Vammaisyrittäjyyden tukeminen vaatii lisätoimia

Ammattitutkinnon suorittivat myös Harri Pynnönen Varkaudesta (vas) ja Tuomo Burman Kuopiosta (oik), molemmat toimivat yrittäjinä. Lisäksi Kuopiosta tutkinnon suoritti myös Virpi Sourunjärvi, joka ei valitettavasti päässyt päätöstilaisuuteen.

 

Olin eilen maanantaina eduskunnan Vammaisasiain yhteistyöryhmän puheenjohtajana onnittelemassa Suomen ensimmäisestä vammaisten yrittäjien ammattitutkinto-opinnoista valmistuneita opiskelijoita. Koulutus suunniteltiin yhteistyössä Näkövammaisten liiton ja Invalidiliiton asiantuntijoiden kanssa saavutettavaksi ja esteettömäksi. Vammaisille yrittäjille ja yrittäjiksi aikoville järjestettiin mahdollisuus kehittää yrittäjyyttä ja yritystoimintaa koulutuksen aikana. Koulutuksen järjestäjänä toimi Careeria.

Vammaisyrittäjyydessä yhdistyvät yrittäjyys, vammaisuus ja substanssiosaaminen. Keskeinen kysymys onkin, miten mahdollistetaan vammaisyrittäjien yhdenvertaiset mahdollisuudet yrittäjyyteen ja substanssiosaamisen kehittämiseen?

Suomi on ratifioinut kesäkuussa 2016 YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan yleissopimuksen, joka asettaa sopimusvaltioille velvoitteen toteuttaa vammaisten henkilöiden yhdenvertaisuus täysimääräisesti. Vammaispalvelut eivät ole ylimääräisiä etuuksia, vaan ne ovat vammaisille kuuluvia oikeuksia, joiden avulla mahdollistetaan yhdenvertainen osallistuminen yhteiskuntaan – siis myös työelämään. Yhdenvertaiset oikeudet edellyttävät esteettömyyttä, saavutettavuutta ja apuvälineiden toimivuutta.

 

 Vammaisten kokema syrjintä työelämässä 

Yhdenvertaisuusvaltuutetun vuonna 2016 julkaiseman, vammaisten henkilöiden syrjintäkokemuksia arjessa koskeneen selvityksen perusteella yli 35% vastaajista oli kokenut syrjintää työhönotossa edellisen 12 kuukauden aikana. Edellisen viiden vuoden aikana työelämässä oli kokenut syrjintää yli 41% vastaajista.

Vammaissopimuksen lisäksi myös kansallinen lainsäädäntömme korostaa yhdenvertaisuutta. Perustuslain 22 pykälä korostaa, että julkisen vallan on turvattava perus- ja ihmisoikeuksien toteutuminen. Yhdenvertaisuuslaissa korostetaan tavoitteellista ja suunnitelmallista yhdenvertaisuuden edistämistä. Velvoite koskee viranomaisia, työnantajia ja koulutuksen järjestäjiä.

Miksi sitten vammaisten työllisyys on huomattavasti heikompaa kuin ei-vammaisten ja miksi vammaisyrittäjyys on niin uusia asia? Ja miksi lainsäädäntö ei tue vammaisyrittäjyyttä?

Hallitusohjelmassa puhutaan yrittäjyyden tukemisesta ja toisaalta vammaisten työllisyyden edistämisestä. Siellä ei kuitenkaan puhuta vammaisyrittäjyydestä. Vammaisyrittäjyyttä ei edelleenkään nähdä yhteiskunnassamme yrittäjyyden muotona eikä yrittäjyyttä tunnisteta vammaisten henkilöiden kohdalla työelämäosallisuuden muodoksi.

Vammaisyrittäjät kohtaavat monet samat haasteet kuin muutkin yrittäjät, mutta tämän lisäksi he voivat kohdata vammaisuutensa myötä esteitä, joihin muut yrittäjät eivät törmää.

