Piispallisia ja ei-piispallisia mietteitä uskonnon opettamisesta lapsille

Piispa Jolkkonen kertoi 1.2.2018 Savon Sanomien torstaivieraana, että kaste kantaa ja kasvatus kannattaa. Ensimmäisen väitteen totuus on uskon varassa. Toinen riippuu täysin siitä, miten lasta kasvatetaan. Minä olen sitä mieltä, että jos se tehdään Jolkkosen suositusten mukaan, ei kannata. Hän lienee samaa mieltä minun suosittamistani päämääristä. Joten taitaa totuus olla tässäkin pelkkä mielipide.

Jolkkonen puolusti kolumnissaan lapselle annettavaa uskonnollista kasvatusta. Hän esitti asiansa puolustukseksi älyttömän rinnastuksen: “Jos vanhempani olisivat päätelleet, että ollaan ihan mykkiä, jotta poika voi sitten aikanaan päättää äidinkielestään, he olisivat kasvattaneet minusta mykän reppanan.” Piispaltakin voisi odottaa jonkinlaista tolkkua sanomistensa järkevyydessä.

Totta kai kaikenlainen kasvatus pitää aloittaa silloin, kun lapsi on ihan pieni. Papit eivät julista hurskaasti, että ”sallikaa murrosikäisten tulla luokseni, sillä heidän on taivasten valtakunta”, koska ovat mokomat jo oppineet kyseenalaistamaan aikuisten sanomiset. Ihan pienellä ei ole vielä kykyä erottaa mahdotonta mahdottomasta, joten varsinkin uskonnollisten ”faktojen” omaksuminen käy tuolloin kivasti. Kokemus lienee osoittanut varsin tukevasti, että vaikka lapset aikuistumisvaiheessaan uskonnon oppeja kyseenalaistavatkin, suurin osa palaa myöhemmin kiltisti lapsena oppimiinsa käsityksiin.

Jolkkonen väitti, että lapsi voi oppia ajattelemaan omilla aivoillaan vain, jos vanhemmat siirtävät heille kodin kulttuurista, hengellistä ja aatteellista perintöä. Tämänkin väitteen totuus on kyseenalainen. Suurin osa maailman ihmisistä ajattelee toki omilla aivoillaan, mutta ajattelun sisällöissä aidosti omaa ei liene edes olemassa. Aikuinen ei myöskään pysty järkeään käyttämällä enää irtautumaan lapsena opituista järjettömyyksistäkään, jos ne on kaiverrettu mieleen riittävän vahvojen tunnelatausten kera.

Lapsille täytyy toki opettaa joku kulttuuri ja yhteiselon vaatimia arvoja. Käytännössä se ei tarvitse mitään tietoista suuntaamista, vaan kasvaminen jonkin yhteisön sisällä luo nämä automaattisesti. Se, että ihmiset eivät aikuisena juuri muuta arvojaan, pitää yhteiskunnat rauhallisina ja turvallisina elää. Heti kun maahan muuttaa ihmisiä, jotka kannattavat liian jyrkästi kantaväestöstä poikkeavia käsityksiä, syntyy rauhattomuutta ja turvattomuutta. Siitä, että näiden aivoihin on lapsena onnistuttu juurruttamaan joku kulttuuri turhan tiukasti, on tässä yhteydessä kokonaisuuden kannalta enimmäkseen haittaa.

Jolkkosen mukaan lapselta ei saa kieltää oikeutta harrastaa ja tunnustaa omaa uskontoaan. Parempi olisi sanoa, että vanhemmilta ei saa evätä oikeutta siirtää sitä lapsilleen. Uskonnon opetukselle suodaan jotain, mitä muulle opetukselle ei: on lupa opettaa sellaisiakin näkemyksiä, jotka ovat lain tai nykytieteen vastaisia. Esimerkkinä vaikka uskomus, että eriuskoisen tai ateistin tappaminen on moraalisesti korkea-arvoinen teko. Tai että Raamatun luomiskertomus on yhtä luotettava selitys universumin synnystä kuin tähtitieteen käsitykset siitä.

