Työstä puhuttaessa mainitaan useasti, että työ tehdään sovitusti. Onko se lupaus että minä teen jonkin tietyn työn, asian ja mitä saan siitä. Vapaaehtoistyössä sovittu työ saattaa määreeltään olla hyvinkin veteen piirretty. Suoritettu työ tuo tekijöilleen hyvän mielen ja talkoomakkaran (tai kaksi) ja kahvin.
Sopimuksenalaisessa työssä taas teen jonkun työn ohjeiden mukaan, tietyssä ajassa ja tiettynä ajankohtana. Olenhan laittanut nimeni paperiin, jota kutsutaan työsopimukseksi. Tällä paperilla taas luvataan minulle korvausta siitä ajasta jonka olen työnantajan käytettävissä. Tähän asti kaikki ookoo, koska onhan asioista sovittu yhteistuumin. Taustalla on valtakunnalliset sopimukset arvokkaasti ja jäyhästi neuvoteltu, pukumiehet poseeraavat yhteiskuvissa kädenpuristuksin. Molemmat osapuolet kertoilevat kuinka hankalaa oli päästä taas kerran sopimukseen.
Niin, entäs jos meillä ei olisi sopimusyhteiskuntaa. Toinen olisi tekevinään ja toinen maksavinaan. Tultaisiin töihin silloin kun huvittaisi. Ei kyseltäisi onko sinulla jotain ammattipätevyyttä, tai osaisitko ylipäätään kyseistä työtä. Työ olisi turvallista, koska eihän olisi niinkään raskasta sääntelyä kuin työturvallisuus. Palkkaa saisi lähinnä naaman mukaan, eli en olisi palkkahaitarin kärjessä. Vahvimmat voittaisi heikommat, tosin tämä ihannointi on kyllä nytkin vallalla.
Olisikohan se sitten sitä paikallista sopimista, notkeaa ja jouhevaa, työvoiman vapaata liikkumista. Voisi metallifirman pitäjää nenänpäätä kuumottaa, kun miettisi ketä tulee aamulla töihin ja tilaus pitäisi saada valmiiksi lähtemään. Eihän sitä tiedä vaikka sinä aamuna tulisikin luokkahitsari, eikä semmoinen joka on nähnyt hitsausmaskin.
Sitten onkin käsittelemättä hyvinkin yksipuoleinen sopimus jota eräs insinööri tarjoaa, nimennyt yhteiskuntasopimukseksi. Siinä tarjotaan lisätyötä, tunteja lisää, mutta palkkana onkin yhteiskunta..nojaa. En ole insinööri laskemaan, mutta työ, missä on mitoitus, tai työstä saatava raha perustuu mitoitukseen, esim. siivous, ruoka esimerkkinä. Tarkoittaa että jokaista 15-20 työntekijää kohti yksi irtisanotaan..ai miksi..no tuote ei lisäänny, vaikka tunnit lisääntyy.
Monologiin palatakseni, Tarmo Manni piti sopimuksestaan kiinni ja esitti viimeisen esityksensä tiukan vuoropuhelun merkeissä yleisön kanssa, tyylikäs työnlopetus.
Reiska sopimusajattelija
plokkariukki
Olen Reijo kanssasi monesta asiasta ilmeisesti yhtä mieltä, silti en ole koskaan ollut innokas ammattiyhdistys-, luottamus- yms. mies. Yksi syy siihen on ehkä vääräkin käsitykseni näistä ns. aina työntekijän puolella olevista, usein kravatti kaulassa olevista työehdoista ja riidoista neuvottelevista työntekijän edustajista. Eppäilen näissä neuvotteluissa tehtävän monelaista lehmänkauppaa, joissa lienee joskus osana omakin etu; voin olla väärässä tässäkin asiassa. Politiikassa, jossa aikani häsläsin, jouduin jatkuvasti riitaan eettisissä ja moraalisissa kysymyksissä, kun pyrin olemaan muka rehellinen. Tiedän että neuvottelijoita tarvitaan, rehellisiä, laajan näkemyksen omaavia ja heikomman puolta pitäviä! Onnea ja voimia siihen tehtävään sinulle ja jokaiselle, joka sille tielle lähtee!