Vammaisten yhdenvertaiset oikeudet eivät edelleenkään toteudu!

Uusi yhdenvertaisuusvaltuutetun kertomus on ilmestynyt. Kertomuksessa on monipuolisesti kuvattu yhdenvertaisuuden toteutumisessa olevia ongelmia yhteiskunnan eri alueilla. Jälleen kerran kertomuksessa otetaan kantaa siihen, etteivät vammaisten yhdenvertaiset oikeudet toteudu Suomessa, vaikka olemme ratifioineet YK:n vammaisten oikeuksien sopimuksen vuonna 2016.  

Yhdenvertaisuusvaltuutettu korostaa asenteiden merkitystä. Myös päättäjien asenteissa on korjaamista. Eduskunnassa kielteiset asenteet voivat johtaa jopa siihen, että teemme päätöksiä, jotka ovat vastoin yhdenvertaisuuden edistämistä. 

Hyvä esimerkki tästä on esteettömyys. YK:n yleissopimuksen mukaan asumisessa ja rakennetussa ympäristössä lähtökohdaksi tulisi ottaa esteettömyys. Yleissopimuksesta huolimatta meillä on heikennetty asetuksella rakennetun ympäristön esteettömyysmääräyksiä normien purkamisen verukkeella. Uusissakin asunnoissa voidaan edelleen jättää esteettömyys huomioimatta ja esimerkiksi uusissa opiskelija-asunnoissa vain viisi prosenttia tarvitsee olla esteettömiä. 

Tämän ajattelun taustalla on todennäköisesti virheellinen ajatus siitä, että esteettömän ympäristön tai esteettömien rakennusten rakentaminen tulisi kalliimmaksi. Näin ei ole, jos esteettömyys otetaan huomioon jo suunnittelun alusta alkaen. Kaiken lisäksi esteettömyys on kaikille hyväksi ja voi jatkossa jopa säästää kustannuksia korjaus- ja muutostöiden tarpeen vähenemisenä. 

Esteettömyys ymmärretään liian herkästi pelkästään liikuntaesteettömyydeksi, vaikka se tarkoittaa kaikkien aistien esteettömyyttä. Ympäristön pitää olla sellainen, että siellä on helppo liikkua, nähdä, kuulla ja hahmottaa. Sama koskee digitaalista ympäristöä. Meillä on tälläkin hetkellä lähes miljoona kansalaista, jotka eivät syystä tai toisesta käytä digitaalisia palveluita. Osalla syynä on se, etteivät nämä palvelut ole heille esteettömiä ja saavutettavia. Meillä on siis todella paljon tekemistä vielä siihen, että tavoite esteettömästä, saavutettavasta ja yhdenvertaisesta yhteiskunnasta toteutuisi. 

Muistisairaat unohtuvat vammaispalveluissa

Kansainvälisesti ymmärretään jo melko hyvin, että muistisairaudet ovat neurologisia vammaissairauksia. Suomessa muistisairaudet mielletään usein pelkästään vanhuusiän sairauksiksi, vaikka meillä on tälläkin hetkellä noin 7 000 työikäistä muistisairasta. Tämä on suunnilleen saman verran kuin meillä on MS-tautia sairastavia. Koska muistisairaita ei mielletä vammaisiksi, he jäävät usein vammaispalvelujen ulkopuolelle. Muistiliittoon tulee jatkuvasti esimerkkejä eri puolilta Suomea siitä, ettei kotona asuvalla muistisairaalle ole myönnetty vammaispalvelulain mukaisia kuljetuspalveluita.  

Viime viikkoina on puhuttu paljon muistisairaiden kotihoidosta. Monen muistisairaan kotona asumista voitaisiin pidentää esimerkiksi henkilökohtaisen avustajan avulla, mutta koska muistisairaita ei mielletä vammaisiksi, heille ei myönnetä henkilökohtaista avustajaa. Useat muistisairaat hyötyisivät esimerkiksi Kelan tulkkauspalveluista, mutta emme useinkaan muista, että myös muut kuin kuulovammaiset hyötyisivät tulkkauksesta. On siis olemassa muutakin kuin kuuroille tarkoitettua viittomakielen tulkkausta. 

Työelämässä ei myöskään käytetä kohtuullisia mukautuksia. Moni muistisairas joutuu heti diagnoosin saatuaan sairausloman kautta eläkkeelle, vaikka pienillä työolosuhteiden ja työn mukautuksilla hän pystyisi jatkamaan vielä työelämässä. 

Asenteet näkyvät sanoissa ja puheessa 

Myös käyttämillämme sanoilla on merkitystä yhdenvertaisuuden kannalta. Esimerkiksi sanat dementia tai dementoitunut kertovat paljon asenteista. Sellaista sairautta kuin dementia ei ole olemassakaan. On lukuisia muistisairauksia, joista osa voi johtaa dementia-oireyhtymän syntymiseen. Monet muistisairaat ihmiset kokevat dementia-sanan leiman lyömisenä otsaan eikä jatkuva dementia-vitsien kuunteleminen yhtään paranna heidän itsetuntoaan. Jos haluamme edistää yhdenvertaisuutta, sen pitää näkyä myös sanoissa, joita käytämme ja puheessa, mitä puhumme!

Pahin vamma, joka meillä voi olla, taitaa ollakin asennevamma! 

Merja Mäkisalo-Ropponen

 

 

Kommentit

  • Eino J. (maallikkona)

    Jälleen hyvää tietoa, poikkesin jopa THL:n sivustolla

    ”muistisairauteen sairastuu Suomessa vuosittain noin 14 500 henkilöä. Valtaosa sairastuneista on yli 80-vuotiaita, mutta myös työikäisistä (35—65-vuotiaista) yli 7000 henkilöllä on todettu etenevä muistisairaus…”

    niin, asenne varmaankin vaikuttaa ja taustalla ehkä myös mainosten luoma kuva normaali-ihmisen mallista – se mikä mainoksien kautta myy? vanhukset ja vastaavat on totuttu sulkemaan laitoksiin ja sairaaloihin – pois silmistä siis.
    Todella urhoollisia liikkuu kaupungilla esim. sähköisin apuvälinein, joten kaupat tarvitsevat hyvät kulkuväylät – ja onhan siellä sitten tervejalkaistenkin hyvä liikkua? En osaa sanoa, miten kustannukset tulisi jakaa, yrittäjähän esimerkiksi ”maksaa” osan äitiysvapaista ja sotu-maksuista ja eläkkeistä … että olisiko hän velvollinen järjestämään tehokkuustiimeihinsä vajaasuorittajia, jos jokin vamma rajoittaisi suoritustasoa? vaikea ratkaista siellä eduskunnassa – varmasti on.

  • Merja Mäkisalo-Ropponen

    Hyvä Eino J. Totta puhut! Paljon olisi vielä tehtävää siinä, että vammaiset pääsisivät työelämään. Olisi yhteiskunnankin etu, jos jokainen kansalainen voisi osallistua yhteiskunnan toimintaan kykyjensä ja voimiensa mukaisesti. Ja kuten sanoit, esteetön yhteiskunta on kaikille paras mahdollinen yhteiskunta!

Kommentointi on suljettu.