YK:n yleissopimuksessa lapsen oikeuksista artikla 30 kehottaa, että ”Niissä maissa, joissa on etnisiä, uskonnollisia tai kielellisiä vähemmistöryhmiä tai alkuperäiskansoihin kuuluvia henkilöitä, tällaiseen vähemmistöryhmään tai alkuperäiskansaan kuuluvalta lapselta ei saa kieltää oikeutta nauttia yhdessä ryhmän muiden jäsenten kanssa omasta kulttuuristaan, tunnustaa ja harjoittaa omaa uskontoaan tai käyttää omaa kieltään.”

Artiklaa pitäisi laajentaa kertomalla kunkin uskonnon kohdalla, mistä sen opeista saa ja mistä ei saa nauttia. Sen noudattamisen ulottaminen niin pitkälle, että vastaanottavan maan on myös tästä nautinnasta maksettava siitä huolimatta, että tulijat kieltäytyvät jopa maan lakeja noudattamasta, on lähinnä hölmöyttä.

Uskontojen opettamisen perushaitta on uskonnottoman kannalta siinä, että ne väittävät jumalia todella olemassa oleviksi. Sanaa valehtelu on tässä yhteydessä syytä välttää, ellei määrittele siksi myös tietämättömyydestä johtuvaa väärän käsityksen esittämistä. Jumalaan uskomisen seuraukset riippuvat osittain siitä, millä keinoilla kukin uskoo saavansa selville Jumalan tahdon. Jos opettaa lapselle, että sen löytää ehdottomien käskyjen muodossa pyhistä kirjoista, on paras ainakin lakata kehumasta, että siinä sitä samalla takaa lapselle kyvyn ajatella omilla aivoillaan.

 

Kommentit

  • Eino J. (maallikkona)

    Mukavasti pohdittu, kiitos ajatuksista

    Elinikäinen oppiminen oli teemasana konsulteilla takavuosina. Ilmeisesti täyttä yksimielisyyttä ei vallitse siitä, minkä ikäisenä lapsi voi aloittaa koulunsa. Eräs tietokirjailija kertoi oppineensa lukemaan ja käyttämään kirjastoa 3 vuotiaana. Hän oli pahoillaan ettei tätä aiemmin ollut oppinut kulttuurillista merkitystietoutta, rivienvälistä lukemisen taitoa – suomenkieli on hänen käsitteissään totuuskieli – kertoi että meillä on vähän näitä vivahdemerkkejä (varmaan lainausmerkit ja nykyisin liuta hymiöitä…?).

    Lapsille kuitenkin yleensä luetaan satuja jo vauvaiästä alkaen – tästä hän oppii kielen jo ennen kouluikää. Tosiaankin, piispa saattaa viitata 1000-luvulla Rooman kirkon kokeiluun, missä lapsia pidettiin eristyksessä, koska haluttiin tietää, mikä on e Jumalan kieli, minkä ihminen todellisuudessa Pyhänä kielenä löytää – eivät oppineet puhumaan lainkaan.

    Ajattelen kristillisyyden historiaan ja arkielämään sovellettuna kokemustietona (paimentolaiset ja erämaankansat) millä selviytyy itämailla. Satuina eräissä piireissä opetetaan esimerkiksi Muumien tai Taru sormusten herrasta -maailma, mikä on paljolti keksittyä (ehkä muumit snellmanilaisia / hegeliläisiä), mutta ei sovellu arkeen elämäntavaksi ilmeisesti missään.

    Maallikko olen näillä kaikilla aloilla, joten kommentti on yleistävä mielikuva.

    Kun ikäisemme ovat saaneet kristillisen kasvatuksen, ovat meistä monet laajentaneet perusrinkiä muulla koulutiedolla ja sivistyksellä – eräät ryhtyneet tutkijoiksi ja kauppiaiksi jne., keksineet menestystuotteita ynnä muuta – siis ajatelleet itse ja ratkaisseet ongelmia, tai soveltaneet esimerkiksi matematiikkaa ongelmien ratkaisuun insinööritieteiden saralla jne.

    nähdäkseni kolikolla on kaksi puolta – suppea tai ahdasmielinen uskonto kielsi aikoinaan mielikuvitusta laajentavat romaanit ja monen muunkin kirjallisuuden, mutta kuten joskus olen viitannut tietokirjailijoitten pohdintoihin – ihmisen kehitysloikka tapahtui silloin kun ihminen oppi keksimään tai kertomaan tarinoita – ajatellaan että uskonto on lakikokoelma eräällä aikakaudella ja primitiivisissä oloissa elettäessä, mutta myös tarinakokoelma erilaisista tietyn kansan historiasta – esimerkiksi Kalevala on osittain tällainen tarinakokoelma Suomen kansan vaiheista.