Taustalla tuntuu ainakin osittain olevan vanhanaikainen paradigma vammaisten olemisesta työelämän ulkopuolella. Vammaiset ohjataan usein sosiaali- ja terveyspalveluihin eikä työvoimapalveluihin. Lainsäädäntö sekä erilaiset toimintatavat ja käytännöt ovat sirpaleisia, joustamattomia ja tukimuodot yhteensopimattomia. Vammaissopimuksen ratifioinnista huolimatta emme ole sisäistäneet riittävästi sen keskeistä viestiä yhdenvertaisuudesta.

 

 Mitä siis voidaan tehdä?

Aito yhdenvertaisuus edellyttää poikkihallinnollista uudistamista. Valtion hallinnossa toiminnan keskiössä ovat työ- ja elinkeinoministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö ja opetus- ja kulttuuriministeriö, sillä nyt tarvitaan ehdottomasti etuusjärjestelmän yhteensovittamista. Toimenpiteiden tulee alkaa jo koulusta, opinto-ohjauksesta ja TET-harjoittelusta.

Vammaispalvelulakia ollaan uudistamassa ja nyt on tarkkaan mietittävä, miten edellä mainittu vanha paradigma saadaan kumottua. Tuleva laki on este tai mahdollisuus ja siksi työllisyys ja osallisuus on saatava siihen voimallisesti mukaan. Nyt tarvitaan tahtoa, sitoutumista, yhdessä tekemistä, kunnianhimoisia tavoitteita ja konkreettisia toimenpiteitä.

Tällä hetkellä esimerkiksi vammaispalvelujen myöntämisessä on hyvin erilaisia käytäntöjä eri puolella Suomea. Yhdenvertaisuuden näkökulmasta on kestämätön tilanne, että palvelut – siis myös yrittäjyyden edellytykset – riippuvat siitä, missä kunnassa asut. Monella vammaisella – myös vammaisyrittäjällä – on kokemus siitä, että kuntien vammaispalveluissa ei mietitä, miten voidaan mahdollistaa yhdenvertainen osallisuus tai esimerkiksi yrittäjänä toimiminen. Siellä mietitään liian usein, millä keinoin voisi evätä haettu palvelu tai apuväline.

Vammaisyrittäjät ovat itse ehdottaneet asemansa parantamiseksi muun muassa ALV- huojennuksen laajentamista koskemaan kaikkea vammaisten yrittäjien toimialoja sekä työolosuhteiden järjestelytuen ulottumista myös vammaisten yrittäjien työolosuhteiden järjestelyyn, sekä Kelan myöntämän elinkeinotuen kehittämistä, jotta se olisi helpommin saatavilla sekä vastaisi paremmin vammaisyrittäjyyden asettamia vaatimuksia.

TE-palvelujen myöntämä työolosuhteiden järjestelytuki ei auta vammaista yrittäjää, koska se myönnetään ainoastaan työsuhteessa olevalle henkilölle. Myöskään starttiraha ei ulotu työkyvyttömyyseläkkeen saajille. Näin ollen TE-palvelujen tukimuodot eivät kohtaa kaikkia vammaisia yrittäjiä.

Näiden tunnistettujen epäkohtien takia jätin viime viikolla eduskunnassa kirjallisen kysymyksen ministerille vastattavaksi siitä, mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä, jotta vammaisyrittäjien toiminnan edellytyksiä vahvistetaan ja näin heille mahdollistetaan tasaveroiset kilpailuedellytykset muiden yrittäjien kanssa.

Suomi tarvitsee kaikkien työpanoksen ja sen takia myös vammaisten työllisyyteen ja yrittäjyyteen on panostettava nykyistä enemmän.

 

-Merja Mäkisalo-Ropponen

kansanedustaja (sd)

Eduskunnan vammaisasiain yhteistyöryhmän puheenjohtaja

 

Jätä kommentti

*