Muistatko mitä teit neljä vuotta sitten

Blogistin kirjoitusvälit meinaa olla liian pitkät, nyt sitten mahdollisesti parannusta. Mennään edelleen kriittisyydellä ja havainnoilla tästä ajasta ja pohtimista eletystä.

Tämä hetki

Ajankuva ei mairittele työntekijää miettimään että lupaako tulevaisuus edes palkalla pärjäämistä. Kiinni olevan oven takana odottaa nähtävästi työnantajamallin mukainen paikallinen sopiminen, lue yksipuolinen sanelu. Sopimusoikeuksien kaventaminen, ja mitä kaikkea sieltä saattaa tulla.

Tätähän se varmaan onkin jos sama porukka jatkaa. No voisi kysyä että miksi he ovat tehneet näin? Voi vaan vastata, että ovat tehneet juuri oikeaa politiikkaa. Kyllä, siis heidän omien intressipiirien näkökulmasta. Ollaan huomattu monesta valmistellusta asiasta, että moraalin on korvannut euro. Eikä siinä kikyjen kanssa painivaa työntekijää huomioida. Tosiasiassa pakko nostaa hattua päästä, kun katsoo taaksepäin kuinka tämä hallitus on huomioinut oman etupiirinsä, tukijansa, rahoittajansa.

Lupauksia

Työntekijöitä aletaan taas muistaa myös näistä nykyisistä, siis niistä jotka muistivat eri tavalla kaventaa työehtoja viimeksi menneen neljän vuoden aikana. Osa pelottelee että ahmet vie työpaikkasi, vaimosi jne. Toinen lupaa että ihan itse saat sopia palkkasi, työaikasi jne..tätä riittää. Kuka lupaa että pärjäät palkalla, mahdollisuus kokoaikaiseen työhön, oikeaan sopimiseen.

Kun työntekijänä käyt arvioimaan tulevaisuuttasi, niin hälyttäviä työn tekemiseen vaikuttavia muutoksia on jo olemassa. Esimerkkinä alalle kuin alalle on ilmestynyt sisarfirmoja, joka vuokraa työntekijän emoyhtiöille. Tehdäänkö tästä pysyvää käytäntöä, tai onko oman toiminimen pakkoyrittäjyys se ainoa mahdollisuus työn tekemiseen.

Kuinka käy

Periaatteessa tulevana keväänä ratkaistaan pitkälle aikavälille työn tekemisen suunta. Vaikutustyötä varmaan tehdään puolin ja toisin. Onhan työntekijöiden annettu ymmärtää, että Suomi ei ole eurooppalaisella tasolla muka jäykkine rakenteineen jne. Koskaanhan ei ole suoraan kerrottu mitä ne rakenteet on? Osaako työntekijä kuunnella oman etujärjestönsä viestejä, vai hämääkö hallituspuolueiden makkaran maku toreilla uskomaan jo kertaalleen petettyjä lupauksia, puhumattakaan palttoon kääntämisestä.

Tuon otsikon kysymykseen, minä uskon tietäväni mitä sinä työntekijä teit neljä vuotta sitten. Sinä et käynyt vaikuttamassa omaan tulevaisuuteesi, vaan olet nyt jälkeenpäin ihmettelemässä kun työaika pitenee, lomarahoista osa vietiin. Näinhän tämä menee, joku jatkossakin päättää työn tulevaisuudesta, kiinnostaako se sitten asianosaista.

Reijo Räsänen kiinnostunut keväästä

Kommentit

  • Ennenoliparemmin

    Hyvä kirjoitus. Mutta suunta Suomelle on tämä ollut jo pitkään. Ja uskallan melkein lyödä vetoa että jatkuukin samanlaisena, vielä pitkään.
    Kokoomus on suurin puolue, ja uskolliset äänestäjät.

    Kekkonen pystyi aikoinaan mahdillaan pitämään puolueen poissa hallituksesta. Mutta sellaista ei nykyään tapahdu.

    Mutta sitä ihmettelen noissa vaaleissa eniten, miten paljon oikeistopuolueet saavat ääniä pienituloisilta.
    No sitä saa mitä tilaa.

  • Konsultti

    Muistaisiko varkauden päättäjät, erikoisesti demari Timo Suhonen, kaupunginjohtaja Tsupari, Navitaksen toimitusjohtaja Laitinen…

    Mitä vakuutitte neljä vuotta sitten akkutehtaasta, satoja työpaikkoja, mainetta varkaudelle…

    Mitä tapahtui, lähes miljoona maksettavaa varkautelaisille (kauan menee Suhonen, että saat miljoonan säästöön itsellesi?).

    Jatkoa piisaa, Datacenter haaveisiin on laitettu jo puoli miljoonaa (monenko ihmisen vuotuiset maksamat verot), lisää tulee menemään, Navitaksen henkilöstö kasvaa, 70 % avustuksia – 30 % varkauden veronmaksajien rahoja.

    Diipaa – daapaa – pää pysyy pinnalla, jos saat elää kädet toisten taskuissa kuten Suhonen, Laitinen ja Tsupari…

Kommentointi on suljettu.