    • Tauno Puolitaival

      Jos lapselle ei opeteta puhumista millään kielellä, tietyn iän jälkeen hän ei enää pysty puhetta oppimaan. Jos lapselle ei opeteta mitään uskontoa, hän kykenee jonkun sellaisen omaksumaan millä iällä tahansa. Hän ei sitten enää välttämättä valitse vanhempiensa uskontoa ja ryhdy kristityksi tai muslimiksi tai …Saattaa jopa olla ryhtymättä miksikään …ksi. Ja vaikka ryhtyy, ei suostu maksamaan veroa.
      Lapsen liittämistä kirkkoon heti syntymänsä jälkeen on turha perustella näillä “heidän on taivasten valtakunta” hymistelyillä. Kyllä sen tärkein tavoite on säilyttää kirkkokunnan jäsenten (veroja maksavien) määrä mahdollisimmän korkeana.
      Voi olla, että papit ovat sinänsä vilpittömiä ja uskovat kasteen kaltaisilla rituaaleilla olevan pelkästään henkistä merkitystä.

      • Eino J. (maallikkona)

        varmaankin oikeassa olet – ihmisen tehtävä on siirtää geeninsä uudelle sukupolvelle ja – kirkon sekä vastaavien yhteisöjen samaan tapaan. Eipä silti, maksetaanhan sitä jäsenmaksu urheiluseuroille, puolueille jne, joten miksipä ei seurakunnallekin? Paljon erilaista toimintaahan seurakunnat toteuttavat, sellaistakin, mihin ei itse tulisi koskaan ryhtyneeksi. Seurakuntajärjestelyyn on jäänyt ehkä tuota kieltolakihenkeä – alkoholi oli kiellettyä, mistä sen vapauduttua tuli huuma, ja kirkko oli pakollinen, mistä sen vapauduttua tuli uskonnollinen krapula?

        mutta, jokainenhan valitsee nykyisin omat oppinsa aivan vapaasti – muistaakseni lapsille kirkko ja seurakunta ovat ilmaisia, verollepantuja vain palkatyöläiset (yritysveroistakin ymmärtääkseni luovuttiin äskettäin?).

        mukava pohtia näitä elämän perusasioitakin, tai sitäkin, mitä ilman tulisi toimeen ja mitä ei, tai mille ilmaantuu korvikkeita

  • Mustamies

    Niin kuin tavallisesti sanotaan: itsekutakin uskonsa auttakoon.
    Mutta, kun nykyään uskon-varjolla tehhään kaikkee muuta.
    Suomessakin piispoista lähtiin harrastettaan vääryyttä, tavan-kansalaiset tekkee samoin, jos vuan silimä välttää.

  • Eino J. (maallikkona)

    lueskelin äskettäin rahamaailmaa kuvailevaa teosta.
    – vanhempi kansa muistaa että aikoinaan rahan vakuutena oli kultakanta, mikä tarkoitti sitä että setelin arvoa vastaan luovutettiin tietty määrä tätä jalometallia.
    Tästä luovuttiin, ja nyt rahaa ei oikeastaan ole olemassakaan, kaikki perustuu uskoon, että on.

    Ja nykyisen uskon varjolla, mitä esimerkkejä Mustamies arvelee olevan – tosiuskonnossa – on näköjään tehty mitä eriskummallisimpia temppuja – eräät ovat olleet tuomiollakin ja maksaneet huikeita summia isojen pankkien ”kähvellyksistä” tai menettelyvirheistä, jos edes osa teoksessa kerrotusta on totuuden mukaista. Rapatessa tietenkin roiskuu, mutta tästä toisaalla enemmän

Jätä kommentti

*