Reiskalta huonoa olutta vai sopimisen kevättä

Yksi unohtunut sopimus

Eräs toinen blogisti mainitsi tässä aiemmin, että jos paikallinen sopiminen tulee osaksi yhteiskuntasopimusta. Niin, se hänen mukaansa vastaa väljähtynyttä olutta. No korjattakoon sekin, että sana yhteiskuntasopimus on työnantajaleirin ja hallituksen keksintöä. Ihmettelen miksi ei kaivettu sanaa reformi? Reiskan silmissä, hyvät lajitoverit kun työstä puhutaan, niin se on työehtosopimus. Onko se sitten väljähtynyt sopimusajattelu, kun työntekijä pääsee kertomaan edes jotain omaan työhönsä liittyvää? Tai jopa vaikuttamaan sopimukseen?

Heitänpä nyt ajatuksen, jonka opettaja Marja-Leena iskosti päähäni ja josta on Alasoini kirjoitellut kirjallisten tuotteiden muodossa.

Kysymys on psykologisesta sopimuksesta. Tätä sopimusta ei ole kirjattu millään tavalla tai siitä ei ole viitemainintaa. Sopimuksessa, jossa työhönsä tyytyväinen, motivoitunut ja ammattitaitoinen työntekijä noudattaa kirjoittamatonta sopimusta. Tämä sopimus kestää kolauksia, antaa periksi, jopa joustaa. Psykologinen sopimus on vastavuoroisuuden ilmentymä talouslamasta selviytymiseen, tai muihin vastaaviin selviytymistarinoihin.

Niin, siirrytäänkö sitten psykologisen sopimisen rapauttamisessa väljähtyneestä oluesta kylmään kaljaan. Ollaan alas ajamassa se perusta, jossa kelpo työsuoritus ja lojaalisuus takasivat turvallisuuden tunteen työstä, ja ylipäänsä pärjäämisestä. Tätäkö haettiin, kun hallitus ja yrittäjät löivät kylmää viestiä työntekijän niskaan?

Psykologisen sopimuksen rikkominen, tai heikentäminen on varmaankin osa globaalista tavoitetta. Siellä saattaa häämöttää pakkoyrittäjyys taustalla. Tosin sitä kutsutaan ja mainostetaan vapautena vaikuttaa omaan elämääsi. Ette kai te hyvät ihmiset usko tuohon löpinään, että muka pääsisit vaikuttamaan paremmin pakkoyrittäjänä omaan sopimisen maailmaan?

Toki tätäkin sopimusta, psykologista sellaista on hyvä kehittää. Tällä sopimuksella saadaan luottamus rakennettua taas kerran huojuvien markkinoiden pelastamiseksi. Jos työntekijä, palkansaaja näkee työehtosopimisen vaikuttavan positiivisesti hänen omaan psykologiseen sopimiseen, niin tämä on suurempi tuottavuusloikka, kuin jos verrataan saneluun!

Kävi muuten mielessä sekin, että jos ei ole tottunut, kuin kylmään kaljaan!..onko se oluen historiamaassa, Englannissa hanaolut sitten siihen tottumattomalle väljähtynyttä..en tiedä, en ole asiantuntija.

Reijo Räsänen, kahvin ystävä

Jätä kommentti

*