Järki ja sen asema uskon asioissa Lutherin mukaan

Piispa Jolkkonen on viime aikoina kirjoittanut runsaasti Martti Lutherista. Aikaisemmassa kirjoituksessaan (SS 16.5.2013) hän nuhteli Richard Dawkinsia tämän väitteestä, että kristinusko on vihamielistä tieteelle ja järjelle. Tämä kun meni väittämään Martin sanoneen, että järki pitäisi kitkeä pois uskovaisista kerta kaikkiaan. Piispa kumosi Dawkinsin lainaamalla Lutherin järjen ylistystä ”Tämän maailman asioista tärkein, korkein ja paras asia on järki. Se on jotakin jumalallista.” Jolkkonen väitti edelleen, että Luther ymmärsi järjen rajoitukset paljon selvemmin kuin naiiviin tiedeuskovaisuuteen langennut Dawkins.

Lutherin väitetään silti sanoneen, että ”Järki on uskon suurin vihollinen; se ei milloinkaan tule hengellisten asioiden avuksi, vaan yleensä se taistelee Jumalan sanaa vastaan ja kohtelee halveksien kaikkea, mitä Jumalasta tulee.”

Lutherin tieteelliset käsitykset olivat peräisin tuo ajan luonnonfilosofiasta, jolla katolisessa ympäristössä oli tiiviit yhteydet teologiaan. Tieteitten opit oli saatu tuolloin jo lähes kahden tuhannen vuoden ikäisistä Aristoteleen käsityksistä. Teologit ajattelivat, että maailma koostui luonnollisesta ja yliluonnollisesta osasta. Tieteet käsittelivät luonnollisia asioita, uskonto yliluonnollisia. Luonnollinen eli lihallinen maailma kuului fysikaalisten tieteitten, lakitieteen, filosofian ja matematiikan piiriin. Lutherin mielestä järki auttoi ymmärtämään näitä maallisia juttuja. Tässä mielessä se oli jumalan lahja. Mutta nämä järjen kyvyt olivat syntiinlankeemuksen myötä pahan kerran vaurioituneet, joten uskon asioissa se oli varsinainen paholaisen huora.

Luther uskoi lujasti Raamatun sanaan ja siihen, että kaikki uskontoa koskevat totuudet löytyvät sieltä. Hän tajusi, että sen sanomassa on runsaasti ristiriitaisuuksia ja virheitä. Tästä hän selvisi väittämällä, että sielläkin on kaksi tasoa. Korkeammalla tasolla ovat pelastukselle tärkeät asiat, alemmalla esimerkiksi Raamatun henkilöiden elämäkerralliset ja historialliset yksityiskohdat. Koska Pyhä Henki oli joutunut Raamattua sanellessaan turvautumaan ihmisiin, nämä olivat tehneet inhimillisiä erehdyksiä viimeksi mainituissa asioissa. Jostain syystä he eivät olleet erehtyneet niissä pelastusta koskevissa.

On asioita, jotka ovat totta teologiassa, mutta joita järki väittää mahdottomiksi. Ihminen ei pysty älyllään ymmärtämään ”sanan tulemista lihaksi” tai kolminaisuusopin esittämää väitettä Jumalan kolmesta persoonasta. Mutta jos Raamatussa väitetään, että nämä asiat ovat totta, niin sitä ne ovat. Voisiko tätä kutsua naiiviksi käsitykseksi tieteen näkökulmasta? Tai peräti pahan kerran vääräksi? Luther näki järjen rajoituksia sielläkin, missä niitä ei ole.

Tieteellisen todellisuuskäsitykseen nojaavalle Lutherin sanoma on seuraava: Martti neuvoi, miten välttää joutumisen helvettiin, jota ei ole, luottamalla Jumalan, jota ei ole, armoon. Toisaalta, mikäli on uskominen Ilkka Pyysiäisen kirjassaan ”Jumalaa ei ole” esittämään väitteeseen, Luther oli pelastuksen sanomassaan yhtä kaksimielinen kuin järjen kykyjä arvioidessaan. Jumalalla on ilmoitettu tahto ”kaikki pelastuvat Jumalan armosta”. Hänellä on myös salattu tahto, jonka mukaan ”vain harvat ja valitut pelastuvat.” Ihminen ei itse voi mitenkään vaikuttaa siihen, joutuuko taivaaseen vai helvettiin. Jumala sen päättää riippumatta siitä, miten synnitöntä elämää syntinen elää. (Lutherin kirjasta Sidottu ratkaisuvalta)

Joten kyllä katolisen kirkon anekauppa oli hyvä keksintö, jonka Martti kävi tuhoamassa. Synnit saattoi aneita ostamalla pestä puhtaiksi jopa ennen niihin lankeamista. Tuon ajan hinnasto kertoi, että eläimeen sekaantumisesta joutui maksamaan 12 dukaattia, kun taas vanhempain murhasta pääsi neljällä. Siis ei ihan tämän päivän moraalin mukaista. Maallinen laki taisi tuomita molemmista kuolemaan, mikä ei sekään vastaa nykyajan eettisiä normeja. Mutta pyövelin edessä seisova tunsi toki lohtua siitä, että oli älynnyt etukäteen ostaa itselleen taivaspaikan. Protestanttiparat joutuivat arvailemaan, lankeasiko armo vai ei.

Näissä asioissa totuudella ei ole mitään roolia. Tärkeintä on se, mihin ihmiset uskovat.

Kommentit

  • Kristitty

    Kyllä on sekavaa kirjoittelua.
    Tosiasiassa Ei kukaan tule Raamatun mukaan
    Taivaanvaltakuntaan muuten kuin ”ahtaanportin
    kautta ” Luuk.13.24 Matt. 7. 13 .ei kuulija ,ei pappi eikä piispa. Ihmisen tarvitsee uudesti syntyä niinkuin Jeesus sanoo Nikodemukselle . Sen tekee Elävä Jumalan Sana.
    Usko tulee kuulosta . Mutta puhujalla tarvitsee olla
    Pyhä Henki . Lutheria pitää lukea paljon ennenkuin
    Tietää mitä hän tarkoitti , pätkä sieltä toinen täältä
    Ei suinkaa keroo totuutta. kuolleella uskolla ei kukaan
    Pelastu . Siinä tarvitaan Elävä Usko .

  • Kristitty

    Piti vielä jatkaa ja kertoa jos haluat perehtyä
    Martti Lutherin uskoon lue kirja : Kristuksen ehtoollisesta – suuri tunnustus se Lutherin
    kirja jonka lopussa hän kertoo miten hän
    uskoo . Ja sanoo sentakia kun niin monet
    Väärentävät hänen kirjoja. Kannattaa ehdottomasti
    lukea siinä muutama sivu . Jumala kuljettakoon
    oikeaa ja oikealle Kristustielle jokaista .

Kommentointi on suljettu.