Vanhusten hoito- ja hoivatyön laadusta on puhuttu viime vuosien aikana paljon. Henkilökuntaresurssien vähäisyys on todellinen ongelma, mutta sen lisäksi tulisi puhua myös toiminnan kehittämisestä. Hyvinvointialueilla tulisi ymmärtää, ettei ”meillä on aina tehty näin” – malli houkuttele työntekijöitä. Veto- ja pitovoimainen hoito- ja hoivatyö saa motivoituneita ammattilaisia hakeutumaan alalle. Hoito- ja hoivatyön vetovoimaa voidaan parantaa tekemällä asioita uudella tavalla. Esimerkiksi luontolähtöisten menetelmien hyödyntäminen (ns. Green care), kulttuurin ja taiteen mukaan tuominen osaksi hoitoyhteisöjä Kulttuurihyvinvoinnin merkityksen ymmärtäminen) sekä kinestetiikka tuovat laatua sekä asiakkaiden että työntekijöiden elämään.

Mitä on kinestetiikka?

Olen toiminut usean vuoden ajan kinestettiikkayhdistyksen kummina ja sinä roolissa puhunut paljon tämän voimavaralähtöisen toimintamallin puolesta. Kinestetiikka perustuu ihmisen luonnollisten liikemallien ja aistitoimintojen ymmärtämiseen, ihmisen kunnioittavaan kohtaamiseen sekä näiden merkitykseen oppimiselle ja itsehallinnalle. Se tukee ihmistä hänen perustoiminnoissaan siten, että tämä kokee toimintansa mielekkäänä ja kykenee aktiivisesti osallistumaan toimintoihinsa huolimatta sairaudestaan tai vammaisuudestaan.

Kinestetiikka ei ole terapiamuoto vaan perustavanlaatuinen ymmärrys ihmisen toimintoihin liittyvistä tekijöistä. Kinestetiikka mahdollistaa

• avustettavan ja avustajan voimavarojen ihanteellisen hyödyntämisen
• yksilöllisyyden huomioimisen liikkumisen ja toimintojen avustamisessa
• avustettavan aktiivisen osallistumisen ja oppimisen
• avustettavan toimintakyvyn ylläpitämisen ja kuntoutumisen.

Kinestetiikka on hyvä toimintamalli erityisesti ikäihmisten, ja kehitysvammaisten kanssa tehtävässä hoitotyössä, mutta kinestetiikkaa käytetään myös mm. akuutissa hoitotyössä. Kinestetiikasta osana hoitotyötä hyötyvät asiakkaat, potilaat, työntekijät ja työnantajat. Kinestetiikka tuo paljon hyviä työkaluja arkeen kokonaisvaltaisesti. Avustettava kuntoutuu samalla, kun hänen kanssaan tehdään kinestetiikan keinoin esimerkiksi siirtymistä. Avustaja löytää vielä paremman ergonomisen tavan toimia avustettavan kanssa. Ei tarvitse miettiä miten käyttää esimerkiksi voimaa, vaan hoivatyössä voi vahvistaa avustettavaa huomioiden ympäristön, vuorovaikutuksen, ihmisen toiminnot, toiminnallinen anatomia, ihmisen liikkuminen ja voiman.

Kinestetiikka ikäihmisten inhimillisen ja omannäköisen turvaajana

Kinestetiikkayhdistys järjestää koulutuksia kinestetiikasta ja viimeksi 14.2. olin puhumassa yhdistyksen kummina aiheesta: toteutuuko inhimillinen ja omannäköinen elämä ikääntyneen hoidossa ja hoivassa?

Meillä on paljon erittäin hyvin ja laadukkaasti toimivia ikäihmisten hoito- ja hoivakoteja, mutta oikeusasiamies selvitysten mukaan valitettavan paljon jopa vakavia ihmisoikeusloukkauksia. Vuodesta toiseen oikeusasiamies joutuu eduskunnalle antamassaan kertomuksessa raportoimaan esimerkiksi ravinnon, hygienian, vaippojen vaihdon, kuntoutuksen, sosiaalisen vuorovaikutuksen ja ulkoilun puutteista.

