Naisten päivää

Ajan hengen mukaisesti kuuluu kirjoittaa agendalla olevasta. Koska allekirjoittanut kirjoittaa työstä, niin ei lipsuta, tai edes jotain sinnepäin.

Kun olin lapsi, tai nuori, ihan miten vaan. Silloin oli enemmän naisten ja miesten töitä. Se vaan kuului ajan henkeen. Joo aika taisi olla jopa niin, että nainen ei päässyt ravintolaan ilman mies seuraa, mutta mieskin piti vetäistä jalkaansa kulmahousut ja oli kravattipakko. Toki muutamat haikailee sitä wanhaa hyvää aikaa, niin miksi?

Onko itsessään vapaus pukeutua, saada mennä ravintolaan kenen kanssa huvittaa liikaa vapautta?

Yllä oleva liittyy työhön sillä löyhällä ajatuksella, että se naisen paikka on edelleen seuralaisen haku, jos meinaa pärjätä työelämän sopimuskentässä. Jo 2015 tuli selväksi että kun kuuluisa trio nakkasi nyrkkitervehdyksensä, niin sitä ennen oli päätetty mitä tapahtuu lähinnä naisvaltaisilla aloilla. Sieltä naisvaltaisten alojen palkoista ajateltiin nipistää kansantalouden alijäämää jne…siis hienoja sanoja jotka harjoittavat mielikuva politiikkaa vastuullisuudesta. No nyt kun tiedämme, se vastuullisuus näkyy pörssiyhtiöiden osingonjaossa. Mut eikös se olekin hyvä, että se kavaljeeri joka vei naisen ravintolaan, pitää kravattia ja sillä on kulmahousut.

Kun miettii hallituksen strategiaa, niin aivan hyvin onnistuivat, kätilötkin olivat muistaakseni valmiita luopumaan lomapäivistään Suomen pelastamiseksi. Joo, isänmaa pelastui ja silläkin rahalla, millä esim. yksi ministeri on lennellyt olisi palkattu monta kätilöä.

Kun kavaljeeri valitse seuraa, niin se kulmahousuinen ottaa seurakseen sen kuka mukautuu hänelle ja hänen ajatusmaailmaan. Seuraksi ei olisi kelvannut akt:lainen tai paperiliittolainen mies. Siitä syystä että hallitus-seuralainen olisi huomannut tehneensä väärän valinnan, eikä vastaavan laiset sopimukset olisi johtanut muuhun kuin, että satamat ja tehtaat kiinni. Siis tämä voimiensa tunnossa oleva hallitus ei olisi yksinkertaisesti uskaltanut ottaa työtaisteluriskiä lähinnä miesvaltaisten alojen kanssa. Että se on vähän seuralaisvalinta kysymys.

Hyvät naiset, nyt eletään sitä vapauden aikaa. Te valitsette seuraavissa vaaleissa seuralaisenne. Osa valitsi aiemmin sen hyvin pukeutuneen ja hyväpuheisen Suomen pelastajan, koulutuksen säilyttäjän. Sikäli eiväthän he valahdelleet, osalle pelastus tuli, lue osingonjako. Voihan seuralaisella kravattikin, jopa kulmahousut, mutta se kuka niitä kantaa. Katsotteko, että ei ole kaiken maailman takin kääntäjä, vai onko aito yhteistyön sydän.

Tämmöistä tänään naistenpäivänä.

Reijo Räsänen

 

Jätä kommentti

*