Jumalallista luonnontiedettä

kosmos3Jossain älyllisen kehityksensä vaiheessa ihmiset alkoivat palvoa taivaankappaleita uskoen niiden vaikuttavan maallisiin tapahtumiin. Tuskin heillä oli mitään jumalan käsitettä siinä mielessä kuin me sen ymmärrämme. Kuu ja Aurinko ovat ilmiselviä ehdokkaita ihmisten kohtaloitten määrääjiksi. Syntymät ja kuolemat ovat elämän kuohuttavimpia tapahtumia, joten kuvittelemalla ne näitten taivaallisten olentojen piirteiksi saatiin aikaan uskontoja.

Kuva esittää Auringon vuotuista liikettä ihmisen näkökulmasta käsin. Maata pidettiin keskuksena, jonka ympäri Aurinko Kuun ja planeettojen tavoin kiersi. Piirroksen kääntöpiirit ja ekvaattorit ovat niiden Maan pinnalla olevien alkuperiensä vastineita kuvitteellisen taivaanpallon pinnalla. Kesäpäivänseisauksen aikaan Aurinko paistaa suoraan Maan pinnalle kravun kääntöpiirin kohdalla. Sen jälkeen päivät lyhenevät ja kylmenevät. Talvipäivänseisauksen lähestyessä Aurinko uhkaa pohjoisen pallonpuoliskon ihmisten mielestä kadota lopullisesti etelään. Mutta onneksi joulukuun 21. tai 22. päivänä lasku pysähtyy. Ja kas, parin päivän kuluttua tuosta sen voi jo havaita kipuavan takaisin ylöspäin. Maailma on pelastunut ja Aurinko-jumala noussut kuolleista kolmantena päivänä.

Tarinoiden sepittäjät kertoivat, että uudestisyntynyt Aurinko tai peräti Auringon vastasyntynyt poika siinä Aurinkona Auringon paikalla taistelee pimeyden voimia vastaan. Viikot kuluvat, nuori Aurinko vahvistuu ja jaksaa nousta yhä korkeammalle taivaalle. Ja maaliskuun 20. tai 21. päivänä se jälleen paistaa korkeimmasta korkeudestaan suoraan päiväntasaajalle.

Nämä päivämäärät riippuvat tietysti ihmisen käyttämästä ajanlaskusta. Talvipäivänseisaus oli esimerkiksi roomalaisten käyttämän juliaanisen kalenterin mukaan 25.12.

Todellisuudessa vuodenajat johtuvat siitä, että maapallon akseli on 23,5° vinossa kiertoratatasoonsa nähden. Pohjoisen pallonpuoliskon kesä vallitsee, kun pohjoinen on kallellaan Auringon suuntaan ja valonsäteet osuvat sen pintaan jyrkemmässä kulmassa kuin talvella. Vaikka Aristarkhos Samoslainen ehdotti jo 200-luvulla eKr aurinkokeskistä mallia, tuosta vierähti lähes 1800 vuotta ennen kuin Kopernikus esitti samaa uudelleen. Siitä kului puolestaan 150 vuotta ennen kuin malli tähtitieteilijöitten keskuudessa yleisesti hyväksyttiin.

Eri maiden tarustoista löytyy runsaasti Jeesuksen kaltaisia maailmanvaloja. Persialaiset palvoivat Mithraa, jonka kerrottiin syntyneen 25. joulukuuta Anahita-neitsyestä. Paimenet kävivät tervehtimässä seimessään makaavaa lapsukaista, joka vartuttuaan oli vaeltava mestariopettaja. Hänellä oli mukanaan 12 seuralaista, hän tekaisi ihmeitä ja niin edelleen. Intialaisilla on oma Khrisnansa, joka on auringonjumala Vishnun inkarnaatio. Hänkin heräilee milloinkas muulloin kuin talvipäivänseisauksena. Hänen elämäkertansa sisältää runsaasti samanlaisia piirteitä kuin mitä Jeesuksenkin kontolle on sälytetty. Sama pätee Buddhaan ja kymmeniin muihin eri kansojen pienempiin tai isompiin jumalhahmoihin.

Keisari Augustus katsoi uuden maailmankauden alkaneen valtaannousustaan 38 eKr. Jotenkin tapahtuman päivämäärä sitten tarkentui joulukuun 25. päivään. Tällöin näet katsottiin Augustuksen jumalallisen sikiämisen ja Apollon-jumaluuteen liittymisen tapahtuneen. Myöhemmin Rooman keisarit kuvasivat itseään eri jumalien hahmoissa. 25.12 oli eräänlainen yleinen jumaluuden syntymäpäivä dies Natalis Invicti (voittamattoman syntymäpäivä). Keisari Konstantinus Suuri lopetti kristittyjen vainot ja antoi jopa kastaa itsensä kuolinvuoteellaan. Hän alkoi pitää tätä juhlaa omankin valtansa syntymäpäivänä v. 307. Nähtävästi joku piispa keksi 300-luvun puolivälissä julistaa keisarin kunniaksi päivän myös Kristuksen syntymäjuhlaksi. Tapa vakiintui 500-luvulla Itä-Rooman keisarin Justinianuksen mahtikäskystä. Kyseinen keisari teki muutakin hallaa sivistykselle sulkemalla 900 vuotta vanhan Ateenan akatemian.

Jeesuksen syntymän kanssa päivämäärällä 25.12 ei (todennäköisyydellä 364/365 olettaen vielä, että joku maallinen ihminen Jeesus joskus eli) ole mitään tekemistä. Joten jos haluaa olla varma juhlimisensa aiheesta, on syytä aloittaa talvipäivänseisauksen juhlinta 22.12. Samalla saa joulusta hyvän tekosyyn jatkaa riemunpitoa joulupäivään saakka. Ihan vain siksi, että ei loukkaa Jeesukseen vakavasti suhtautuvia läheisiään.

Huom. Erilaisia teorioita tähtitaivaan tapahtumien ja uskonnollisen tarinoinnin yhteyksistä löytyy runsaasti internetistä tai englanninkielisestä kirjallisuudesta. Kristinuskon tapauksessa yhteys ei tietenkään ole sillä tavalla suora kuin vaikkapa Persian auringonjumala Mithran tapauksessa. On sitten kokonaan eri asia selvittää yksityiskohtaisesti, miten Jeesuksen elämäkerran tapahtumat on sepitetty eri jumaltarujen ja Vanhan testamentin tarjoamien mallien mukaan.

 

 

Jätä kommentti

*