Alkaapa olla aika ottaa Ranskan malli käyttöön, vai kuinka? Enkä tarkoita mitään viinin maistiaisia, suomalaisuushan on enemmänkin leijonakoru, karjalalippis ja palkka/korvauspäivänä kosanderia. Ranskan malli onkin jännä juttu siinä mielessä, että päällepäin hillitty kansa viineineen marssii kaduille ilmaisemaan voimakkaasti tunteitaan. Ranskan malli tarkoittaa näin pikaisesti, sitä että työntekijäosapuoli ei hyväksy kyseisen maan hallituksen pakkolakeja, ja jossa protestointi kohdistuu hallitusta vastaan työtaistelulla jne.
Kuulostaa ihan Suomen hallituksen toimilta nuo Ranskan samaisen tekemiset. Ranskassa on menty suoraan toimintaan, milloinkahan täällä? Mikä saa täällä työväestön oikeasti liikkeelle? Suomessahan on totuttu sopimiseen, ei niinkään saneluun. Olisiko tässä muuttuneessa tilanteessa täällä Suomessa tilausta radikaaleille mielenilmaisuille?
Kuka muistaa viime syyskuun ja yhdessä viikossa polkaistu toimintapäivä? Niin, siis jos oikeasti halutaan rajoja kokeilla, niin mihin päästään kun suunnitellaan kunnolla? Johan tässä on ollut aikaa laitella järjestöjen organisaatiota kuntoon. Niin, miksipä ei, kun asiat eivät muuten etene, eli haittaako siinä vaiheessa paljonkaan onko kansantalous tai kilpailukyky kärsimässä. Ei niitä pienipalkkaisia suorittajia kiinnosta vähäkään vetääkö vienti tai saadaanko härpäkkeitä kaupaksi kaukomaille.
Käykö tanssiinkutsu
Eli nyt on sitten ehdotuksen tynkää lähinnä hallituksessa kaikille oleville työväen asialla oleville. Toki harjoittaahan tämä poppoo jo muutenkin kokeilukulttuuria, joten siinä mielessä istuisi hyvin strategisiin projektikaavioihin. Siis kokeillaanko radikaalimpia toimia ansion muodostuksen säilymiseen?
Vaatiiko kokeilu jonkin koeajan, vai mentäiskö ihan ilmaisella tutustumistarjouksella= malli lindström. Valitaanko jokin kohdeammatti, eikä kai tässä vaiheessa aina niitä akt:läisiä viitsi vaivata, voihan he tulla mukaan sitten sopivassa vaiheessa. Ympäristö syistä johtuen tuskin renkaan poltto niin laajamittaisesti kävisi kuten Ranskassa, mutta onhan tuolla ojanpenkat täynnä puutavaraa, ja olishan siinä lakoillessa samalla mukavampi paistella lakkomakkaraa versus renkaanpoltto, josta tulisi kaikenmaailman karsinogeeneja.
Mutta, mutta, ennen kuin lähdetään punaisia lakkoliivejä kaivelemaan, tai ideoimaan tiesulkuja, niin toivomuksena on vielä pieni toivonkipinä, että asioista neuvoteltaisiin, eikä saneltaisi. Koska jossain se raja sitten oikeasti on, minkä jälkeen ne työtaistelut alkavat. Se raja ei saata olla sittenkään kovin kaukana. Jäyhä suomen kansa kuuntelee aikansa ja sen jälkeen ei paljoa paina onko tosiaan kansantaloudellisia merkityksiä yritystaloudelle, markkinoiden vetämiselle tai kestävyysvajeilla. Sen jälkeen työtaistelussa olevaa tuskin kiinnostaa mikä on tuottavaa, ja mikä ei.
Tässä jäädään odottelemaan, että kuinka käy, vai saako tämäkin sukupolvi kokea ranskan mallista suomi-version.
Reijo Räsänen #minäkinolenluottamismies
