tarjolla tänään
Taas työ nimisestä aiheesta parin viikon aikana on kirjoiteltu monessa muodossa. On ollut yt-juttuja, kreikan työteosta, mansikan poiminnasta, porin areenat yms.
Kolmen ässs:n hallitus väittää, että turha jäädä makaamaan uunin pankolle, töitä kuulemma tarjolla. Kuulemma pikaisemmin tulee pankolta alas kun otettaan niskalenkki korvauksista, niinkö se maailma pelastuu? Media hössöttää työntekijöille kriisitietoisuutta, tai sehän on suoraan EK:n tulevaisuus käsikirjasta. Niin, toki viestintä on aika yksipuoleista ollut, milloin eri lehdissä yrittäjien edustaja, EK:n Häkämies ym. Milloin olisi haastateltavien joukossa kaupan kassa, kiinteistönhoitaja, koulun keittäjä tai sairaalan laitoshuoltaja? Heiltä ehkä tulisi erilainen arvio tuotavuushyppelyihin, tai ”yhteistuumin” tehtävään yhteiskuntasopimukseen.
Onkohan siivoojilla, kaupan kassoilla, ruoantekijöillä ym suorittavan työntekijöillä henkilöbrändiarvo huonompi tai toisenlainen. Kun heitä jää työttömäksi tai lomautetaan, ei näy ministereitä tai pressoja. Tosin eipä ehkä parantunut insinöörienkään maailma pisteiden keruumatkalaisista.
Parantaakseen pankolta poistuloa olisi hyvä suorittavan työntekijänkin kansainvälistyä, tehdä cv:t paremmin, vaihtaa nimike, ulkomuoto sportiksi, seppälän vaatteet jättää mökille perunan multaukseen.
Kaikki muut jos on jo kunnossa, niin nimike hyvä muuttaa, jo yksinomaan antamaan sitä kuuluisaa lisäarvoa. Parantaako se nimike palvelutasoa, tai lisääkö kiinnostusta? Tuskin Suomea vielä ollaan nostamassa Euroopan keskiöön näppärillä brändäyksilläkään. Mutta mitä enemmän menee suunta Suomen muuttaminen oy:ksi, niin onhan se ruokapalvelutyöntekijänkin muistaa olevansa food service worker ja laitossiivooja department cleaner, työnmahdollisuudet senkun kasvaa..(vapaita googlen käännöksiä).
Siis oikeesti, miksi työpaikka ilmoituksista osa Suomessa lontoon murteella…no vastaan itse, eli saattaahan siellä tarvitsijoina olla monikansallinen henkilöstövuokrausfirma vai?
Olihan tässä auki ihan oikea työpaikkakin, saa matkustaa ulkomailla, puhua hyviä lupauksia, viedä Suomi eteenpäin. Tuloksia katellaan neljän vuoden välein. Monesti joudutaan pettymään ennakkoon annettuihin palopuheisiin.
ai mikäkö, no palloliitto etsi maajoukkueelle päävalmentajaa, siihen varmaankin ei ihan riitä leipomon kesäharjoittelu ja uran aikana on ravintotietoutta karttunut nakkipakettia runsaammin. Erään Fabion potkivat äsken pois idän ihmemailta…
Reiska työelämän libero siirtyy kuuntelemaan turkkilaista kansanmusiikkia. umet ozcan: raise your hands