Milloin viimeksi kirjoitit itsellesi kirjeen?
Vuonna 2012 sain idean kirjoittaa kirjeen itselleni vuoden päähän. Kirjeessä kävin läpi kaikkia niitä asioita, joita toivoin vuoden aikana tapahtuvan mutta niin, että asiat olivat oikeasti tapahtuneet. Kirjeestäni tuli pitkä, 3 sivuinen, ja suljin sen kirjekuoreen ja päiväsin tasan vuoden päähän. Sen jälkeen asetin kirjeen keittiöön erään kaapin ylimmälle hyllylle.
Vuoden aikana muistin kirjeen aika ajoin. Otin sen käteeni ja katselin sitä. Jossain vaiheessa en enää muistanut mitä olin kirjeeseen kirjoittanut joten mitä lähemmäksi avauspäivämäärä tuli, sitä enemmän minua alkoi jännittämään.
Kun avauspäivä koitti, otin kirjeen esille ja luin sen tarkasti läpi. Ja itkin. Itkin ilosta ja onnellisuudesta, sillä lähes kaikki asiat, joista olin kirjoittanut, olivat toteutuneet.
Yritin etsiä kirjettä, sillä olisin halunnut jakaa siitä muutamia otteita kanssasi, mutta harmillisesti en löytänyt sitä enää. Tiedän kuitenkin, että se on tallessa. Kun kirje tulee käsiini uudelleen, saat kuulla, millaisia asioita toivoin tapahtuvan vuoden aikana.
31.12.2014 päätin kirjoittaa itselleni uuden kirjeen ja päiväsin sen tottakai vuoden päähän. Sainpa lapsetkin innostumaan asiasta.
Niinpä keittiön kaapin ylimmällä hyllyllä odottaa kolme kirjettä, päiväyksellä 31.12.2015.
Mikäli olet innostunut kirjoittamaan itsellesi kirjeen, voit aloittaa sen vaikkapa näin:
”Rakas (oma nimesi),
Mennyt vuosi on ollut aivan mahtava!
Muistatko kun vuoden alussa mietit, mihin voisit lähteä kesälomalla reissuun? Ja päätit lähteä Lontooseen! Teit matkaohjelman valmiiksi jo ennen kuin olit varannut matkaa, sillä tiesit, että sillä tavalla ne unelmatkin lähtevät toteutumaan…”
Mitä yksityiskohtaisemmin pystyt kirjoittamaan ”menneet tapahtumat” sitä varmemmin ne toteutuvat. Muista, että kirjeen kirjoitushetken tulee olla rauhallinen ja sinulla tulee olla hyvä mieli kun kirjoitat kirjettä. Jos mielesi on apea tai et ole varma miten saisit kaiken toteutumaan, asetat itsellesi esteitä, joiden vuoksi unelmasi ei välttämättä toteudu
Sinun ei tarvitse tietää miten jokin asia tapahtuu, vaan luottaa siihen, että alitanjuntasi vie sinua oikeaan suuntaan.
Suosittelen!
Sonja
Kannatan. Kokeilemisen arvoinen juttu!