Närhi nokkii läskiä, vaikka perivihollinen on vain sianmitan päässä.
Muuan sotilaskomentaja on sanonut: Voidaksesi suojautua viholliselta sinun pitää ensin tietää kuka hän on. Tuo äskeinen on niin sanottu sotilaallinen doktriini.
Tuskinpa närhi on lukenut tai kuullutkaan moisesta. Silti se toteuttaa oppia kirjaimellisesti jopa perivihollisensa suhteen.
Istuin kuvauskojussani tammikuun 23. päivänä tänä vuonna. Lyijynharmaa aamu aamu valkeni hitaasti. Yhdeksältä haaskan yläpuolelle mäntyyn tuli jokin lintu. Näin vain häivähdyksen ja mietin näinkö harhaa. Sitten tuo harha laskeutui kanahaukan muodossa sikapossun päälle. Kameran ensimmäinen rapsahdus sai sen valpastumaan. Se aloitti kuitenkin ruokailun ja nyhti nälkäisenä kinkkua kupuunsa.
Sitten minä kyllä yllätyin isosti. Närhi pölähti toiseen päähän sikaa ja alkoi nokkia läskiä. Ei juma… siinä se kekkelehti perivihollisensa kanssa samassa ruokapöydässä!
Minua on aina kiinnostanut luonnonvaraisten eläinten keskinäiset suhteet. Se mitä kirjoissa kirjoitetaan on usein värittynyttä. Varsinkin peto-saalissuhteessa elävien lajien välille on kehitetty  jos jonninmoista punahilkkatarinaa.
Luonnossa eletään ilman dramatiikkaa. Siellä eletään tarkoituksenmukaista elämää. Toinen riistää elämän toiselta silloin, kun se on oman elämän jatkumisen kannalta välttämätöntä. Ja kun kanahaukka tarvitsee närhen, se ottaa sen halutessaan.
Seuraavana kojupäivänä en yllättynyt, kun närhi tuli maatkotkan viereen syömään. Olen nähnyt sen tapahtuvan ennenkin. Kotka lienee närhen kannalta harmiton kömpelys.
Närhi tuntee vihollisensa. Ruokaileva kanahaukka ei ole vihollinen. Yhteisessä ruokapöydässä närhen kannalta sukulaiset ovat oikeastaan isompi riesa. Harakka ja varsinkin korppi ovat pelottavia. Niiden kanssa närhi ei altistu nokkapokkaan.
Timo-Heikki