Halpuutettaan ammattitaitoa ja puhtaustasoa

Kuinkahan moni huomasi tai tiesi 15.6 oli oikeutta siivoojille-päivä. Sikäli hullua nykymaailman kiivaassa menossa, että eri toimintapäivillä yritetään nostaa monenkin ammattikunnan työtä esille. Miksi se itse työ näy nykyisin? Paljolti liittyy juuri sen työn arvostukseen, siitä työstä on tullut liian arkipäiväistä. Kuten siivoustyön osalta esimerkiksi ”kaikkihan osaa siivota kotonaankin”, tai ”kaikkihan ruokaa kotonaan valmistaa”.  Miksi ei vastaavaa johtajista, hoitajista, lääkäreistä..

Harva kai tietää, että yleensä taustalla on kumminkin koulutettu ihminen. Nämä arkipäiväisyydet kaikkien pystymisestä siivoamaan voidaan heittää romukoppaan samalla, kun työn tilaaja, se asiakas haluaa puhtautta. Kyseinen asiakas, työn tilaaja olipa se mikä hyvänsä olettaa, että työ suoritettaan ammattitaidolla, vai olenko jotenkin väärässä? Monesti siivooja, laitoshuolta tekee myös muutakin, joka ei välttämättä aina näy ensisilmäyksellä pikaiselle työn näkymiselle. Siellä laitoshuoltaja avustaa paikasta riippuen osaston potilasta, laittaa lapsille vaatetta päiväkodissa. Sairaalakohteissa pienimuotoista välinehuoltoa, jakaa ruokaa, kuljettaa potilaita. Koululla on se laitoshuoltaja ensimmäinen johon törmäät kysyessäsi opastusta, eikä tämä sillä että opettajat olisi piilossa, vaan tämä koululla oleva luutun lehtori tietää ja tuntee kohteensa.

ammattilaisuuden arvostus

Tämän kaiken ammattimaisuuden alasajo, tai musta pilvi taivaalla on koulutuksen keventäminen. Nyt laitoshuollon ammatista halutaan tehdä kiinteistöpalvelu työnantajien toivomuksesta, tai heidän määrittelemistä ohjauksesta kiinteistöjen ylläpitäjiä. Kipa-työnantaja haluaa kevennetyllä koulutuksella murjoa laitoshuoltajan tutkinnon rakennuksien elinkaaren vahtijoiksi. Näkisin että rakennusten ensisijainen kunnonvahtija on osaava kiinteistönhoitaja, toki laitoshuolta tekee puhtautta pitämällä sisäilman eteen paljon töitä. On aika kaukana seinien vartioimisesta kun liikutaan sairaalamaailmassa laitoshuollon osalta. Kuinkahan käy puhtaustasojen ja potilaiden terveyden sairaaloissa kun työt tekee jatkossa kiinteistötutkinnon käynyt laitoshuoltaja(tai minkä nimen nyt sitten keksivätkään), jolla on pikakurssi sairaalan osastotyöstä?

Tähän työelämän yhteen mahdolliseen mullistukseen ovat tietysti olankohautuksella suhtautumassa isojen kiinteistöpalveluyritysten ihmiset. Eikä tällä ehkä kantaaottavalla blogitekstillä olekaan aliarvioida heidän tekemäänsä työpanosta. Tämän huolestuneen kannanoton otan lähinnä sen takia, että ymmärrettäisiin porras-siivouksen, marketin lattioiden neliömäärään perustuva määrä versus sairaalamaailman, päiväkodin monimuotoisuus. Ei sairaaloissa ole oikeasti varaa hölmöillä puhtauden kanssa, kun siellä on potilaat jo ennestään sairaita. Lisäinfektiot hidastaa paranemista, tai näin ainakin tällä kokemuksella tiedän, jonka olen ollut eri sairaaloissa…siis töissä ja potilaana.

tulevaisuus perustyössä mietityttää

Tulevaisuus laitoshuollon tai minkä muun tahansa perustyön, tukipalvelutyön osalta on pahimmillaan itse työsuorituksen arkipäiväistyminen. Tämähän on jo havaittavissa tässä megalomaanisessa sote-hankkeessa. Siellä linjaukset tukipalveluista nähdään osin välttämättömänä pahana, ai onkos ne silleen tärkeitä?

Tottakai tähän saumaan on myös auliisti työn halpuuttamisen kautta ja koulutuksen keventämisen kautta laittamassa lusikkaansa soppaan isot ja einiin isot kiinteistöpalveluyritykset. Olisiko ymmärrettävä koulutetun ja kouluttamattoman erot, tai mikä on seuraus huonosta puhtaudesta, tai osaamattomasta ruoan tekemisestä. Mutta, mutta, valitettavan usein juuri nämä pienipalkkaiset ovat ne ensimmäiset kenet ulkoistetaan, halpuutettaan. Heidän koulutuksistaan ovat päättämässä bisnesalan ammattilaiset, ei niinkään puhtauden tai terveyden näkökulmasta. Korulauseissa annetaan ymmärtää, että luodaan uusia työpaikkoja ja saadaan kasvua koulutuksia keventämällä, ihan höpö höpö puheita. Puhutaan yritysten pärjäämisestä, no ihanko oikeasti on pienet paikalliset siivousyrittäjät saamassa kunnon kohteita, uskooko he itsekkään?

Kun te seuraavan kerran menette sairaalaan, päiväkotiin, terveyskeskukseen, haluaisitteko sinne huolehtimaan teistä pienimuotoisen kurssin käyneen, vai kunnon koulutuksen käyneen laitoshuoltajan. Tai seuraavan kerran kun ruokailette potilaana, tai lapsenne saa erikoisruokavalioruokansa, haluatte varmaankin, että se ihminen joka antaa tämän ruoan tietää mitä on sisältö jne.

Vielä vertailun vuoksi voisi ajatella, että kuinkahan pelastustehtävissä kävisi, jos alettaisiin pelkillä koulutuksilla kikkailemaan?

Reijo Räsänen työelämän ammattilaisten puolesta

Jätä kommentti

*