Puutteet johtuvat osittain riittämättömästä henkilökunnasta, mutta myös osaamisen ja johtamisen puutteista. Esimerkiksi muistisairaiden hoidossa rauhoittavia lääkkeiden tai muiden rajoitustoimenpiteiden käytöllä suora yhteys hoitotyöntekijöiden osaamispuutteisiin. Toisin päin sanottuna, jos hoitoyhteisössä on ammattitaitoinen henkilöstö ja eettinen johtaminen rauhoittavia lääkkeitä ja rajoitustoimenpiteitä, tarvitsee hyvin harvoin käyttää.

Henkilöstömitoituksen parantaminen lainsäädännöllä oli oikea toimenpide, mutta se ei auta, jos toimintakulttuurissa ei tapahdu muutoksia. Ikääntyneiden hoitoon ja hoivaan tarvitaan radikaali kulttuurinen muutos. Luontolähtöiset menetelmät, kulttuurin ja taiteen tuominen osaksi hoitoyhteisöjen arkea sekä kinestetiikan menetelmät ikäihmisen kokonaisvaltaisessa kohtaamisessa ja omien voimavarojen hyödyntämisessä antavat kulttuurin muutokselle oikean suunnan ja toimivia työvälineitä. Ei riitä, että joku hoitoyhteisössä käy koulutuksessa, koulutukset on tuotava työpaikoilla ja lähdettävä oppimaan yhteisöllisesti oppimaan uutta ajattelu- ja toimintatapaa.

Mitä minä toivon?

Eräs toimittaja kysyi minulta, mitä toivon, jos ja kun ikääntyneenä tarvitsen hoitoa ja hoivaa. Tähän kysymykseen jokainen vastaa eri tavalla. Kaikki eivät halua samoja asioita, samalla tavalla ja saman verran. Tämä ajatus on yksilöllisyyden vastakohta eli se on tasapäistämistä ja valitettavasti hoidossa ja hoivassa olen törmännyt usein tähän.

Toimittajalle vastasin:

Siihen asti, kun en tarvitse apua, toivon, että saan elää ihan normaalia elämää ja tehdä mitä itse haluan. Olisi mukavaa, jos joku arvostaisi mielipiteitäni ja saisin oppia uusia asioita myös nuoremmista sukupolvilta.

Sitten kun tarvitsen apua, niin toivon, että elämäntarinani tunnetaan ja mahdollistetaan oman elämäntarinan näköinen elämä, johon kuuluu minulle mieluisia asioita. Toivon voivani olla kotona niin kauan kuin saan asua mieheni kanssa, mutta yksin en huonokuntoisena halua olla omassa kodissa. Siinä vaiheessa toivon pääseväni yhteisökotiin, jossa on ammattitaitoiset hoitajat, mutta myös kulttuuria, luontolähtöisyyttä sekä kampaajan ja kosmetologin palveluita. Toivon, että yhteisökodissakin saan tavata läheisiäni ja sinne voi tulla kanssani juhlimaan erilaisia asioita. Siellä kävisi lapsia, koiria ja kissoja. Siellä elettäisiin, eikä vaan oltaisi. Kaiken perustana olisi henkilökunta, joka haluaa olla siellä töissä ja on ylpeä siitä, että he tekevät hoito- ja hoivatyötä. Hoitajien ammattitaitoon kuuluu myös kinestetiikan osaaminen, joka varmistaa sen, että minua kohdataan arvokkaasti, omatoimisuuttani tuetaan ja minua autetaan ja kosketetaan kivuttomasti ja lempeästi.

Koko puheenvuoroni voit lukea sivuiltani: https://www.merjamakisalo.fi/?p=3307