Työ uudistuu ja pirstaloituu maakunnassa

Blogisti sivuaa tällä kertaa työstä kirjoittaessaan Elsi Kataisen mielipidepalstan (keskiviikko 9.11) juttua, jossa maakunnan uudistumisesta puhuttiin yhteisenä asiana.

Sotea ja maakuntaa tosiaan uudistetaan ennen näkemättömästi, josta ei näe nurkan taakse. Työntekijän silmiin nurkan taakse kurkistelu on ammattikunnasta riippuen tosi vaikeaa, suorastaan mahdoton tehtävä. Kauniisti puhutaan työntekijöiden kuuntelemisesta ja mukaan ottamisesta. siis varmaan onkin useammassa maakunnassa, myös Pohjois-Savossa. Siihen sitten jääkin, kun mm. hallituksen lakiesityksissä (maakuntalaki, hankintalaki, valinnanvapaus) naulataan asiat toisin. Siis osallistua voi, mutta kun laki on määrittelemässä työn toisella tavalla, laki tulee rikkomaan isoja, sekä pieniä työyhteisöjä.

aloituspisteestä suomi oy:n perustamiseen

Kerrataan vähän, eli aloituspisteenä voi käyttää maakunnallisesti näkyvintä työnantajaa sairaanhoitopiiriä, kansankielellä kyssiä. Siitä on erikois-sairaanhoidon kyljestä edellä mainittuihin lakiesityksiin verraten yhtiöittämisen edessä röntgen, laboratoriopalvelut jne..nämä ovat osa myös tukipalveluja, mutta ne toimivat kilpailluilla markkinoilla. Mitä tapahtuu erikois-sairaanhoidon lääkäreiden ja hoitajien palkka- ja hallintopalveluille? Jatketaas ajatusmatkailua perusterveyden huoltoon, eli jos perusterveydenhuolto toimii markkinoilla (isot kaupungit, missä yksityistä) on myös edessä lakien mukaan yhtiöittämistä, ja voiko tässä tapauksessa esim. sama röntgen, laboratorio, välinehuolto, laitoshuolto toimittaa palveluja ilman omistajana olemista kuntiin, tai erikois-sairaanhoitoon?

vähän lisää ”yhteistä tekemistä”

Kun miettii lisää lakiin pohjautuvaa muuntautumisleikkiä, niin kuntataso on vielä katsomatta. Kunnissa paikallisen terveyskeskuksen tai sosiaalitoimiston (esimerkkinä vaikka pielavesi, kiuruvesi) ,niin siellä työskentelevät hoitajat, lääkärit jne ehkä siirtyvät maakunnan alaisen työnantajan hoiviin. Iso kysymys taas sitten näissä onkin tukipalveluhenkilökunnan työn kanssa, minne menee tai minkä oy:n alaisuuteen. Ai miksi, no kunta ei voi tuottaa näitä, koska laki kieltää myymisen, yrittäjät tekevät valituksen kilpailuvirastolle (hankintalakiesitys) markkinahäiriköstä. Laitoshuollon ja kiinteistönhoidon osalta ehkä työn tekemisen osoite on valtakunnallinen palvelukeskus (mallia senaattikiinteistöt), jossa yleensä kilpailutuksen voittaa monikansallinen suomen alatoimisto. Ja mietinnän paikka muille tukipalveluhenkilöstölle myös, kuten ruoka, palkka, henkilöstöhallinto jne , jotka ovat kosketus tai rajapinnassa yli 50% soteen.

onko vaikutuksia millään mihinkään?

Kun nyt sitten ollaan viemässä yhteisesti maaliin tätä kokonaisuutta, niin suattaapi tulla pieniä vastakkainasettelun tulipaloja, mutta kun hyvin suunniteltu lakikokonaisuus ja usko oikeiden asioiden tekemiseen auttaa, vai auttaako?

Aloitetaan helpoimmasta päästä. Perusterveydenhuollon alueella tapahtuva yksityisen toimijan tuleminen aiheuttaa kysynnän vähentymisen julkisella toimijalla ja hyvässä yhteishengessä käydään osin ehkä rankkojakin yt-neuvotteluja. Tukipalveluiden osalta tuskin tarvitaan enää sen jälkeen miettiä paluuta kunnalliselle puolelle..ehkä?

Omaa arviointia onkin sitten maakunnan yhteinen tekeminen kaiken tämän yhtiöittämisen ja pirstomisen jälkeen. Väitän että maakunnasta tulee leimasinvaltaa harjoittava iso virkamiesten ja politikoiden lähinnä kahvittelukerho, koska päätökset tehdään ministeriöissä ( valtionvarain ja sos.terveys). Maakunnan päätäntävalta on muualla, mutta pääasia että asiakas on keskiössä, ja saa palvelun avun lähellä kotia. Mietinnän paikka, että onko keskustapuolue nyt sitten tyytyväinen, kun kokoomus vie vaikka ei olekaan pääministerivastuussa?

No hei, paljon hyvää muuta, eli hallituspaikkoja eri yhtiöissä, kokouspalkkioita jne..työkaveria lainatakseni kampaviinereitä kahvin kanssa.

yhteisellä asialla, vaikka aloitettaisiin backen potkuilla

Reijo Räsänen ajatuksia sotesta, ja vähän maakunnasta

 

 

Kommentit

  • Eino J. (maallikkona)

    Olen yrittänyt jäsennellä asiaa, mutta en päässyt näin pitkälle. Kiitos asiantuntemuksestasi, laitoin peukun.

    Ellet pahastu, mainitsen tässä kirjoitustasi tiivistäen, että jossakin vaiheessa pakisen maakuntahallinnosta (siitä uudesta) välikäsien puuhana (tutkielmani työnimi).

Jätä kommentti

*