Klassillista sivistystä

Kirjoitin ylioppilaaksi Kuopion klassillisesta yhteislyseosta vuonna 1966. Meitä valmistui tuolloin 50 vuotta sitten 19 poikaa. Heistä neljä on kuollut. Elossa olevista osallistui tilaisuuteen 13 enemmän tai vähemmän pirteää yksilöä.

Kävin koulua kahdeksannen lukuvuoteni uudessa koulurakennuksessa. Poikakoulu muuttui tuolloin yhteiskouluksi, kun ensimmäiset tyttöoppilaat tulivat sinne. Samalla alkoi muutos, jonka myötä entinen klassillisen sivistyksen opinahjo on muuttunut nykyiseksi, jossa klassillisuus on jäljellä oikeastaan enää vain nimessä. Koulu tunnetaan paremmin urheilulukiostaan ja tietotekniikka hyödyntävistä innovaatiostaan.

Edellistä ei ole tarkoitettu moitteeksi. Menneitten aikojen sivistysten painolasteja on osattava säilyttää vain siinä mielessä, kuin niistä on hyötyä. Ainakin juhlapuheitten tasolla kerrotaan siitä, miten humanistisuus on jalo asia, jota vaalittaman pitää. Sanan merkitys on kai sitten kuulijan mielen melko vapaavalintainen tuotos.

Humanisti-nimitystä alettiin 1800-luvulla käyttää ihmisistä, jotka 1400-1500 luvuilla olivat kiinnostuneita klassillisesta kreikan ja latinan kielisestä kirjallisuudesta. He pitivät keskiajan latinaa rumana ja barbaarisena kielenä ja yrittivät korvata sen antiikin latinalla. Cicero oli heidän malliesimerkkinsä hyvästä latinan osaajasta.  Kielen ”rumuus” johtui siitä, että se oli keskiaikaisessa käytössään puhekieli eikä mikään kirjallinen hienostokieli. Kukaan ei puhunut latinaa tyyliin, jota Cicero käytti, edes tämän omana aikana. Renessanssiksi 1800-luvulla nimetty ajanjakso sattuu yksiin humanismin kanssa eikä näitä kulttuurisia virtauksia voi täsmälleen toisistaan erottaa. Tuona aikana edistys oli sitä, että yritettiin palata kulttuuriin, joka oli vallinnut reilusti yli tuhat vuotta aiemmin.

Nykyisin humanisteiksi itseään nimittävät myös ateistit, jotka eivät halua, että heitä ateisteiksi kutsutaan. Lähinnä lienee kysymys siitä, että heidän suhtautumisensa uskontoon on jonkin verran niitä ymmärtävää laatua. Eteen voi lisätä sanan sekulaari tarkoittamaan, että ”olen humanisti, joka haluaa uskontojen pitävän näppinsä erossa valtion hallitsemisesta ja esimerkiksi lakien säätämistä koskevista asioista.” Joten ihminen voi olla humaani olematta humanisti ja toisinpäin.

Opiskelin Klassikassa pitkää latinaa ja suoritin sen myös ylioppilaskirjoituksissa. Koulusta päästyäni unohdin kielen kokonaan. Kun tapasin ylioppilasjuhlissa entisiä luokkatovereita, minut yllätti sen, että eräs heistä, Pauli Vesakas, oli ylläpitänyt taitoaan niin, että jopa osaa puhua sitä. Minulla oli myös se käsitys, että kieltä ei enää Klassikassa harrasteta. Tai että koska se on vapaaehtoinen kieli, kukaan ei sitä valitse. Mutta niin vain ylioppilaitten joukossa oli yksilöitä, jotka palkittiin siitä, että olivat kielessä hyvin menestyneet.

Muistelen lukeneeni eräästä 1600-luvun oppineesta, joka väitti, että jos haluaa itseään sivistyneenä pitää, on osattava latinaa, ruotsia, eestiä, saksaa, kreikkaa, hepreaa, arameaa ja herra ties mitä kieliä niiden lisäksi. Minä puolestani toivoisin, että saataisiin maailmanlaajuisesti sovittua yksi kieli, joka opetettaisiin kaikissa maissa kunnolla. Tiedän, että se on poliittinen mahdottomuus. Mutta ei ihmisen sivistystä pidä mitata hänen kielitaitonsa perusteella. Humanisti, joka ei osaa perustietoja fysiikasta ja biologiaa vähintään evoluutioteorian verran, ei mielestäni ole riittävän sivistynyt vaikka sataa kieltä puhuisi.

Nykyisellä klassillisella lyseolla ei ole juuri mitään tekemistä minun kouluaikojeni klassikan kanssa. Minusta se on pelkästään hyvä asia. Koulu on varsin moderni ja eteenpäin pyrkivä. Urheilulukiona se paranisi, jos ottaisi valikoimaansa vapaaottelun ja maratonjuoksun. Siis näin klassisessa mielessä.

Huomasin 50 vuoden takaisia luokkatovereita tavatessani, että monet heistä olivat varsinaisia humanisteja ihan sanan perinteisessä mielessä. Osa ( ainakin yksi?) harrasti latinaa lukemalla jopa tällä kielellä kirjoitettua kirjallisuutta. Muutamiin oli tarttunut muinaisesta rehtoristamme Tauno Räisäsestä historian kipinä niin, että eräs kertoi ostaneensa ja lukeneensa historiallista kirjallisuutta hyllymetreittäin.

Minä puolestani olen kirjoittanut harrastuksenani historiallisen kirjasarjan. Käytin eräässä kirjan seksikohtauksessa latinaa perin väärin. Siinä nuori savolainen urho hokee mielessään Newtonin fysiikan lakia latinaksi mieskuntoaan edistääkseen. Katsoin paremmaksi jättää tämän kavereille kertomatta ja toivon, että eivät koskaan kuule moisesta klassisen sivistyksen rienauksesta.

Jätä kommentti

*