Uutta ajattelua ja uusia toimenpiteitä tarvitaan inhimillisen vanhustenhoidon turvaamiseksi

Joulukuun alussa apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin toi tiedotteessaan esille huolen vanhusten epäinhimillisestä kohtelusta ja siihen liittyen voimakkaiden rajoitustoimenpiteiden käytöstä. On huolestuttavaa, että vaikka asiasta on puhuttu vuosikausia niin edelleen samat ongelmat ovat osa vanhusten hoitoa ja hoivaa.

Valvira arvioi ikääntyneiden asumisyksiköissä olevan melko vakiintuneet toimintatavat fyysisten rajoitustoimenpiteiden käytöstä. Apulaisoikeusasiamiehen määräämillä tarkastuksilla tehdyt havainnot osoittavat kuitenkin, että vakiintuneetkin toimintakäytännöt voivat olla sekä lain, ihmisoikeussopimusten että ammattieettisten periaatteiden vastaisia. 

Virheellisen menettelyn taustalla on usein se, ettei henkilökunta tiedä, miten tilanteissa tulisi menetellä.

Rajoitustoimiin kuuluvat yleisimmin erilaiset fyysiset rajoitteet, kuten esimerkiksi erilaiset liivit, hihnat, vyöt ja muut sidokset, joilla asiakas sidotaan esimerkiksi joko vuoteeseen tai tuoliin. Myös pyörätuolien ja geriatristen tuolien jarrujen lukitusta ja pöytätasoja saatetaan käyttää rajoittamistarkoitukseen. Hygieniahaalarit, sänkyjen laitojen nosto ja ovien lukitus kuuluvat myös rajoitustoimiin. Fyysisten rajoitustoimien lisäksi myös esimerkiksi rauhoittavia lääkkeitä voidaan käyttää rajoittamismielessä, samoin kuin erilaisia digitaalisia valvontajärjestelmiä. Rauhoittavat lääkkeet poistavat haasteellista käyttäytymistä, mutta samalla usein myös toimintakyky heikkenee.

Monissa vanhusten hoitoyhteisöissä näistä rajoittamistoimenpiteistä on tullut osa arjen rutiinitoimintoja.  Koronapandemian aikana virheellisiä toimintakäytäntöjä on ollut entistä enemmän eri hoivayksiköissä.

Lainsäädännössä ja toimintaohjeissa vakavia puutteita

Vanhusten hoidossa ja hoivassa käytettävien itsemääräämisoikeuden rajoittamistoimenpiteiden tulisi perustua lakiin. Vaadittava säädöspohja puuttuu kuitenkin edelleen, eikä lainsäädäntöä asiasta saatu aikaan tälläkään hallituskaudella, vaikka asia oli kirjattu hallitusohjelmaan.

Lainsäädäntö ei toki toimintatapoja yksin muuta, mutta se antaisi perustan toimintatapojen muutosvaatimuksille ja riittävän velvoittamalla yhteiselle ohjeistukselle.

Nyt olemassa olevat toimintaohjeet ovat puutteellisia ja ristiriitaisia sekä keskittyvät lähinnä rajoitustoimenpiteiden käyttöön. Sen sijaan rajoittamistilanteiden ennaltaehkäisyä koskevat selkeät ja yksinkertaiset ohjeet ja sen myötä osaaminen vielä enimmäkseen puuttuvat. Apulaisoikeusasiamies pyytää kiirehtimään selkeiden valtakunnallisten ohjeistusten ja koulutusmateriaalien laatimista. 

Mitä pitäisi tehdä?

Rajoitustoimenpiteiden käyttöä selittävät usein työyhteisön kulttuuri ja johtaminen. Näistä johtuen myös henkilöstön valmiudet kohdata esimerkiksi muistisairas henkilö vaihtelevat eri hoitoyhteisöjen välillä huomattavasti. Toki liian vähäinen työntekijämäärä voi johtaa myös rajoitustoimenpiteiden käyttämiseen, mutta toisaalta se ei selitä kaikkea. Joissakin hoitoyhteisöissä rajoitustoimenpiteitä käytetään herkästi, eikä vaihtoehtoisista hoitomenetelmistä ole tietoa, vaikka henkilöstömitoitukset olisivat kunnossa. Osaamisen puutteet tulevat erityisesti esille muistisairaiden hoidossa ja hoivassa.

Jotta vanhustenhoidossa voidaan varmistaa ihmisoikeuksien toteutuminen, on vahvistettava hoito- ja hoiva-alan ammattilaisten tietoa ja osaamista organisoimalla henkilöstön täydennyskoulutusta sekä tekemällä yhteistyötä sote-alan koulutusorganisaatioiden kanssa. Määrältään riittävän henkilökunnan lisäksi on varmistettava henkilöstön ammattitaito ja osaaminen. Meillä on valtava pula esimerkiksi muistihoitajista, joita tarvitaan hoitoyhteisöihin kouluttamaan ja ohjaamaan muistisairaan kohtaamiseen ja auttamiseen liittyviä asioita, niin ettei rajoitustoimenpiteitä tarvitsisi käyttää. Hoiva-apulaisten tuleminen osaksi hoitoyhteisöjä entisestään lisää asiantuntijahoitajien merkitystä ja tarvetta.

Olen eduskunnassa tehnyt useita kirjallisia kysymyksiä ja toimenpidealoitteita sairaanhoitajien valtakunnallisen erikoistumiskoulutuksen, siis myös muistihoitajakoulutuksen, käynnistämisestä. Kysymyksiin olen saanut vastauksen, että hoitotyöntekijöiden jatkokoulutus- ja urakehitysmahdollisuuksia selvitetään. Valitettavasti asia ei ole edennyt.

Esitänkin, että Pohjois-Karjalan, Etelä-Savon, Pohjois-Savon ja Keski-Suomen hyvinvointialueet lähtevät suunnittelemaan ja toteuttamaan sairaanhoitajien asiantuntijuuskoulutusten järjestämistä yhteisellä YTA-alueella yhdessä alueiden oppilaitosten kanssa. Nämä asiantuntijasairaanhoitajat helpottaisivat monella tavalla sosiaali- ja terveystoimen työntekijäpulaa esimerkiksi reumahoitajina, diabeteshoitajina, muistihoitajana ymv. Koulutetut muistihoitajat voivat asiantuntijoina ottaa vastuulleen muistisairauksien kokonaisvaltaisen hoitoketjun varmistamisen sairauksien ennaltaehkäisystä aina inhimillisen hoidon varmistamiseen ympärivuorokautisessa hoidossa ja hoivassa.

Tämä on viimeinen blogini tänä vuonna ja toiveeni uudelle vuodelle on, että lopultakin saadaan vanhusten ihmisoikeudet toteutumaan ja heidän hoitajiensa työolosuhteet kuntoon. Tämä edellyttää kirjoituksessani mainitsemien asioiden toteutumista.

Oikein hyvää Joulun aikaa kaikille lukijoilleni. Palaan blogin pariin loppiaisen jälkeen!