan yhteyttä kolmen kuukauden kuluttua. Sitäpä sitten jäin odottelemaan. Kun tasan kolme kuukautta oli kulunut, odotin koko päivän ja seuraavankin puhelinsoittoa. Sitä ei kuitenkaan kuulunut. Menin sitten tietokoneella Mol.fi- sivuille katsomaan omia tietojani. Siellä lukikin, että seuraavan kerran otetaan yhteyttä kolmen kuukauden kuluttua, hakija jatkaa itsenäisesti työn etsimistä. Taas meni kolme kuukautta ja odotin soittoa tai kirjettä. Ei kuulunut. Tosin Mol.fi- sivuille oli taas ilmestynyt, että on sovittu minun jatkavan työnhakua itsenäisesti. Olivat sopineet kai keskenään, koska kukaan ei ollut minuun yhteydessä.”

Pyysin raatilaisia kertomaan minulle omasta mielestään tärkeimpiä työttömien palveluiden ongelmia ja niiden ratkaisuehdotuksia. Tällaisen listan sain:

– Asenne työtöntä kohtaa on usein tyly eikä työttömän kokonaistilannetta ymmärretä. Ammatillisuus ja inhimillinen kohtaaminen ei virkailijoilta kaikilta onnistu. Asiakkaat tarvitsevat yksilöllistä kohtaamista. Auttaisiko tähän asiakaspalvelukoulutus ja parempi tutustuminen työttömien tilanteeseen? Toki paljon on myös asiallista ja ymmärtävää kohtaamista.
– Henkilökohtaista työelämävalmennusta tarvitaan enemmän. Maahanmuuttajataustaisille työttömille tarvitaan lisäksi maahanmuuttajataustainen valmentaja, joka tietää kulttuurista ja ymmärtää maahanmuuttajan elämäntilannetta.
– Henkilökohtaisiin tapaamisiin te-toimistossa pitäisi olla mahdollisuus. Näissä tapaamisissa pohdittaisiin urasuunnitelmia, koulutusmahdollisuuksia, tukihenkilöverkoston luomista jne. Hallituksen lupauksista huolimatta ei näitä tapaamisia ole. Pitkämatkalaisten pitäisi saada maksuttomat matkat työllistymistä edistäviin palveluihin. Pienistä työttömyyskorvauksista ei riitä rahaa linja-automatkoihinkaan.
– Työnetsijäpalvelu on otettava käyttöön nykyistä laajemmin.
– Työttömän työkunnosta on huolehdittava. Terveystarkastuksiin pääsee, jos osaa hakea, mutta niitä ei tarjota. Maksuttomat kulttuuri-, uimahalli- ja kuntosalivuorot auttaisivat työkunnon ylläpitämisessä. Työttömällä ei ole varaa käyttää näitä palveluja.

Merja Mäkisalo-Ropponen

Jätä kommentti

*