Reiskalta kirveen teroitusta

 

Työstä kun puhumme, suu sanoo sen mikä on itse kullekin tärkeää. Toisille pärjääminen, työn jälki, työstä saatavan palkan saaminen, vapaapäivät raskaan työn lomassa, hyvä työyhteisö. Olen kuullut myös ihmisten sanovan, että tykkäävät työstään, kaiken totisuuden keskellä …joo on heitäkin ja useasta ammattiryhmästä. Tasapainon vuoksi on myös olemassa kaikkea tuota päinvastaisessa muodossa. Eikä sekään huononna heitä ihmisenä, työntekijänä. Yhdistävä tekijä varmaan sitten onkin kollektiivinen työn huonontaminen, etujen leikkaaminen, palkan pienentäminen, siis yleensä se että koskettaa kaikkia ja paljon.

No entäs sitten, saako porukkaa liikkeelle? Ei varmaankaan, ennen kuin iskee tajuntaan, että myös jokaiselta henkilökohtaisesti lähtee pois jotakin. Työhön kohdistuvat paineet koskettavat vasta kun se sattuu omalle kohdalle. Varsinkin kun leikkuri kohtelee epäoikeudenmukaisesti.

Kiertäessään työkohteissa minäkin luottamusmiehenä joudun vastaamaan, että kyllä! Näin on tulevaisuus ilmeisesti. Vasta kysymykseni onkin, että halusitteko? Halusitteko tällaisen hallituksen päättämään suoraa työntekijän elämässä pärjäämisen heikennystä? Eräs tapaamani työntekijä sanoikin, että hän ei koe olevansa syyllinen tähän..niinpä.

Olipa kuka tahansa syyllinen kestävyysvajeeseen, yksikkökustannuksiin, julkisen puoleen..kaikkeen tähän soopaan mitä meille syöttää nykyinen valtaa pitävä koneisto. Tämä koneisto ei taida ymmärtää, että se työn tuottavuus laskee kohinalla kun asetellaan pakkoa työn tekemiselle. Se työntekijä mikä on uskonut tekevänsä hyvää, olevansa ammattitaitoinen ei usko pitkässä juoksussa omaan tekemiseensä.

Feodalismiin uskova hallitus on saanut herätettyä henkiin tästä vastakkainasettelusta uuden työväen aatteen- liikkeen, ihan millä nimellä sitä nyt haluaa kutsua. Jännä huomata liikkuessa työntekijöiden parissa, että tämä ei kysy nyt minkään puolueen jäsenkirjaa, halutaan olla mukana puolustamassa työtä. Siis oikeudesta tehdä säälillistä työtä, että edes jotenkin pärjää.

Tietoyhteiskuntaan ja digitaalisuuteen uskovat päättäjät ovat mahdollistaneet (lakko) kirveen terävyyden. Sähköposti, sosiaalinen media pitää huolen, että tieto kulkee. Mielenilmaisu perjantai oli hyvä koepallo, harjoitus. Kuka päättää kuinka paljon harjoitellaan?

Tähän vielä vertaus jalkapallosta. Kun keväällä pelikausi alkaa, ruoho vihertää. Haistat ruohon tuoksun, saat virtaa pelaamiseen. Olipa roolisi joukkueessa mikä hyvänsä, sinä annat sille omalla roolillasi ja panoksellasi parhaasi. Saat haastetta ennakkoon ylivoimaisesta vastuksesta, sytyt taistelemaan.

 

Reiska  tahkon äärestä